Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Jos näin pitäisimme rauhaa kaikkien ihmisten kanssa, kuinka oma rauhamme tulisi niinkuin vedenvirta; jos näin osoittaisimme rakkautta lähimmäistämme kohtaan, kuinka Jumalan rakkaus olisi ylenpalttinen meidän sieluissamme! Ja minkä vaikutuksen se tekisi kaikkiin niihin, jotka ovat yhdistetyt meidän Herramme Jesuksen Kristuksen nimessä! Kuinka veljellinen rakkaus kasvaisi!
Sa kuuletko laulua kummaa, jota sykkivi sydämein? Katsokaamme kauvan näin silmän pohjaan, sielun pohjaan, salaisille salmiloille venhoni veikaten ohjaan. Soudelkaamme kauvan näin silmissämme, sieluissamme, utuisilla ulapoilla sotkina soudelkamme! Kuin kilpaa kulkuset soivat ja kummasti loistavi kuu. Kas, tuolta jo tuttu kirkko yli kuusien kohoutuu.
Varo itseäsi " "Mistä, setä?" keskeytti hän herra Claudiusta kylmästi, pilkallinen hymy suunsopissa. "Emmekö jo, veljeni ja minä, ole kärsineet sortoa kaikissa muodoissaan. Onko enää ainoatakaan kohtaa ylevissä sieluissamme, johon et ole kovakätisesti koskenut sekä väittänyt kelvottomaksi ja epäkäytännölliseksi konttiporvarillisessa elämässäsi. Etkö koeta polkea ihanteitamme, milloin vaan voit?"
Ja koska kuuluu tuumii patriarkka ett' armahtanut teit' on Saladin vain, koska olentonne, ilmeenne hänelle jotain kertoi veljestään... RITARI. Ties senkin patriarkka siis? Ja sentään, Kunp' oisi varmaa se! Ah, Saladin! Jos piirtosellakaan mun kuvaani lie luonto lähentänyt veljes kuvaan miks ei myös sieluissamme samaa ois? Ja jonkun patriarkan mieliksi salata voisinko sen sielun leiman?
Ja vaikka taivas ei ollutkaan kirkas, niin ei sentään ollut sieluissamme mitään pilviä nyt, ne olivat kaikki jo hälvenneet, ja minä olin sekä omalta sydämeltäni että häneltä pyytänyt anteeksi kaikkia niitä mustia pilviä, joilla oikullinen, helposti ärsyttävä mieleni edellisinä päivinä oli synkentänyt hänen ajatustaan.
»Sillä välin meni taivas pilveen. Alkoi hiljalleen sataa. Niin tulimme perille siihen paikkaan, missä meidän oli määrä syödä päivällistä, me molemmat alakuloisina, sillä en minäkään kauan jaksanut ylläpitää keinotekoista iloani. Muut eivät sentään aavistaneet, miltä meidän sieluissamme näytti. Näin hyvin, kuinka pahoillaan hän oli. Tunsin jo tuon katseen, tuon ilmeen, ja levottomana kuulin hänen hiljaiset, lyhyet, hajamieliset vastauksensa. Hän lähti huoneesta, ja minussa heräsi kiihkeä sydämen tarve saada hyvittää se, mitä olin rikkonut. Jäin vaiti ja mietteissäni hetkiseksi istumaan, sitten nousin nopeasti ja lähdin hänen jälkeensä. Hän seisoi yksin portailla, noilla portailla, joihin myöskin liittyi muuan muisto huimapäisimmältä, iloisimmalta nuoruudenajaltani. Mutta kuinka olisi ollut mahdollista ajatella mitään sellaista nyt, kun hän seisoi siinä, hän, joka oli ottanut minulta kaikki, jokaisen ajatuksen, jokaisen muiston menneiltä päiviltä. Tartuin hänen käteensä, jonka pusersin omieni väliin ja pyysin hartaasti:
Jos olisit pitänyt silmäsi avoinna, niin etkö olisi yhdessä suudelmassa voinut nähdä sitä, mitä äsken näit suuressa onnettomuudessa? Tarvitaanko siis tuskan peitsen iskuja herättämään niitä jumalallisia muistoja, jotka uinuvat meidän sieluissamme? Viisas ei kaipaa sellaisia järkytyksiä.
Vielä pienen pilkun näen keskellä pilvien pimeyttä; mutta se vähenee vimmatulla vauhdilla. Nyt on se pieni kuin neulan pistos, ja nyt, nyt se peittyy. Niin juuri! MARKUS. Mauno, suuri osa elämämme matkaa on kulunut vihassa ja vainossa keskenämme. MAUNO. Sen antakoon meille anteiksi taivaan Herra! MARKUS. Oi hirmuinen pimeys sieluissamme! Mauno, nyt pyydän sun kättäs. MAUNO. Mun naapurini!
Päivän Sana
Muut Etsivät