Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. lokakuuta 2025
Maria Helmikangas! Minä olen kokonaan täytetty sydämmellisellä surulla. Vaimoni kuoli kaksi päivää sitten, tänä aamuna kuoli toinen kaksoispojistani ja toinenkin sairastaa kuolemaisillansa. Tauti on kurkkutautia, itsekin tunnen samoja oireita. Kahdesti olen jo ajanut Torniossa, saadakseni Tornion tohtorilta lievitystä, vaan ei näytä mikään auttavan.
Eukot seisoivat nyt minun tullessani sängyn ääressä katsellen sairasta. Kyllä hän pääsee pian tuosta taudistaan. Niin, eipä mahtane hän kauan enään sairastaa. Hyvin lähellä näyttää parantuminen olevan. Niin tuumailivat he pois lähtiessään. Ville nukkuu? kysyin sisareltani. Niin. Poissa ollessasi pyysi hän ruokaa ja itki kovasti. Koetin lohduttaa häntä sillä, että sinä kohta tulet ja tuot ruokaa.
"Ei, ei, Martha, ei se ole niin, kuin sinä luulet", huokasi Helena ja pudisti päätänsä. "Etkö sinä ole kuullut sitä vanhaa luuloa, että kun joku kuolintautia sairastaa, niin voi se, joka enin häntä rakastaa, pelastaa hänen henkensä sillä että keski-yön aikana menee kirkkoon ja kirjoittaa sairaan nimen alttaritaulun taakse?" "Kyllä olen sen kuullut", vastasi vanhus.
Mitä se lienee ollut, sitä en osannut itsellenikään selittää, mutta minä en olisi silloin tahtonut parantua, vaan tulla yhä kipeämmäksi, niin huonoksi sairaaksi, kuin alustakin olin ollut, etten jaksaisi liikahtaakaan ja että hänen olisi pitänyt tulla minua kädellään pääni alta auttamaan. Ikäni olisin halunnut sairastaa, jos sillä olisin saanut hänet minua hoitamaan ja luonani pysymään.
Niiden joukossa näen iäkkään ja rikkaan Pietarin juutalaisen, joka on jo viikon päivät ollut täällä vankilassa ja joka sairastaa jotakin vaikeata sydänvikaa, sekä erään rintamalla olevan venäläisen everstin rouvan, joka on palannut Ruotsista vanhempiaan tervehtimästä ja jonka olen kuullut erikoisesti katkeroituneen siitä kohtelusta, jota läänin häpeä sanoa suomalainen kuvernööri on ruvennut sovelluttamaan valtiollisiin vankeihin.
Mutta kun saavat tietää, niin tulevat panemaan kaikin voimin vastaan, viimeiseen saakka, eikähän sitä sovi kummastella. Kuule, Lauri ... sinun äänessäsi on jotain, niinkuin toivoisit, että he sen tekevät. Anna minun olla rauhassa! Suo anteeksi. Elähän mene ... elähän nyt suutu ... elä edes sinä jätä minua. Taivahan tekijä, nyt hän siellä sairastaa ja hourailee ja ehkä kuolee! Se on minun syyni.
Wickfield sairastaa luuvaloa ja makaa vuoteen omana, Sir", vastasi hän; "mutta Miss Wickfield käy epäilemättä iloiseksi, kun hän saa nähdä vanhoja ystäviä. Tahdotteko astua sisään, Sir?" Hän meni meidän edellämme vierashuoneesen ensimäinen huone, johon minä tässä talossa olin astunut avasi Mr. Wickfield'in entisen byroon oven ja sanoi sointuvalla äänellä: "Miss Trotwood, Mr. David Copperfield, Mr.
Niin, sinne päätin minäkin mennä. Hullu, kun en tullut sitä ennen ajatelleeksi. En ymmärtänyt omaa vaivaani. Siksi en ymmärtänyt apuakaan etsiä. Mutta nyt se minulle äkkiä selveni. Nyt tiesin, että syvällä sielun pohjalla asuu voima, joka kaipaa ravintoa, ja sen ravinnon puutetta nykyajan henki sairastaa. Elämän lähde on hyljätty, unhotettu.
Kaikki olisi hyvin, ellemme eilen olisi saaneet sitä ikävää sanaa, että Pohjalammin Kreeta sairastaa. Paras lienee, että panen paperille päivänkin, jona rivini kirjoitan. Toukokuun 19 p. Kreeta on tullut huonoa huonommaksi. Esteri meni eilen sinne. Omituinen ihminen se Kreeta; Hän uneksii ihmeellisiä asioita. Hän kuuluu usein sanovan: kuinka autuasta sentään on päästä kotia! Ihmeellinen sana!
Lääkäri on aina läsnä; ja talossa kerrotaan että se tauti, jota hän sairastaa, enemmän tapailee hänen mieltään kuin ruumista. Enempiä tietoja en saanut". Tämän vastauksen perästä molemmat pysyivät äänettöminä vähän aikaa nousivat sitten penkiltä ja astuivat huonetta kohti.
Päivän Sana
Muut Etsivät