United States or Germany ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen salot kuin siniset on, puut kuinka tuuheat, ja kuin humina hongikon syv' on ja jylhä, ponneton, ja tuulet lauhkeat! Ja kussa tähdet tuikkavat kovalla talvella, ja kussa Pohjan valkeat suloisemmasti suihkavat kuin Savon taivaalla? Tok' yhtä vielä muistelen, sen suihke armaampi, se silmä on Savottaren, johonka taivas loistehen ja sinens' yhdisti.
Monta kovaa oli hän tässä elämässä saanut kokea, monta huolta ja murhetta kestää, monta tuimaa kamppausta taistella, nyt hän oli kaikki voittanut ja ijäisen rauhan saanut. Mutta Niilo jäi yksin maailmaan, ei toki aivan yksin, sillä tuolta toivon satamasta näkyi viehkeä, iloinen olento, jonka silmäin suihke valaisi tulevaisuuden, niinkuin kirkas tähti syysyön synkän taivaan.
Tok' yhtä vielä muistelen, Sen suihke armaampi: Se silmä on Savottaren, Johonka taivas loistehen Ja sinens' yhdisti. Me emme liioin kerskuko, Sanomme kumminkin: Muu Suomi ellös ilkkuko, Jos meill' on hoikka kukkaro, Jos köyhiks keksittiin. Useinpa pelto kultainen Se sulla kellerti, Kun meidän vaivan, viljehen Kumohon löi vihollinen Ja poltti tuhkaksi.
Akhilleus, Briseis maita mainehellaan, Aeneas, Dido lemmell' itkettää; ihana sortui Ilion, mut nousten sen yöstä soi taas suihke sotajousten.
Hänen päätänsä viepoitti; olipa vähällä paiskata syrjään välistä. Hartiat menivät kumaraan ja pää painui alas. Tuntui kuin olisi hän äkkiä vanhentunut kauheasti. Mutta jalat hamppuilivat eteenpäin, kuin olisi tuli kantapäissä ollut. Weilin'in nurkalla seisoi katupoikia koko liuma. Härnätään, härnätään, kävi suihke heidän välillään, ennenkuin Lopo vielä maillekaan ehti.
Tok' yhtä vielä muistelen, sen suihke armaampi, se silmä on savottaren, johonka taivas loistehen ja sinens' yhdisti. Me emme liioin kerskuko, sanomme kumminkin: Muu Suomi, ellös ilkkuko, jos meill' on hoikka kukkaro, jos köyhiks' keksittiin. Useinpa pelto kultainen se sulla kellerti, kun meidän vaivat, viljehen kumohon löi vihollinen ja poltti tuhkaksi.
Monta kovaa oli hän tässä elämässä saanut kokea, monta huolta ja murhetta kestää, monta tuimaa kamppausta taistella, nyt hän oli kaikki voittanut ja ijäisen rauhan saanut. Mutta Niilo jäi yksin maailmaan, ei toki aivan yksin, sillä tuolta toivon satamasta näkyi viehkeä, iloinen olento, jonka silmäin suihke valaisi tulevaisuuden, niinkuin kirkas tähti syys yön synkän taivaan.