Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Aivan puolipäivän polttavassa paahteessa, ilman vähintäkään varjoa tai pilvenhattaraa niin pitkälle, kuin silmä kantoi, lensi suurien, tasaisten, valmistuneiden peltojen yli suuri lintu verkkaan liikutellen leveitä siipiään. Päästyään kylän kohdalle pysähtyi se, lepuutti siipiänsä ja katsoi alas; mutta vain hetkisen.
Toki luulen, että tuolla idässä toisella puolella kunnasta tuossa, hän jo pyristelee siipiänsä. KALERVO. Nouseva kuu se on, nyt on meillä puoliyö. KULLERVO. Loppua ei tule yölle tälle: tuon valkeuden siinnon jo aamun koitteeksi luulin, mutta nyt, sanot sinä, on puoliyö vasta. Mutta tieni jatkaa täytyy. KALERVO. Mihin vaellat? KULLERVO. Enpä tiedä; kotoa ei miehellä ole.
Se on viettävä elämänsä hämärässä ja keskellä joukon alituista hyörinää, väsymättömästi etsien kehtoja, joihin sen on luotava asukkaita. Ei ole varmaa, että sille on suotu kahta valon hetkeä elämässänsä sillä parven lähtö ei ole välttämätön , kenties se on vain yhden ainoan kerran käyttävä siipiänsä, ja silloin rientääksensä rakastajaansa kohtaamaan.
Ja eteenpäin hän meni, ja uskollinen Hans, joka nyt taisi lentää mihin hyvänänsä, sillä Wappu ei enää hänen siipiänsä leikannut, lensi nytkin hänen kanssansa. Hän saapui juuri sille paikalle, jossa Luckard oli jättänyt hyvästi hänelle.
Heidän edessänsä vieritteli Lys-virta laineitansa, jotka näyttivät melkein lyijyltä, ja toisella rannalla näkyi mustia metsiköitä vasten myrskyistä taivasta, jota paikkapaikoin peitti paksut kuparinkarvaiset pilvet. Vasemmalla ojenteli vanha, hyljätty tuulimylly liikkumattomia siipiänsä ja sen komeroista kuului yöhuuhkajan läpitunkeva, ajoittainen, yksitoikkoinen huuto.
No Hansel mitä sinun on, eihän ole tapasi olla tuommoinen! Aha, poikaseni sinä tunnet metsästäjän nauroi Jooseppi ylpeästi ja ojensi uhaten kättänsä ikäänkuin olisi tahtonut ottaa kotkaa Wapun olkapäältä. Silloin ärsytetty lintu äkkiä vimmastui, levitti siipiänsä, lensi ylös katolle ja sitten alas vihamiehensä päälle. Kauhistuksen huuto pääsi Wapun huulilta.
Se oli nähnyt kaikki, ja nosti nyt siipiänsä, lentääkseen pois Uotilan tuvilta. Sen sijassa lauloi siellä pitkänä unettomana yönä lempeän surun valkoinen lintu katkeran suloisia laulujansa yksinäiselle emännälle, joka kyynelsilmin tuuditteli lastansa, rukoillen Jumalaa laupiaasti suojelemaan sitä tunnonvaivan kalvavasta tuskasta.
Hän näytti, matkien käsillänsä pahanhengen lentoa, ja jatkoi: Näin...! Näin...! Näin se vanha vihollinen vain vaaputtaa siipiänsä ja raakuu kuin korppi: Telehvoon...! Telehvoon...! Telehvoon...! Ja silloin minä jo sanoin, jotta nyt on Eevastiinan ja Kaino Josefiinan poikien kuolema lähellä, kun se jo niiden näköisenä kummittelee.
Yksikään silmä ei silloin jäänyt kuiwaksi, ja tuntuipa siltä kuin enkelit olisiwat kattoholweissa liihoitelleet siipiänsä. Siinä tuli hän yhtä mainioksi ja kuuluisaksi, kuin hän oli ennen laulajana ja suullaan pelaajana ollut.
Susie kertoi, että hän useasti oli koettanut mennä mäen yli, mutta aina oli kalkkuna hyökännyt hänen päällensä, räpytellyt siipiänsä ja, kaataen hänet kumoon, kovin säikäyttänyt häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät