Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Tigellinus oli kolmantena päivänä saapunut Antiumista onnettomuuspaikalle, ja hänen käskystään oli ruvettu hajoittamaan rakennuksia Esquilinuksella, jotta tuli, joutuessaan tyhjälle paikalle, itsestään sammuisi. Tämä toimenpide tarkoitti sentään ainoastaan viimeisen kaupunginosan pelastamista, sillä sen pelastamista, joka jo oli syttynyt tuleen, ei enää ollut ajatteleminenkaan.
Tämä nyt ikään pitäisi saataman nastoihinkin sävelletyksi, mutta hyvin vähän se sentään on, mitä saa höllentää taikka kiristää, ja niin on olletikin forte-paikkojen laita, joille on annettava niinkuin pieni kyyti, koska soittovärkkiä muutoinkin paljon pakottaa ja pidättää. "Kuules Anni", lopetti hän, "minä en ensinkään taida sinulle sanoa, kuinka onnelliseksi taiteeni ja ammattini minut tekee.
On talvi tullut, koht' on jäässä meri, yö saartaa, sammuu toivo viimeinen, mun talttuu tahtoni, mun viihtyy veri, jää jäljelle vain nöyryys sydämen, ja sentään mull' on luonto, mieli eri kuin ihmisillä maan tään hallaisen: heill' lemmetön kuin Lapin laajin salo, mun niinkuin korven päällä pohjanpalo.
Mutta nyt ilmautui uusi henkilö näkymölle löytyi vieläkin yksi henkilö, poika, josta vainajan sanottiin pitäneen hyvää mieltä, eikä häntä sentään testamenttimääräyksessä sanallakaan mainita.
Sisar oli aina pitänyt veljeään tavallista merkillisempänä miehenä, nyt hän ei tiennyt mitä aatellakaan. »Kyllä sinä sentään olet, sinä Juha!» sanoi hän katsoen ihastuneesti veljensä silmiin. »Ja nyt sinä olet antanut äpärästä niin että riittää.» »Ei vielä!» sävähti Uutela sellaisella äänen värähdyksellä, että sisar miltei säpsähti. »On vielä jotain näyttämättä!»
Bertelsköld oli ryhtynyt kaikkiin näihin toimenpiteisiin rauhallisesti ja kylmäverisesti, mutta nyt viimeisen kerran isäinsä linnasta lähtiessään kadotti hän rohkeutensa. Hän tahtoi sentään vielä kerran sanoa jäähyväiset isossa asesalissa oleville sukunsa kuville. Hän riensi sinne.
Joulu on loppunut, virkkoi kapteeni vaimolleen loppiaispäivän iltana. Hyvä Heta, se on meidän lastemme viimeinen joulu... Se on viimeinen, jona he lapsena ovat yhdessä. Sinä ajattelet aina surullisesta rakas Filip ... toivokaamme. Kapteeni alkoi taas: Yhtäkaikki jos toivomme tai emme, se on sentään heidän viimeinen lapsi-joulunsa. Berndt on suuri, hän on jo pian kasvanut joulu-ilosta.
Kun kuulin, että vanha palvelijattaremme meni vinnille pyykkivaatteita järjestämään, minä kiipesin sinne myöskin muka jollekin asialle ja koetteeksi sanoin aikovani haudata lapsen kotiin. Kyllä sen nyt sentään saisi viedä siunattuun maahan, sanoi hän nähtävästi loukkaantuen lapsen puolesta.
»Näyttäähän melkein kuin juoksisin häntä vastaan» tuumi hän harmistuneena ja poikkesi raivaamattomaan viidakkoon. On sentään merkillistä, ajatteli hän, kuinka tuollainen alhainen olento kykenee, kun päivästä päivään elää hänen kanssaan yhdessä, kotiutumaan vakavan ja kaikkea muuta kuin kevytmielisen miehen ajatuksiin.
Tosin se Henrikiä vähän nauratti, mutta ei hän sentään jäänyt ulos, vaan meni sisälle. Uuno oli sytyttänyt molemmat kynttilät ja käveli takitta edestakaisin, peukalot liiviaukoissa ja paperossi hampaissa. Hän oli jo saanut huoneen täyteen savua. Nähtävästi hänellä oli jotakin sanomista Henrikille, mutta hän odotti, että Henrik rupeaisi riisuutumaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät