Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. syyskuuta 2025
Kerrottiin, että hänen heinolalainen morsiamensa oli, ibseniläisen kirjallisuuden vaikutuksesta ja saatuaan tietää sulhonsa entisyydestä, hylännyt tämän. Ikävintä oli, että mies oli sittemmin taas heittäytynyt huonoon elämään, niin että hän oli jo paikkansakin menettänyt, eikä ollut enää juuri missään työssä. Henrik oli käynyt monasti hänen luonansa, mutta voimatta mitenkään vaikuttaa häneen.
Kahleihin sitele Tyttö sulhonsa sivulta, Vuorehen vihaiset kynnet kytke! Humalainen pohjanväki hyökkää Ilvoon, mutta kalevalaiset karkoittavat ne. Emo, armahda sisarta! Minä palvelen sinua, Lohdutan, rypyt silitän ! Säästä näätkö, kuinka kaunis! LOUHI. Mutta sen rumempi mieli. Vartijat! Vapisematta Kiinni tyttöni epatto!
Seuranneehan hän Gunhildaa vaikka jo tänä iltana yli tunturien ja harjujen, halki metsien ja erämaiden, ja jos lemmittynsä väsyisi, niin kantaa hän häntä, jos hän joutuisi unen helmoihin, niin Bård kumminkin valvoo ... oi, hän tunsi pojan, hän takasi sulhonsa; mitään siis ei ollut vielä kadotettu.
Hän maltti kuitenkin mieltänsä eikä kääntynyt sinnepäin, vaikka tämä merkki, joka ilmoitti hänen sulhonsa olevan läheisyydessä, oli hänelle yhtä suloinen kuin serenadi sivistyneelle neitoselle.
Tyttö vetäysi sulhonsa käsivarteen kiinni niin lähelle ja niin kiinteälle, kuin olisi hän tahtonut osottaa sulholleen ja koko maailmalle, ettei mikään voima voi häntä reväistä irti siitä pitimestä, johon hän kerran oli päässyt tarttumaan.
Tahtonut samalla olla hänen sulhonsa ja rakastajansa. Siitä oli Liisa iloinnut vielä enemmän. Tuntenut siten tulevansa yhä lähemmä häntä ja hänet itseensä aina lujemmilla siteillä kiinnittävänsä. Ja alistunut hänen oudoimpiinkin pyyteisiinsä niinkuin alistutaan rakastetun lapsen oikuille, koska hän kerran tahtoo niin.
Muuten on kaikki aivan hiljaa, mutta kuitenkin tuntuu siltä kuin läpi koko luonnon kävisi vienosti lausuttu ja kaino kuiske, niinkuin nuoren immen vastaus sulhonsa sanoihin. Aurinkokaan ei tahdo enää malttaa lainkaan maillensa mennä, vaan viipyy viipymistään taivaanrannalla tuolla Kekomäen metsäisellä kiireellä.
Tuost' aamusella miel'-aloja syntyi: Emäntä itki lähdön katkeruutta, Isäntä armastansa sureksivi, Vaan tytärtäpä lohduttavi sulho. Tyttö kaunis ja korea, Hienohelmainen, sorea Tuli tanssihin ilolla, Toivorintana remahti; Etsi sulhonsa suloa, Kaihomielin kultoansa, Etsi silmin, kuuli korvin, Kuni lintua lehosta.
Kaukana korvessa käkönen kukkuu, Sulhonsa suloutta ylistää; Paimenten soitanto laitumen tieltä
Ukkoa pöyristytti; hän ei oikein tiennyt, oliko tuo joku vainajista. "Minä olen Lyyli", jatkoi tytär, "minä olen onneton tyttärenne". Kurjen silmät tarkastivat puhujaa, hänen katsantonsa muuttui julman julmaksi ja ainoa sana soi tuskallisesti hänen suustaan: "Kirottu!" Lyyli lankesi selällensä pyörryksiin ja kannettiin pois sulhonsa käsivarsilla.
Päivän Sana
Muut Etsivät