United States or Iraq ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päin vastoin herätti hän jonkinlaista sääliä, langeten kuolleen isänsä jalkain juureen. Mutta että hänkin oli syyllinen, sen tunsivat kaikki. "Pahoin tekivät ukolle", virkkoi muuan harmaapäinen talonpoika, nojaten, kuni muinaisajan tuomari, käsillään ja parrallaan pitkään sauvaan. "Teidän päällenne lankeaa tämä synti. Pahoin tekivät!"
»Minä olen harras protestantti ja siitä kiitän Jumalaa», vastasi kapteeni. Tämä oli ensi kerta, jolloin kuulin hänen puhuvan uskonnosta. Jälestä päin sain kuulla, että hän maissa ollessaan kävi ahkerasti kirkossa. »Mutta minä voin tuntea sääliä vainottuja miehiä kohtaan.» »Voitteko todellakin?» kysäisi jakobiitti. »No niin, sir.
He kokiwat oikeen liikuttawasti kuwata hänelle sitä suurta sydämen kipua, murhetta ja tuskaa, jonka hän oli heidän päällensä saattanut, ja sitä harmia ja sääliä, jonka hänen lankeemuksensa oli kaikissa kunnollisissa ihmisissä herättänyt.
Tuskinpa uskotaan sitä, että musta Maranna oli iloisimpia ihmisiä koko kylässä; ei häntä milloinkaan nähty murheellisena, hän ei suonut ihmisille sitä, että he olisivat saaneet sääliä häntä. Ja senvuoksi ihmiset häntä kammosivatkin.
Kunnioitusta ansaitsevat myös nuo karkeat, ahavoittunnet, hikiset kasvot, sillä ne ovat ihmisen kasvot, ihmisen, joka elää, niinkuin ihmisen tulee elää. Karkeutesi vuoksi kunnioitan sinua vielä enemmän, sillä täytyyhän meidän sekä rakastaa että sääliä sinua! Veljeni, sinä kannat raskasta taakkaa!
Mutta Ellen katseli hymyillen ja niin viattomasti hänen kasvoihinsa, niin tietämätöinnä rikoksestaan, että Henrik kauhistuksen sijassa tunsi sääliä ja paitsi sitä vielä toistakin tunnetta, jota hän olisi ollut ensimäinen kieltämään ja viimeinen ymmärtämään jos olisi viitattu siihen.
Olin melkein varma siitä, ettei se häntä lopullisesti onneen veisi. Mutta saatoinko häntä siltä tuomita? Eikö tullut paremmin sääliä? Hän näytti väsyneeltä, oli kyllästynyt elämään parhaassa nuoruuden kukoistuksessaan.
Minä huomaan, että olette olento, jolla ei ole sydäntä eikä sääliä, virkkoi nainen, nousten jälleen ja astuen häntä askeleen lähemmäs. Ja sen te sanotte minulle? Niin sanon. Minulle, joka aina olen uskonut, että ihmistä verhoo nahka, joskin olen havainnut sen liian ohueksi! sanoi vanhus. Ettekö siis aio antaa minulle avainta? kysyi nainen nyt hiukan päättäväisesti. Kahdeksan päivän kuluttua.
Vielä nytkin, kesken kiihtymystä ja tappelua, nämät kasvot ilmaantuivat, täynnänsä lempeätä lapsen sääliä, niinkuin ne kerta olivat näyttäyneet tuossa julmassa amfiteaterissa, kun ne tulivat hänen sammuvien silmiensä eteen, ja hän tunsi hellät kädet ja kuuli rakkauden sanoja. Kaikki nämät pysyivät hänen muistissaan.
Heti siinä tuokiossa minun poikamainen saaliinhimoni heräsi. Minun piti se turvaton saavuttaa, sitä ihailla, silittää ja hyväillä. Minä takaa ajamaan. Ja lintu pakeni koko voimastaan. Mutta hento oli vielä lapsen siipi minä saavutin sen. Sen käsissäni räpytellessä minä tunsin sääliä, tunsin tekeväni pahasti, kun riistin pieneltä elämän alkajalta vapauden.