United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pikimusta kissannahka säkenöi, kun sitä pimeässä sivelee, mutta Matti Juntusen parta synnytti sähköä tyttöväen povissa, iski salamoita heidän sydämiinsä. Miten suloista olisi morsiamena kätkeä nenänipukkansa ja mehevät "huulosensa" tuon parran pehmoisiin laineihin!
Hän pysähdyttää ratsunsa, astuu alas sen selästä, lähestyy erästä palvelijaneitoa, joka kantaa kalliilla kivillä koristettua leposijaa; siinä purppuramatolla makaa pieni Helu-Lelu. Hän ottaa sen syliinsä, hyväilee sitä, sivelee sitä hermeliinihihallaan, hellittelee sitä kaikin tavoin.
Saa toiset lemmellä koittaa sun nuoren olentos voittaa, minä valtaan kauhulla sen! Charles Baudelaire Lepää, kaunis kissani, rinnallain ja käpäliis kyntesi salaa. Suo mun katsoa, silmiis sukeltain, missä malmi ja agaatti palaa. Kun sormeni päätäsi sivelee ja selkääs pehmeätä ja kun väristen käteni koskettelee sinun ruumistas sähköisätä, näen hengessä naiseni.
Rakennetaan valtava rovio; sille lasketaan ylimmäksi Patrokloksen ruumis ja sen ympärille joukko teurastettuja lampaita ja raavaita, ja Akhilleus sivelee ruumiin niiden rasvalla. Edelleen pannaan roviolle neljä hevosta ja kaksi vainajan kotikoiraa. Ja lopulta Akhilleus surmaa vangitsemansa 12 troialaista ja heittää heidätkin tulen syötäviksi.
Räystäät tippuvat vettä ja tyytyväisen näköisenä sivelee Makarohvi partaansa. Toveri, kuuletteko, ampuvat! huudahtaa toverini ja pysähtyy kuin naulattuna paikoilleen. Olen kuulevinani jotain pauketta, mutta se ei tunnu oikein ampumiselta ja sen vuoksi vastaan kuivasti: Puita hakkaavat jossakin. Mutta siitä kunnon toverini suuttua kähähtää. Puita hakkaavat! Kuuleehan sen selvästi, että ampuvat.
Nousee, käy nopeasti peräalaa kohti: Tuolla liesi! Kuinka suuri... Puut räiskyvät... Loimon punerrus askelmissa, hongan kylessä ... ehkä aina täällä saakka? Katse siirtyy vuoteeseen, sitten kaappiin. Käy sen luo ja sivelee kädellään kuin pölyä koetellen: Kas! Pyyhkäsee tulusturmiollaan kepeästi. Käy patsashongan luo, katselee.
Toivotonna neiti Hitaasti hiihtelee, Ja rukoileva katse Ympäri liitelee, Kuin rauhatonna lintu Armoa anelee Ja turvaa metsän puilta, Kun taivas kylmenee. Jo hämäräks' käy ilta, Ja metsä peittyy oi! Lumehen kankahilta Jo suden ääni soi. Vaan kiihtyy kylmä viima, Ja henki hyytävä Sivelee kasvopäitä Ja viiltää sydäntä.
Ja istuiltaan hän nousee Ja hiljaa astelee Ja kuvan eteen saapuu, Sen otsaa sivelee; Pää kumarassa, siinä Sanoja sammaltaa, Ikäänkuin puhuttaisi Hän suurta vainajaa. Hämärtää mieless' aika, Kun nuori oli hän Ja mahtisanat kuuli Tuon valtatietäjän, Tuo aika, jolloin heräs Unestaan koko maa, Ja Suomen huomenkello Kun alkoi kajahtaa;
Mutta häntä rupesi heti kohta säälittämään, että ehkä Antti vielä olisi tahtonut katsoa ... ja näytti sitä vielä uudelleen Antille... Ei sillä raukalla ole kelloa, ja tuossa se istuu niin täpärästi penkin laidalla ... nenän pää hienona kuin veitsen kärki ... ja sivelee toisen kellon kuorta ja vitjoja...
On niin hyvä olla nyt, kun ei enää ole sanomalehdistä vastusta, kun ei niitä enää ole ainoatakaan elossa. Vaikein osa hänen työstään tässä maassa on suoritettu. Herra, nyt sinä siis lasket palvelijasi rauhaan menemään! huokaa hän, tyhjentää teelasinsa yöpöydältä, heittäytyy pitkäkseen vuoteelleen, sivelee partaansa, hymähtää onnellisesti, sammuttaa tulen ja nukkuu samassa.