Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. marraskuuta 2025
Pappi on, silloin kun hän on se, mikä hänen tulee olla, muinaisajan patriarkan kaltainen, jota hänen seurakuntansa kunnioittaa niinkuin isää lapset ja talonväki. Hän johtaa heidän pienimpiäkin askeleitaan elämän tiellä.
Eipä minusta tuntunutkaan ihmeeltä, että tämä mies, joka lähes puoli vuosisataa oli vaikuttanut samassa seurakunnassa, aina sai kirkkonsa täyteen eikä tullut seurakuntansa mielestä lii'an vanhaksi, vaikka hän tuli iäkkääksi.
"Tosiaankin", arveli hän, "uusi päivä pilkoittaa Suomen kansalle!" Ehkäpä mieltyikin kirkkoherra näihin kirjateoksiin rakkaudesta entisyyteen. Niin suuri entisyyden ystävä hän oli, ett'ei edes suvainnut seurakuntansa rakentavan uutta pappilaa, vaikka vanha uhkasi asukkaita kuin lyyhistynyt rita: hän vaan pelkäsi, ett'ei uusi rakennus tuntuisi niin asutulta ja kotoiselta kuin vanha.
Joka pyhä ne pauhaavat seurakuntansa pahuutta. Ei ole melkein yhtään oikeata kristittyä. Mutta annas olla, kun kuolevat, niin ihan järestään ne ovat autuaita. Jokaisella haudalla ne toivottavat, että me muutkin tämän kanssa nousisimme ijankaikkiseen elämään... Mikä niistä kuoltuaan tekee niin täydellisiä?" "Sitä minä en tiedä."
Tulin minä tästä iloiseksi, koska se hopeanvalko-hivuksinen ukko oli kunnon mies, uskollinen paimen, joka ei, niinkuin useimmat muut, hädän tullessa, ainoasti omaa turvaansa ajatellen, karjaansa ylönantanut. Uskollisesti oli hän seurakuntansa kanssa iloa ja murhetta jakanut.
Nyt piispa tahtoi ikäänkuin kiinnittää kirkkoraadin jäsenten mieliä rovastiin, jonka kuuli nyt esimerkiksi lahkolaisista niin puhtaana varjelleen seurakuntansa ja alkoi entistä lämpimämmällä tavalla: "Pimeydessä asuvan silmät eivät siedä kirkkautta, pimeys on niille luonnollinen. Tämäkin seurakunta, uskon minä, on näihin asti saanut pimeydessä olla.
Pappi ei enään voi kulkea seurakuntansa lävitse ainoastaan isällisiä siunauksia jaellen; ei suinkaan, hän matkustaa myrskyssä ja rajuilmassa toisesta vaikeasta toimesta toiseen vaikeaan toimeen, ja lii'ankin usein vaikeaan taisteluun. Kirkon täytyy tulla kansan luo, joll'ei kansa enään tahdo tulla kirkkoon. Tätä tietä se ehkä sitten löytääkin jälleen kirkkoon.
Hän luuli että hänellä oli paras vaimo maailmassa, parhaimmat lapset, parhaimmat palvelijat, parhaimmat mehiläispesät, paras hevonen ja paras kotikoira. Hänen seurakuntansa oli siveellisin, hänen kirkkonsa omituisin, hänen pappilansa kaunein, ainakin koko kreivikunnassa kenties koko kuningaskunnassa.
Oli kuuma, tyyni kesäpäivä, kun Sakari jo siellä seurakuntansa rajamailla yksinänsä taivalsi. Hän oli oikaissut matkaa, kulkien metsäpolkua. Polun varrella oikutteli purontapainen tuhansissa mutkissa, mutta ei tuossa siinäkään ollut nyt vettä muuta kuin nimeksi. Siellä täällä lirahteli se hiljaa kesäpäivän tyyneydessä, mutta toisin paikoin oli ihan kuiva. Ja kuumaa nyt oli ja hiottavaa.
Ettekä koskaan ole saava, työkansa, muistakaa että olen sanonut sen teille, ette koskaan ole saava paimenta, joka olisi teille sitä, mitä Robert Wallner on ollut: joka ei koskaan arastellut vaivoja eikä uhrauksia, joka ei yhtään välittänyt omista eduistaan, vaan aina oli valmis panemaan itsensä, koko henkilönsä sieluineen ruumiineen alttiiksi seurakuntansa parhaaksi."
Päivän Sana
Muut Etsivät