United States or Madagascar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Juhlallinen oli se hetki. Tuossa seisovat lapset, joita maailman pahentavaiset myrskyt eivät ole vielä turmelleet; siinä seisovat he vannoaksensa ikuista rakkautta ihmiskunnan suurimmalle hyväntekijälle, Vapahtajalle; siinä aikoivat he tunnustaa kuolemaansa asti sitä uskoa, jota heille on opetettu ja jota aistillinen seurakunta kaikessa maailmassa tunnustaa, ja tehdä sitä tunnustustaan niin, että se saattaa antaa heille ijankaikkisen rauhan; siinä aikovat he luopua pois pahuudesta ja ruveta palvelemaan elävää Jumalaa hengessä ja totuudessa.
Tuo toisiensa noudatteleminen ja se erinomaisen ystäwällinen kohtelu, mikä heidän wälillään nyt oli syntynyt, ilmaisi mitä heidän keskensä oli tapahtunut. Kun joku sitten tahtoi heidän omaa, suullista tunnustustaan siihen, mitä he luuliwat hawainneensa, ei kumpikaan heistä kieltänyt, waan sanoiwat totuudessa mitenkä heidän asiansa oliwat, ja niin lewisi tieto ympäri kylää.
"Vaiti!" huusi sauvalla varustettu mies. "Vaiti te vaimot! kansalais-presidentti aikoo puhua". "Vanki Trudainella on puheen oikeus", sanoi presidentti; "ja saa jatkaa tunnustustaan, Jos naisvanki aikoo puhua, niin hän saa puhua perästäpäin. Minä kehoitan molempia syytettyjä joutuisasti toimittamaan puhuttavansa minulle, muutoin pahentavat he asiaansa, eivätkä paranna.
Nähtiin ainoastaan Leonardin kärsivä muoto, hänen hyljätty tilansa, kuultiin ainoastaan hänen ylevää tunnustustaan, mutta ei ollut silmää näkemään sitä korkeaa siveellisyyttä, jonka käskystä hänen vaimonsa oli uhrannut oman sydämensä, onnellisen asemansa yhteiskunnassa. Häntä sanottiin sydämettömäksi, itsekkääksi ihmiseksi, leppymättömäksi olennoksi, turhanpäiväiseksi luulijaksi.
Mutta säälittävää on, että Alvilde Prydzin täytyi mennä pois sillä tunteella, etteivät hänen omansa välittäneet hänestä, etteivät naiset, joiden sielunkielien väräjämisen hän kuuli paremmin kuin muut, ymmärtäneet mitä hän tarkoitti. Oikein tuntee itsensä syylliseksi ajatellessaan, ettei mitään tehnyt hänen hyväkseen, ettei edes tuntuvammin saanut kiitollisuuttaan ja tunnustustaan lausutuksi.
Olavi katsoi ulos ikkunasta, Elli ompeli, ja vähään aikaan he eivät virkkaneet mitään. Olavi jo vähän katui tunnustustaan. Mutta sitten kysyi Elli arasti: Rakastaako hän teitä vieläkin? En tiedä, minä en ole häntä tavannut moneen vuoteen, sen jälkeen kuin lopullisesti erosimme. Mutta ehkä taas entiset tunteenne havahtuisivat, jos hänet kohtaisitte?