Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. marraskuuta 2025
Sillä nyt hän Ainoa ymmärsi! Kuolema oli selvittänyt sen, mikä oli salaperäistä tytön katseessa: Aino oli tuntenut hänet, tiennyt, kuka hän oli, rakastanut häntä. Niin, hän ei osannut ystävätänsä pitää, sillä hän ei itse osannut rakastaa. Hän ei ollut ennen ymmärtänyt sitä rakkauden syvyyttä, joka nyt kuoleman kautta hänelle selvisi. Lapsi sen hänelle opetti.
Päivät kuluivat kauhean hitaasti ja kuitenkin hirmustuttavan nopeaan. Bård tunsi olevansa juuri kuin hautajaistalossa. Hiljaisuutta, äänettömyyttä oli ympärillä ja salaperäistä; kaikkein kasvot olivat kalpeat, silmät surusta himmeät. Anna kiusaantui tästä sanomattomasti. Hän kysyi Gunhildilta vaan ei saanut vastausta; hän kysyi Bårdilta, mutta tämä sekoitti sen pois jollakin muulla.
Ritari, ritari! RISTIRITARI. Ken huutaa? Ah, te, Daja! DAJA. Hiivin hänen ohitseen. Vaan vielä meidät nähdä vois hän, siinä kun seisotte. Mua lähemmäksi tulkaa puun taa siis tänne. RISTIRITARI. Mitä siis? Mik' on noin salaperäistä? DAJA. Niin, salaisuushan mun tänne toi ja kaksinkertainen. Mä yksin tiedän toisen toisen taas te yksin. Jospa vaihtokauppaan käymme?
Kuta syvemmälle mielikuvitteloni tunkeutui miettimään tuollaista salaperäistä rikosta jumaluutta vastaan, joka seisoo armon ulkopuolella ja jota siis emme voi saada anteeksi, sitä suuremmaksi kävi tuska minun sisimmässäni, sillä arvelin että juuri se synti, jonka minä nyt tieten ja mietittynä aivoin tehdä, olisi tätä laatua.
"Vielä kerran, edistys ei ole välttämätön edellytys, jotta tämä näytelmä meitä innostuttaisi. Arvotus riittää, ja tämä arvotus on yhtä suuri, sillä on yhtä paljon salaperäistä loistoa näissä talonpojissa kuin meissäkin. Sen löytää kaikkialla, kun seuraa elämän juoksua sen kaikkivaltaiseen perusvoimaan asti. Vuosisadasta vuosisataan me aina uudestaan muodostelemme sen nimeä.
Menetkö tänään kirkkoon, rakas ystäväni? kysyi rouva Larsson mitä viattomimmin katsein ukoltaan pyhäaamuna, sittenkun hän koko yönä ei ollut saanut unta silmiinsä ajatellessaan uutta salaperäistä valtioneuvoksettaren arvoaan. Ei ole aikaa, vastasi ukko jurosti. Aion Suurkirkkoon, ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, lisäsi hänen uskollinen, hyvin kasvatettu puolisonsa. Vai niin.
Bengt ei ymmärtänyt sitä, ja kuten tavallista, karkotti hän niin usein kuin mahdollista luotaan nuo ajatukset, jotka eivät olleet hänestä lainkaan mieluisia. Mutta siitä huolimatta heräsi hänessä joskus pistävää uteliaisuutta tullessaan lähelle tuota salaperäistä voimaa, joka päivä päivältä näytti valtaavan hänen kotinsa ja luovan hänen vaimonsa piirteet kuin uusiksi hänen silmissään.
Hyvän päätöksen nyt tein, ajatteli Väinämöinen, mutta onnelliseksi hän ei tuntenut itseänsä. Sillä Ainon katseessa oli ollut jotakin salaperäistä, jonka perille hän ei vieläkään ollut päässyt... Vaan sekin selveni aikoinaan. Ja selveni suuremman surun ohella... Mitä kummia nyt kuuluu, mitä viestejä tuodaan?
Kuolleen hevosen haju oli ne sinne viekoitellut ja nyt ne odottivat ainoastaan raakalaisten lähtöä päästäkseen osalliseksi kestiin. Hetki tämän perästä kojoteerot eivät enää voineet nähdäkään tuota Salaperäistä vuorta. Syynä siihen oli maanpinnan muuttuminen, jota kesti monta peninkulmaa, mutta matka oli heille kumminkin niin tuttua, etteivät ensinkään tulleet huolelliseksi tässä suhteessa.
"Siinä tunteessa minä riipun kiinni kuin viimeisessä pelastusköydessä, se juuri minua kannattaa ylhäällä, muutoin olisin minä jo aikoja sitten menehtynyt. En voi selittää sinulle minkätähden minä tuolla tavalla tunnen, sillä sielunelämässä on niin paljon salaperäistä, jota ei ymmärrys käsitä.
Päivän Sana
Muut Etsivät