United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suurella ja tahdikkaalla itsehillinnällä hän välttää näissä muistelmissa jokaista vihjausta sisimpiin tunteisiinsa, ainoastaan lämmin ihailu ja ensimmäisessä kohtauksessa nuoruuden haavemieli puhuvat.
Mutta toisellaiset syyt vaikuttivat monessa hänen seuralaisistaan, vieläpä ne tehosivat, kenties salaa ja tietämättä, hänen omiinkin tunteisiinsa. Länsivuoriston päälliköt Montrosen armeijassa pitivät, melkein joka mies, Argylen markiisia ensimmäisenä ja sopivimpana vihollisuutensa esineenä.
Jos hän, rouva Sorvi, joskus ... kerran ... jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa ehkä vastaisikin hänen tunteisiinsa, täytyi sen tapahtua aivan toisin ja aivan toisten muotojen mukaan... Rouva Sorvi hymyili.
Tarkoituksemme saavutimme siten hinnasta, jota kumminkin sekä hermotautien erikoistuntija että tohtori Mortimer pitävät tilapäisenä. Pitkä matkustus tulee luultavasti vaikuttamaan tyynnyttävästi hänen kiihottuneeseen hermostoonsa ja myöskin parantavasti hänen tunteisiinsa. Hänen rakkautensa tuohon ihanaan naiseen oli syvä ja todellinen ja häneen vaikutti enimmin pettymyksensä tässä suhteessa.
Mutta se ajatus oli vain kuin välähdys, sillä se ei sopeutunut hänen tunteisiinsa. Montinin rouvan sijalle hän ei voinut äitiä asettaa ja muut eivät olleet niin arvokkaita, niin lähellä Elsan ihailua kuin äidin olisi pitänyt olla, ja tyhjää paikkaa hän ei huomannut. Mutta lapsi olisi äiti voinut olla, pieni tyttö, Huldaa ja häntä pienempi, josta he kaikki pitäisivät niin äärettömästi...
Hänen tunteisiinsa yhtyi erottamattomasti tuskallinen toivo, että tuo mies pysyisi hänen puolisonsa liittolaisena eikä koskaan tulisi tämän viholliseksi. Lyhyesti sanoen, Cethegus oli Belisariuksen puolisossa tehnyt tärkeän henkisen valloituksen, jonka hän itsekin pian huomasi. Silmät maahan luotuina tuo kaunis, muuten niin itseensä luottava nainen tuli hänen luokseen. Hän katsahti Antoninaan.
Viimein pyysin häntä koko sillä totisuudella, joka minulla oli, kertomaan itselleni, mikä oli suututtanut häntä niin tavattomasti, ja sallimaan minun ottaa osaa hänen tunteisiinsa, jollen saattaisikaan toivoa, että voisin antaa mitään neuvoa hänelle. Ennenkuin olin edes päättänyt, alkoi hän nauraa ensiksi vastahakoisesti, mutta ennen pitkää palaavalla ilolla.
Kuumeisena ja kiihottuneena Apekides hyväksyi helposti tämäntapaisen kehotuksen. Hän iloitsi saadessaan niin pian hyvän tilaisuuden osottaa uskonsa lujuutta uudessa kutsumuksessaan, hänen puhtaampiin tunteisiinsa liittyi tosin halu kostaa ne pettymykset, joiden uhriksi hän oli joutunut. Apekides siis hyväksyi tehdyn ehdotuksen niin auliisti, että se ilahutti Olintusta.
Hän innostui sitä silloin kuvaamaan, hän osoitti toista puolta ja osoitti toista, sanoi, ettei luonto ollut häneen koskaan niin valtavasti vaikuttanut, ettei hän sitä koskaan ollut niin hyvin ymmärtänyt ja ettei mikään ollut milloinkaan niin likeisesti liittynyt hänen mielialoihinsa ja tunteisiinsa ja niin niitä tulkinnut. Elli oli istuutunut, ja Olavi istuutui hänen viereensä.
Ja rannalla seisova väkijoukko seurasi silmillään sen pienimpiäkin toimia kuin elävän olennon ja otti täydestä sydämestään osaa hänen kaikkiin tunteisiinsa. Se on poika se! kuului ihmettelevä ääni väkijoukosta. Aina ensimmäinen jäitä murtamaan! Onpas saanut naarmuja kokkaansa... Vaan tämä se ei siitä huoli! Suhhuhhuhuu! Kuuletteko, kuinka huokuu! Hengästyyhän sitä semmoisen matkan juostuaan!