Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Kuvilla kaunistetulla, lumivalkealla peitteellä katetun pöydän ääressä istuu talon isäntä, lautamies Matti Antinpoika, lukein Hagberin postillaa. Hän näyttää keski-ikäiseltä, noin viiden kymmenen vuoden vanhalta mieheltä, muodoltansa vaka-mieliseltä.
Jumalinen Saara, kirkkoherran vaimo, lykkäsi rukin luotaan, otti himeästi palavan lampun käteensä ja lähestyi varovaisesti uudinta. Hän piti lamppua selkänsä takana, ettei sen valo, hänen oman silmäyksensä kanssa, pääsisi varjostimien sisäpuolelle häiritsemään siellä nukkuvaa. Lumivalkealla pään-aluksella makasi nukkuva neiti.
Kun hän virkistävän unen jälkeen heräsi entisessä kodissansa ja näki vieressänsä lapsensa nukkuvan pehmoisella, lumivalkealla vuoteella, kun hän sisään pilkistävän aamuauringon valossa näki kaikki ympärillänsä niin puhtaana ja raittiina kuin pyhänä, kun hän näki miten rakkaus uskollisessa muistissansa oli säilyttänyt hänen nuoruutensa mieltymykset, kun hän näki entisien lempikukkiensa, asterien, loistavan alabasteriuurnasta uuninreunuksella, ja kun hän muisteli mimmoista kaikki oli ollut ja mimmoista kaikki oli niin hän itki katkerasti.
Nurkkaan oli asetettu viteettäin pieni lumivalkealla liinalla verhottu pöytä, jota muutamat kukkivat ruukkukasvit somistivat, vienosti valaiseva lamppu heitti väikettään heidän ylitsensä, heijastuen pieneen hopeatarjottimeen, jolla oli lasi raikasta vettä. Miten miellyttävästi sinä aina osaat kaikki asettaa, hyvä Liina! Rouva Montell kumartihe kaunista päätään, hän tiesi hyvin, että se oli totta.
"Kaunis ja kevyt käsiala ja lumivalkealla paperilla kuten sopii naiselle, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä keittokalujen ja tomupyyhkeinten kanssa". Tyttö nosti äkkiä päätänsä ylöspäin ja hän toivoi saavansa kuulla terävän vastauksen, mutta turhaan. Tyttö antoi päänsä taasen painua rintaansa vasten ja oli vaiti.
Lumivalkealla purje-vaatteella päällystetty lyhyt lammasnahka-turkki yllä ja n.k. "syytvesti" niskaan asti painettuna, istui hän selkä suorana toisella kädellä tanakasti peräsimen ponnesta kiinni pitäen ja toinen reittä vastaan nojautuneena. Laiha, voimakas, ajettu leukansa painoi harmaaksi käynyttä leuvanaluspartaa kirjavaa villahuivia vasten, joka oli kiinteälle kierretty kaulan ympäri.
Hän oli saapunut edellisenä iltana ja me olemme tahallamme jättäneet kertomatta kohtauksen, jonka Saaran suuri muutos teki niin liikuttavaksi ja surulliseksi; kuitenkin olisimme kyllä suoneet lukijan näkevän miehekkään kyyneleen vierivän laamannin poskelle, kun hän laski jälleen löydetyn tyttären äidin syliin; olisimme kyllä tahtoneet näyttää tuon onnettoman raukan, kun hän makasi kädet ristissä lumivalkealla raittiilla tilalla, johon äiti itse oli levittänyt hienot lakanat, miten hän katseli lasta, jonka vuode oli hänen vuoteensa vieressä, ja omaisiaan, jotka hellästi ympäröivät häntä; sitten hän katsoi taivaasen voimatta lausua mitään.
Mutta kaikilla puolin rähisi kuohuva tyrsky pienen kalliokielen ympärillä, joka ainoastaan oli muutaman kyynärän vedenpinnan ylipuolella, ja jota ei olisi eroittanut aalloista muusta kuin liikkumattomuudestansa, jos ei aaltojen särkyminen niitä vastaan olisi peittänyt sen sivuja lumivalkealla vaahdolla.
Kun äiti otti Saaraa kädestä viedäksensä hänet nukkumaan, oli Petrea sanomattomasti iloissaan nähdessään Saaran kaikista lahjoistansa ottavan mukaansa ainoastaan ruusupensaan luona olevan naisen, jota hän näkyi mielihyvällä katselevan. Hauskassa makuuhuoneessa valtasi Saaran kova suru. Harvinaisen runsaat kyyneleet valuivat hänen silmistänsä ja hän huusi ääneen isäänsä. Elise piti häntä hiljaa sylissänsä ja antoi hänen itkeä loppuun. Hiljaa hän riisui hänet sitten ja kantaessansa uupuneen lapsen vuoteelle oli hänellä ilo tuntea miten Saara hellästi kiersi kätensä hänen kaulaansa. Petrean antama taulu ripustettiin Saaran vuoteen ylle. Lumivalkealla tilalla vaan «pikku Afrikka» ei voinut saada lepoa eikä rauhaa. Hänen tummat silmänsä katselivat urkkivina ympäri huonetta ja kädet puristivat suonenvedontapaisesti Elisen valkeata leninkiä: «
Ei milloinkaan ollut heidän mieleensä juolahtanut lähteä harjan yli liitelemään, tahi aina tornin huipuille asti lentämään. Heidän onnellinen yhteytensä siunattiin viimein kahdella täplittömällä ja lumivalkealla munalla, heidän pienen emäntänsä sanomattomaksi iloksi. Ei mikään saattanut kiitettävämpää olla, kuin nuorten äskennaineiden käytös tässä hupaisessa tilassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät