Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Auringonlaskussa yhdyimme taas kaikki viettämään lyhyttä jumalanpalvelusta kirkossa ja veisasimme iltavirsiä saksan kielellä, jonka jälkeen pappi lausui Herran Siunauksen, ja vähäinen seurakunta hajosi kukin kotiinsa. Hiljaisella päivänpaisteellansa ja sillä valolla, jonka Fritzin takaisintulo vuodatti hänen kotoonsa, tuntui tämä päivä minusta melkein niinkuin päivä paratiisissa.
Hän näytteli lapsille kuvaa, jossa oli kellon kuva. Minä vilkasin myöskin tuohon tauluun ja luin siinä sanat: Havaitse, o ihminen, sillä tuomiokello kulkee. Minä satuinkin sanomaan sanat niin, että isänikin kuuli, joka takanani seisoi. Se on tuomiokello, sanoi isäni ja osti sen. Mielestämme oli pirtissä liian sekalainen seurakunta. Mentiin sen tähden takaisin pihalle ja syötiin siellä evästämme.
Kuoriin tultuaan sijoittaa hän pojat alttarin eteen, nousee itse alttarille, polvistuu siinä, nousee ylös ja yhtyy voimakkaalla äänellä virteen, minkä suntio, joka samalla on lukkari, on aloittanut. Kauan saavat he kahden veisata, eikä osaa seurakunta yhtyä.
Riemuitkaamme onnesta, kun olemme saaneet elää ajassa, joka on vaatinut meiltä niin paljon suurta, ja riemuitkaamme kaksin kerroin siitä, että olemme osottautuneet vastaavamme tätä ajan vaatimusta. Erittäinkin tämä piiri. Ja tässä piirissä ei suinkaan vähimmin Schrandenin seurakunta. Katselkaamme vain ympärillemme. Monet synkät kuvat vierivät muualta silmiemme eteen.
Ja tässä taidamme muistutella sananlaskua: viisi virkaa, kuusi nälkää. Niin sanotaan. Mutta asia on tämä: kukin seurakunta pitäköön kerjäläisistänsä murheen, päästämättä heitä toisen pitäjän hartioille.
Yksi näistä toimitti tavallisesti hätäkasteet ja hautasi ruumiit. Mutta kun minä sittemmin tutkin hänen lukutaitoaan, oli se niin ala-arvoista, että minun täytyi hämmästyä siitä kuinka hän oli voinut ottaa tehdäkseen kirkollisia toimituksia. Jos toimitusmiehet ovat olleet heikkoja, niin on myös seurakunta ollut sellaista, joka ei ole paljo voinut ymmärtää siitä mitä on luettu.
Se oli juossut pimeän yön selkään, oli varastettu! Nyt oli Helmikangas onneton. Sen hän itsekin sanoi kaikille, että hän on onneton, ja pian koko kyläkunta, koko seurakunta, koko läheinen maakunta uskoi, että hän on onneton. Kaikki saarnasivat sanaa hänen kanssansa, että se on onneton, jolta yhdellä kertaa kaikki omaisuus varastetaan. Kukaan ei voinut häntä lohduttaa. Hän oli lohduton, toivoton.
Seurakunta ei ollut suuri; ainoastaan noin 50 henkilöä oli kokoontunut jumalanpalvelukseen. Sanomattoman suloiselta tuntui olla taas yhdessä Jumalan seurakunnan kanssa, rukoilla, tunnustaa syntinsä, veisata virsiä, kuulla sanaa ja saada Herran siunaus. Se virkisti sydäntä ja mieltä, kuin sade, joka kostuttaa kuivaa maata.
Korppi-Sakari se avasi hänen silmänsä, sanoessaan: "Niin, niin, lapsi, itsepäinen sinä olet, ja koko kylä toruu sinua, kun olet jaloillasi sysännyt onnen edestäsi pois. Kuka sen tietää, olisiko siitä sinulle onnea ollut, niin sitä ainakin nyt sanotaan, ja ken vaan sinut näkee, se laskettelee eteesi, mitä kaikkea seurakunta sinulle antaa.
Oi äiti kulta, Sun lastes lemmen suoja, Sä maamme, sulta Ei kättään kiellä Luoja, Sä Suomi nouset, kasvat korkealle, Jos kiitoksesi kannat Jumalalle! II. Kohtaus. Viimeistä värssyä laulettaessa tulee sisään ensin Provasti, sitten Assessori, Hanna ja rouva Turholm, heidän jälessään Kanttori, ja lapset, jotka asettuvat, puoliympyrään, ja vihdoin muu seurakunta, miehiä ja vaimoja huoneen täydeltä.
Päivän Sana
Muut Etsivät