Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Näin kreivi Orson, ja sen sielun, jonka ol' erottanut ruumihista kateus ja viha, ei syy oma niin hän kertoi Pier dalla Broccian nimittäin. Ja olkoon varuilla eläissään Brabantin nainen, hän että joukkoon pahempaan ei joutuis! Kun vapaa varjoista ma noista olin, mua jotka pyysi muita pyytämähän, ett' eestyis heidän pyhyytensä polku,
Ja lootoskukka aukoo Kuvun hempeän kuutamaan, Mut heilivän elon sijaan Hän saa niin laulelon vaan. Lopun edellä. Nään, kuinka tiimalasista jo Nuo hiekkahiukat juoksee. Sa vaimo, armahin puoliso, Jo kuolo mun tempaa luokseen! Se sylistäs vie minut, vaimo sie, Ei hangoitus auta tässä, Se ruumihista sielun vie, Mi tuskaan on nääntymässä. Jo vanhasta huoneesta häätyy lois, Mi siinä viihtynyt niin on.
ja silloin ruumihista kauimpana on sielumme ja vähin vanki järjen, sen nä'yt että jumalaistuu melkein. Unessa näin ma silloin liitelevän taivaalla kotkan kultahöyhenisen avoimin siivin alas laskeakseen. Minusta tuntui kuin ma ollut öisin kedolla, jolta keskelt' omaistensa jumalten pöytään Ganymedes vietiin.
Näin kreivi Orson, ja sen sielun, jonka ol' erottanut ruumihista kateus ja viha, ei syy oma niin hän kertoi Pier dalla Broccian nimittäin. Ja olkoon varuilla eläissään Brabantin nainen, hän että joukkoon pahempaan ei joutuis! Kun vapaa varjoista ma noista olin, mua jotka pyysi muita pyytämähän, ett' eestyis heidän pyhyytensä polku,
Oli itse kanssa ollut Jesuksen opetuslapsi, Vaikk' ei ennen ilmoittanut. Tahtoin vältteä vihoja Julmimmitten juutalaisten. Vaan ei nyt enämpi huoli, Suru saatti rohkeaksi, Murhe Herran ruumihista. Pyrki luoksi Pontiuksen, Anoi aivan rohkeasti, Herran ruumista rukoili, Alas ottaansa aneli Haudataksens' hartahasti.
Kun sielu itsens' irti ruumihista vihassa riistää, siitä eroo, Minos lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, vaan minne sattumalta sinkoo, siinä hän itää siemenenä, kasvaa, versoo vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, mut iskee ikkunat myös tuskallemme.
Kun sielu itsens' irti ruumihista vihassa riistää, siitä eroo, Minos lähettää hänet kuiluun seitsemänteen. Hän putoo metsään, miss' ei paikkaa varmaa, vaan minne sattumalta sinkoo, siinä hän itää siemenenä, kasvaa, versoo vesaksi, piikkipensahaks. Harpyiat, jotk' elää lehvistämme, tuskaa tuottaa, mut iskee ikkunat myös tuskallemme.
ja silloin ruumihista kauimpana on sielumme ja vähin vanki järjen, sen nä'yt että jumalaistuu melkein. Unessa näin ma silloin liitelevän taivaalla kotkan kultahöyhenisen avoimin siivin alas laskeakseen. Minusta tuntui kuin ma ollut öisin kedolla, jolta keskelt' omaistensa jumalten pöytään Ganymedes vietiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät