Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Ja kuitenkin on kristinuskoon kastettuja ihmisiä, jotka puuhaavat juutalaisille vielä parempaa tilaisuutta sortaa maan onnettomia alkuasukkaita! Vossikka-nurkalla. Juttu on v. 1885 valtiopäivien ajalta, jolloin Talollissäädyn vanhoilliset A. Meurmanin johdolla useampaan kertaan äänestivät silloiseen »nuoreen puolueeseen» kuuluvan turkulaisen K. Vehasen pois säädystä.
Parooni Buddenbrock ei tietänyt Reichenbergin kuolemasta ja tuli häntä tapaamaan, sillä he olivat lankoja. Hän tarjoutui hankkimaan minulle paikan Venäjän armeijassa, mutta se ei miellyttänyt minua. En voinut myöskään jäädä silloiseen kotiini. Maailma on kyllä avara, mutta minulle ei näkynyt siellä olevan sijaa ja niin kävi, että nyt olen täällä.
Tämä merkitsi, että suuri osa siitä, mitä me nyt kutsumme unitajunnaksi, kuului silloiseen päivätajuntaan. »Unikuvia» täynnä oli atlantilaisen mieli: toisten tunteet astuivat hänen tajuntaansa kuvina, puhetta ei keskustelussa käytetty samassa määrässä kuin nykyään, ihmisten ja eläinten fyysillinen ulkomuoto näkyi hänelle varsinkin atlantilaisina alkuaikoina melkein hämärämmin kuin niiden tunteet, luontokin puhui hänelle omaa kieltään, kukat niityllä, kivet maassa, puut metsässä, järvet, vuoret, pilvet, tuulet, ukkonen, aurinko, kuu, tähdet kaikki heijastivat hänen tajuntaansa määrätyitä tunnelmakuvia, joten ei ole vaikea käsittää, miksi vanhat kansat myös järjestään olivat animisteja.
Jos saisi saman mielen, samat runolliset ihanteet, vielä kerran yhtä kauniisti suomenkielellä soinnahtamaan, silloin olisi kaikki hyvin! »Runon into, Runebergin runon», sanoo hän itse nimenomaan, olisi saatava suomenkieleen istutetuksi, sillä aika on tuleva jolloin »kansa toinen, vaikk'ei varsin vieras», nimittäin ruotsalainen, on runotemppelinsä pyhimpään pystyttävä »ruotsiks' runoillehen Runebergin». Viimeinen kaukosilmäys, joka silloiseen kirjalliseen Suomeen nähden oli enemmän kuin uskallettu, todistaa että Oksanen saattoi olla myös tietäjä, jos niin tarvittiin.
Minulla oli siis kaikki syy otaksua samoin tälläkin kertaa tapahtuvaksi. Sillä täytyihän luonnonlakien pitää paikkansa ja sitä varmemmin vielä sielunlakien, jotka määräsivät, että mitä syvempi alho, sen korkeampi kukkula oli seuraava sitä. Ja katsoen silloiseen huimaavaan alimenooni, täytyi sitä seurata aivan tavattoman, yhtä huimaavan nousu-ajan.
Mutta se on kaikessa tapauksessa varma, että tällainen eri aineksien sekoitus löi silloiseen hienoon seuraelämään yleismaailmallisemman ja suvaitsevaisemman leiman kuin nyt. Paitsi edellä kuvaamiani »virallisia» tanssiaisia, toimeenpantiin kodissani vielä pari, ehkäpä kolmekin pienempää tanssitilaisuutta talven kuluessa, jolloin tavallisesti noin sata henkeä oli kutsuttu.
Sitten saattoi isäntä arvokkaat vieraansa "piisitupaan" eli silloiseen korutupaan, johon kalkki arvossa pidettävät vieraat tavallisesti vietiin. Täällä tervehtivät vieraat tavallisuuden mukaan sulhaista ja morsianta ynnä Maijaa. Neiti Herpman rupesi koristelemaan morsianta ja ripusti tämän päähän korkean, kullankiiltävän morsius-kruunun.
Jotakin oli kuitenkin ihan päinvastaista silloiseen verraten. Ja se oli, että Uuno oli nyt Henrik ja Henrik oli Uuno. Henrikin sänky oli semmoisessa asennossa, että Uuno ei voinut nähdä häntä, mutta Henrik taisi nähdä Uunon. Vähän aikaa nukuttuansa hän heräsi siihen, että Uuno raapasi jälleen tulen kynttilään ja nousten puoli koholle kääntyi hiljaa katsomaan oliko Henrik hereillä.
Mahdollista on, että nuorin nuoriso ei enää tunne tätä kirjaa ja että se on kokonaan joutunut pois muodista. Minun aikuiselleni. ylioppilasnuorisolle noin 14 vuotta sitten se oli hyvin tunnettu ja sen mielipiteet levisivät miehestä mieheen kuin kulovalkea. Nuo mielipiteet yhtyivät kiinteästi koko silloiseen »ajanhenkeen», joka lienee lukijoilleni kyllin tuttu.
Juuri tämä Eemil oli yksi niistä, jotka Snellmanin juhlassa olivat istuneet nurkassa ja pilkanneet muiden innostusta. Ja Heikkiin oli siitä asti jäänyt häntä vastaan pieni hama sydämeen. Tahallaan Heikki käänsi puheen silloiseen aineeseen, nähdäkseen, vieläkö Eemil oli samaa mieltä. Mutta kun hän vain mainitsi Snellmanin, sanoi Eemil heti: Oh, vieläkö sinä niissä elät!
Päivän Sana
Muut Etsivät