Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Näyttämön tausta kuvasi Vesuviusta, vahinko vain, arvelin minä, että kahden, vuoren juurella kasvavan ruusupensaan piti peittää puolet koko vuoresta. Oli yö ja kuutamo ja lamppujen valo oli väännetty aivan pieneksi, niin että näyttämöllä oli pimeä.
"Nytpä hän jo voisi olla täällä! Kyllähän nyt jo päivällisaika on!" Tätä lausui äreällä äänellä ja suurella malttamattomuudella vanha ukko, joka kuitenkin näytti olevan hyväntahtoisuus itse. Hän seisoi muutaman ruusupensaan vieressä sitoen siellä täällä kiinni jonkun heikon oksan.
Yksi ainoa sydäntä vihlaiseva uikahdus kuului, ja hiljaista, kauhean hiljaista oli sitte vienoilla vesillä. Kuningattaren kuollut ruumis makasi seuraavana aamuna rannalla, uskollisen ruusupensaan siimeksessä, ja se oli hajoitellut kaikki punalehtensä kuolleen päälle ja kuoleman kolkon salaisuuden se kanssansa hautaan vei.
Sehän on palanen seepiavärimaalausta; .... käsi, joka ripottelee ruusuja .... haudalle, luulemma. Enkö ole nähnyt tuota ennen jossakin, mutta eheänä?» «Olette kyllä! Kyllä! Se on nainen ruusupensaan luona, jonka lapsena lahjoitin Saaralle. Saara elää! Katsokaa! Tähän hän itse on kirjoittanut.»
Minä tahtoisin mielelläni ansaita haudalleni punaiset ruusut; se ajatus ilahuttaisi minua eläessäni, mutta eihän se niin käy.» »Miksi ei? Jos minä jään eloon sinusta, niin istutan sinulle punaisen ruusupensaan.» »
Kun äiti otti Saaraa kädestä viedäksensä hänet nukkumaan, oli Petrea sanomattomasti iloissaan nähdessään Saaran kaikista lahjoistansa ottavan mukaansa ainoastaan ruusupensaan luona olevan naisen, jota hän näkyi mielihyvällä katselevan. Hauskassa makuuhuoneessa valtasi Saaran kova suru. Harvinaisen runsaat kyyneleet valuivat hänen silmistänsä ja hän huusi ääneen isäänsä. Elise piti häntä hiljaa sylissänsä ja antoi hänen itkeä loppuun. Hiljaa hän riisui hänet sitten ja kantaessansa uupuneen lapsen vuoteelle oli hänellä ilo tuntea miten Saara hellästi kiersi kätensä hänen kaulaansa. Petrean antama taulu ripustettiin Saaran vuoteen ylle. Lumivalkealla tilalla vaan «pikku Afrikka» ei voinut saada lepoa eikä rauhaa. Hänen tummat silmänsä katselivat urkkivina ympäri huonetta ja kädet puristivat suonenvedontapaisesti Elisen valkeata leninkiä: «
Laulun kestäessä laskihe rauhan kyyhkynen lapsen sieluun. Ystävällisiä kuvia leijaili Saaran mielikuvitelmissa. Nainen ruusupensaan luona ja Elise muuttuivat samoiksi henkilöiksi, ruusut tuoksuivat suloisesti ja pitkien mustien ripsien yhä enemmän lähestyessä poskia tuntui Saarasta kuin valkoinen, suloisesti laulava lintu hyväillen ja rauhoittaen olisi levittänyt siipensä hänen ylitsensä.
Petrealla ei toden totta ollut mitään, joka olisi voinut käydä kunnollisesta lahjasta Hän käsitti sen itse huoaten; hänen sydäntänsä kirveli, ja jo rupesivat kyyneleet vierimään pitkin hänen nenäänsä, kun äkkinäinen mieleenjuolahdus häntä lohdutti. Nainen ruusupensaan luona!
Ennen satakielen säveleet kuivattaisivat ruusupensaan, jota hän rakastaa, ennenkuin sulttanin sanat loukkasivat armahan englantilaisen prinsessan korvaa".
Hän ei tietänyt itse miten olikaan, mutta pian astui hän alas puistoon ja etsi pensaitten välistä valkeata hametta. Vihdoin löysi hän immen istuen muutaman ruusupensaan vieressä ihaillen nauttimassa ruusujen huimaavata tuoksua. "Miksi ette ennemmin laita itsellenne kukkaisvihkoa?" kysyi Bodendorff läheten häntä. "Olisihan se paljon mukavampaa kuin tuossa kumarruksissa niiden tuoksua nauttia."
Päivän Sana
Muut Etsivät