Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Rouva Sorvi jäi siten idealistin hoidettavaksi. Myöskin sosialistin rouva saapui. Hän oli pieni, hiljainen, vaatimaton ihminen, mutta silmät suuret, syvät ja sielukkaat ynnä koko olennossa sellainen ihmeellinen rauha, joka tuli kuin tuoksahdus jostakin toisesta maailmasta.
Silloin oli rouva Sorvi suuttunut ja tehnyt kuin potifarin emäntä ennen muinoin: hän oli syyttänyt Anttia tämän vaimolle juuri samasta synnistä, johon hän itse olisi langennut niin mielellään. Hän oli onnistunut! Hän oli onnistunut! kaikui nyt riemulauluna hänen sydämessään.
Istukaa, sanoi hän sentähden äkkiä virallisimmalla, täsmällisimmällä äänellään. Tiedän, että tahdoitte puhua minulle vaimostanne. Sensijaan että olisi istunut, tarttui Antti kaksin käsin hänen ranteisiinsa ja veti hänet kohti itseään. Ei, minä tahdoin puhua teistä, sanoi hän matalalla, tukahtuneella äänellä. Teistä, yksinomaan teistä! Minusta? kuiskasi rouva Sorvi.
Rouva Sorvi avasi varovasti ikkunan ja katsoi kadulle. Se oli Antti. Nyt minä heitän! helähti rouva Sorvin ääni, samalla kuin valkoinen käsivarsi ojentui ulos ikkunasta. Ottakaa vastaan! Kaikki, mitä tarjotaan! kuului alhaalta luonnottoman reippaalla äänellä. Kaikki, mitä te tarjoatte. Avain kilahti kadulle.
Ja siksikö te äsken kadulla pakenitte minua? kysyi rouva Sorvi veitikkamaisesti. Pakenitte ja jätitte minut ystävänne saateltavaksi? Juuri siksi, vastasi Antti silmää räpäyttämättä. Olin liian suuressa mielenkiihkossa. Olen vieläkin, kuten näette, vaikka toivon voivani jotakuinkin hillitä itseni. Rouva Sorvi näki sen ja nautti siitä sanomattomasti mielessään. Mies mielenkiihkossa! Hänen edessään!
Voisihan hän vielä istua hetkisen tuolla hyvien ystävien parissa, jotka juuri näyttivät kiihkeästi jostakin heille kaikille mielenkiintoisesta seikasta keskustelevan. Hän jäi vielä hetkeksi Cataniin. Rouva Sorvi oli todellakin ollut jo maata menemäisillään, kun Antti soitti hänelle.
Mutta aamunuttuko? Ilta vaippako? Ei, ei, tietysti hänen tuli esiintyä tavallisessa kävelypuvussaan. Mutta ehtisikö hän enää saada sitä päälleen? Eikö tulla hurissutkin tuolla jo auto hänen ikkunansa alle. Tuli, hurisi. He olivat sopineet puhelimessa niin, että rouva Sorvi heittäisi paraati-ovensa avaimen ikkunasta kadulle, josta Antti noukkaisisi sen.
Jos hän, rouva Sorvi, joskus ... kerran ... jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa ehkä vastaisikin hänen tunteisiinsa, täytyi sen tapahtua aivan toisin ja aivan toisten muotojen mukaan... Rouva Sorvi hymyili.
Antti oli luullut kohtaavansa rouva Sorvin katseen vihaisena, suuttuneena, kyyneltyneenä tai loukattuna, rouva Sorvi taas Antin nöyränä, anteeksipyytävänä tai puolihulluna ja hämmästyneenä. Ja nyt äkkiä tuo hymy, joka paistoi suusta, silmistä ja koko katsannosta! Mistä se tuli? Mitä se merkitsi? Mitä sen alla asui? Oliko se totta vai teeskentelyä?
Tuokiossa oli Antti kietaissut hänen vaippansa kuin verkon hänen ympärilleen... Kun rouva Sorvi aamulla saattoi ovelle hänet, ei hän vielä tiennyt itsekään, vihasiko ja pelkäsikö vai rakastiko hän enemmän tuota miestä, joka oli kohdellut häntä kuin ei kukaan muu ja jonka hän kuitenkin oli suuteloilla ja syleilyillä toivottanut luokseen tervetulleeksi taas tänä iltana.
Päivän Sana
Muut Etsivät