United States or Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kaksi nuoruuden kukkaa, Gerda ja Leonard, kuiskasivat valoisana juhlayönä, tuoksuvien sirenipensasten suojassa toisilleen viehättävän salaisuuden, joka ei kuitenkaan kauan kätkössä pysynyt, sillä ennenkuin nuorukainen myöhempänä kesällä lähti kotoa, vietettiin siellä iloinen juhlallisuus, johon kapteeni Ivarssonkin rouvineen tuli, Gerdan ja Leonardin kihlaus.
Leonard ällistyi ja tumma punahdus nousi hänen kasvoihinsa. Niin, aistien puoliso, ei sielun! vastasi hän korkealla äänellä ja ilkeän näköisenä. Hänen mielensä oli Gerdan solvaisevan vastauksen kautta joutunut raivoon. Hän mittaili lattiaa kiivain askelin. Oli aivan hiljaista, ainoastaan Leonardin raskas astunta kuului ja siitä seuraava lasi- ja porsliini-astiain tärisevä helinä.
Tuolta lähestyy hän Pitkin pellonpientaretta astellen. KASPER. Olkam valmiit. Elinani, kuinka määräät Meidän kohtamme täs leikkinäytelmässä? ELINA. Minä tiedoks hälle annan haaksirikon, Jossa meri kohtuuns Leonardin temmas; Te, mun appeni, te hälle ilmoitatte Sotaretkenne pois etäisille maille, Jonne, ennen nousuu kolmen auringon, On jo teidän lähdettävä. KASPER. Hyvä hyvä! Sitten Conon tuossa.
Gerda, joka selvästi oivalsi tämän solvaisevan luulevaisuuden ja jonka puhdas sielu siitä kovasti haavoittui, laski, sanaakaan vastaukseksi lausumatta, Leonardin eteen muistiinpano-kirjan, johon hän oli heidän eronsa aikana merkinnyt joka pennin, kuin hän oli ansainnut ja pannut menemään.
Leonardin tulot eivät tosin olleet liian suuret, mutta kuitenkin ne riittivät heidän kohtalaiseen elintapaansa, ja Gerda ei vähintäkään aavistanut, että hänen miehensä oli tehnyt suuremmoisen velan naimisensa jälkeen, mutta sehän oli vaan luonnollista. Henkilö hänen toimessaan ei voinut elää kuin luostarissa. Hänen täytyi seurustella ihmisten kanssa, ja se maksoi aina vähän, ajan mittaan.
Tyttöä tuolla hän teki halveksivaisen liikkeen sinne sivulle, missä keittiö oli, ei tarvitse kenenkään uskoa. Hän voi valehdella. Gerda ei vastannut mitään, mutta hänen tuskallinen, terävä katseensa saattoi Leonardin painamaan häpeissään päänsä alas. Lapset päättäkööt itse, kummanka luokse he tahtovat jäädä, lausui hän taas jonkun ajan kuluttua.
Joka sydän oli tullut vastustamattomasti liikutetuksi, kuin tuo oman syyllisyytensä kautta niin kovasti koeteltu mies, voittaen oman ylpeytensä, pestäkseen vaimonsa syyttömästi loukatun kunnian, astui esiin kokouksessa, jossa hän melkein oli kunniavieras, ja paljasti salatun rikollisuutensa. Jokainen tunsi Leonardin antaessa tätä selitystä, että joka sana siitä oli totta.
Nähtiin ainoastaan Leonardin kärsivä muoto, hänen hyljätty tilansa, kuultiin ainoastaan hänen ylevää tunnustustaan, mutta ei ollut silmää näkemään sitä korkeaa siveellisyyttä, jonka käskystä hänen vaimonsa oli uhrannut oman sydämensä, onnellisen asemansa yhteiskunnassa. Häntä sanottiin sydämettömäksi, itsekkääksi ihmiseksi, leppymättömäksi olennoksi, turhanpäiväiseksi luulijaksi.
Meidän täytyy erota. Gerda! Epätoivo näytti vallanneen kokonaan Leonardin.
Ei koskaan juolahtanut Leonardin päähän, että hän olisi onnellisissakin oloissa voinut käyttää lahjojansa, hädän tarvitsematta häntä siihen pakoittaa, koska hänellä oli ollut niin monta päivää ja hetkeä joutilaana, mutta jotka hän sen sijaan oli tavallisesti käyttänyt mitättömiin jaarituksiin ystäväseuroissa. Ja missä ystävät nyt olivat?