United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvä siit' on katsoa myös kuinka aamu koittaa, kuinka Kivesjärven päällä päivä sumut voittaa, saaret sadat selviää ja aavat avaroituu, niemen päihin töllit sekä talot taajat koituu. Siin' on Kivesjärven kylä. Kylässä on kansa, korven kylmän kuokkija ja tuttu tervastansa. Kukin elää omallaan, ei verkaa eikä velkaa. Toki ruukin tultua jo toinen aika alkaa.
Hän tapasi ihmisiä. Kaikk' oli outoja hänelle, ei yhtään ystäviä. Kyseli paljon hän ruukista ja ruukin mylläristä, taideniekasta suuresta ja pienestä Lumikista. Kukaan hänt' ei ymmärtänyt. Yksi vanha muori virkkoi: »Noista kerrottiin, kun minä olin nuori.» Katkerasti silloin itki armas Anja rukka. Yksin jäänyt maailmahan onko orvonkukka? Itkien hän astui alas virran vieremälle.
Siis sai vanha rouva kuitenkin päättää päivänsä rakastetulla syntymäpaikalla lastensa ja ystäviensä keskellä. Yhtä ruukin palvelusherraa piti hovineuvos erittäin hyvänä. Se oli papin poika ja hyvästi kasvatettu, vaikka ei akatemiaa käynyt, sillä hänen vanhemmillansa ei siihen ollut varaa.
Tämä sekä iloisena että häpeissänsä, tunsi entisen pukhollarinsa ja sanoi nyt ei suinkaan voivansa kieltää tytärtänsä, mutta että hänen oli odottaminen siihen asti, että kumminkin pääsisi kirkkoherraksi. Mutta nyt saisi hän ruveta saarnaaja-virkaansa ruukin pappina.
Patruunan puoliso, pyylevä, hauska rouva, jota seudulla yleisesti pidettiin suuressa arvossa, huomasi, että häneltä oli kadonnut useita kalliita kulta- ja hopea-esineitä. Hän olisi kyllä mielellään syyttänyt piikoja, mutta se kävi mahdottomaksi. Olisipa hän tahtonut etsiä varkaita ruukin työväenkin joukosta, mutta sekin oli mahdotonta. Miksi se oli mahdotonta?
Juuri kuin näin tuvassa oli kestit ylimmillään, janohonsa Jaakko-poika heräsi ylisillään. Kompuroitsi alas, auki pirtin oven veti. Lensi silmät selälleen ja jano haihtui heti. Siinä istui ruukin herra Riika polvellansa. Toinen julki juovuksissa makasi Mantan kanssa. Hämmästyen Jaakko raappas korvallista kerran. Hölmistyipä hetkeksi myös itse ruukin herra.
Pappa oli pannut vielä yövahdin suuren ketjukoiran kanssa maantien risteykseen ja käskenyt palauttaa se herra pois tehtaan maalta, jos vaan näyttäytyi. Mutta pieni, vaivainen yövahti rähjyskin oli tulokkaan puolella. Kysymykseen oliko asianomaista näkynyt, vastasi hän kyllä nähneensä. Palautitko? En palauttanut. Mikset? Kun se ei astunut ruukin maalle, vaan kulki keskellä maantietä.
Kuten on mainittu, oli Bruno erittäin taitava kirjoitusmies. Kauniimpaa käsialaa kuin hänen ei ruukin konttorin kirjoissa näkynyt vanhimmiltakaan ajoilta. Mutta tahtoessaan hän kykeni kyhäämään rumintakin käsialaa. Ruukinpatruuna kirjoitti hyvin huonosti.
Eräänä päivänä, juuri siihen: aikaan kuin Rudolf oli matkustanut kylpypaikalle, tuli Leonardin luo eräs vanha kumppani ylioppilas-ajoilta. Hän oli erään ruukin isännöitsijä ja oli saanut tietää että hän, Leonard, "oli saanut periä" ja pyysi "vanhan ystävyyden tähden" hänen takaustaan jotenkin suureen summaan.
Sanoma Vuorelan maisterin soitosta levisi herättävänä ihmeenä miehestä mieheen, ja pyhäisin oli joskus suurin osa Vuorelan alustalaisia koossa. Viulu oli semmoinen harvinainen kapine heille, jota vain vanhemmat ihmiset olivat kuulleet. Nuoremmalta kansalta se oli hävinnyt kuulumattomiin ruukin ajoista saakka. He olivat kuulleet vain käsiharmonikkaa.