United States or Kyrgyzstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensiksi oli hänelle tapahtunut seikkailu; toiseksi hän ei milloinkaan ennen ollut käynyt ulkona semmoisessa ilmassa; kolmanneksi hän tunsi mielensä niin keveäksi ja vapaaksi kuin vaan harvoin; sillä kun hänen mielestänsä kohtalo itse oli saattanut hänen vaatteensa kelpaamattomiksi kohtalo, jonka voimaa ei kukaan inhimillinen olento voi vastustaa niin hän mielin määrin asteli vesilätäköissä, tunsi riemulla sateen kastelevan vaatteensa läpimäriksi ja näki sen huuhtovan pois värin hatusta ja saalista; hän nosti nenänsä korkealle voidaksensa oikein nauttia mainiosta sateesta.
Nyt, kun hän tiesi, että Arvo auttamattomasti oli toisen oma, niin hän ensin yksinäisyydessä katkerasti itki, vaan pian kyllä kävi hänen mielensä levollisemmaksi kuin se oli ollut moneen vuoteen. Hän rupesi jälleen, kuten surkastunut kukkanen lämpimästä sateesta, virkistymään uuteen eloon, ja iloisena, keveänä kuin ennenkin näkyi hän nyt liikkuvan häävieraitten joukossa.
Hän oli sytyttänyt kynttilän, ottanut kutimensa esille ja odotti isäänsä. Oveen tartuttiin ja Gunnar astui sisään. Vedenpisaroita riippui hänen hiuksissaan ja tippui nutustaan, joka oli sateesta kiiltävä. Hän ei sanonut mitään, astui vaan takan ääreen, riisui nutun päältänsä ja levitti sitä valkean eteen.
Ovi aukeni ja Vaaralan Juken sateesta kastuneet kasvot ilmaantuivat ovelle. »No, veli kulta, kun tulit», virkkoi ihastuneesti Hanna. »Juuri olin ikävöimässä sinua, kun et ole moneen päivään käynyt, mutta en kuitenkaan uskonut näin pahalla ilmalla tulevan.» Jukke työntyi tupaan, seisahti keskelle lattiaa.
Hänen seuralaisensa eivät pimeän takia voineet nähdä hänen kasvojaan: jännittyneet lihakset, yhteenpuristetut huulet, julmasti rypistyneet kulmakarvat ja ryppyinen otsa, jonka ympärillä tukka liehui sotkuisena ja sateesta märkänä, tekivät ne hirvittävän näköisiksi.
Siitä paikasta, missä maallenousu tapahtui, oli noin puolen ruotsinneljänneksen matka pappilaan. Kun maa oli sateesta vetelöitynyt, eivät korkeat vieraat voineet astua jalkaisin, eikä Ahvenanmaalla ollut muita vaunuja kuin raskaita, nelipyöräisiä talonpoikaisrattaita. Mitä oli tehtävä?
Astuttiin sisään yhteiseen ravintolasaliin ja istuttiin pöytään. Eräs herra, joka juuri oli tullut Dammartin'in tietä, oli istuutunut samaan pöytään aamiaiselle. Hän alotti puheen sateesta ja poudasta; matkamiehet vastasivat; hän joi heidän terveydeksensä; matkustajat kohteliaasti tekivät samoin.
"Mutta Herra ei tahdo sitä," lisäsi hän pannen käteni omaan rakkaasen, laihaan vanhaan käteensä ja hymyillen minulle tavallisella lempeällä hymyllänsä. "Herra ei tahdo maata semmoista kellenkään meistä. Hän tahtoo, että elämme maassa, joka kostuu taivaan sateesta ja kasteesta.
Frédéric, joka näistä kahdesta oli ymmärtäväisempi, sanoi: "Tämä ei ole järjellistä. Pysähdytään niinkuin muutkin." Mutta kiihoittunut Rose, joka ei näyttänyt välittävänkään sateesta, vastasi: "Nythän me jo olemme läpimärät. Jos me pysähdymme, niin voimme vilustua. Eteenpäin vaan!
Puut olivat näet kotiinajettaessa sateesta vähän kastuneet päältä, mutta nyt ne jo alkoivat palaa iloisesti. »Katsohan, Jakob!» Jakob ei tällä kertaa vastannut. Hän istui mietteissään ja nousi nyt piippuansa täyttämään. Eräässä oikeusjutussa oli kohta, joka kaipasi selvitystä, ja hän oli ottanut lainopillisen tutkielman mukaansa iltalukemiseksi.