Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Ihmiset ymmärsivät, että hän toivoi uudesta puuhastaan paljon. Hautalan Jannen haudan päällä alkoi jo ruoho viheriöidä tuon halavan alla, josta viimekeväinen myrsky repäisi toisen haaran.
Katso, kuinka kirkkahana Diamantti tirkistää, Luolastansa Kunniansa Taivahia kaunistaa! Kuule kuinka sulokielin Laaksoin hongat laulelee, Hengäten ja hellämielin Toisillensa kertoilee: Oi kuin tässä verta vuoti, Sankarit kun sortuili, Tässä kansa Eestä maansa Kunnialla taisteli. Astu tuolla ahoillamme! Siellä ruoho ruskottaa, Siellä veri isiemme Kukissakin kuiskuttaa: Kenen maa ja kenen valta?
Näin teki hän lakkaamatta kävelymatkoja suoraan edestakaisin kartanon nurkan ja metsikön ensimmäisen puun väliä, laahustaen vasenta jalkaansa, joka oli hieman raskas ja joka oli uurtanut pitkin tietä, toisen tullen, toisen mennen, kaksi pölyistä vakoa, joista ruoho oli kuihtunut.
Kun neuvottiin isä Merlier'tä hankkimaan itselleen uutta myllynpyörää, ravisti hän päätään ja sanoi, että uusi pyörä on laiskempi ja tekee huonompaa työtä; ja hän paikkasi vanhaa kaikella mitä käsiinsä sai, tynnyrin kimmillä, ruostuneella romuraudalla, sinkillä ja lyijyllä. Pyörä näytti siten vaan eloisammalta eriskummallisella muodollaan, jota ruoho- ja sammalköynnökset kaunistivat.
Se syntyi surun hetkenä se lähde, Se surun lapsi olikin sen tähden; Se hetken kyllä kuvasteli taivaan, Vaan sitten samertui sen kalvo aivan. Sen helman limaska ja ruoho peitti, Ja ihmiset sen hylkyläiseks heitti, Sen ystävinä olihan myös noita On sisiliskoja ja sammakoita.
Mutta kun ruoho alkoi vihannoida ja puut lehteä tehdä ja järvien sinisten aaltojen loiske taas alkoi kuulua heidän ympärillään, näytti heistä maa kaikessa autiudessaan niin sanomattoman ihanalta, etteivät he ikinä ennen olleet sen vertaista missään nähneet.
Sillä tuhat ajastaikaa on sinun edessäsi kuin eilinen päivä, joka meni ohitse, ja kuin vartia yöllä. Sinä kaadat heitä kuin kaskea; he ovat kuin uni, niinkuin ruoho, joka aamulla kukostaa... Opeta meitä ajattelemaan, että meidän kuoleman pitää, että me ymmärtäväisiksi tulisimme! Käännä siis itsesi, Herra; kuinka kauan?
Täällä meidän oksaimme alla saat siimestä ja varjoa; täällä on kukkanen kaunis, ja tuoksuva on pehmeä ruoho; tule kuuntelemaan lintujen laulua; tule laulamaan niiden kanssa!« Vaan veneen soutaja ei huomannut tätä sanatonta kutsua. Hän ei nyt saaresta välittänyt; hän katseli naista, joka veneen perässä istui. Kalat hyppelivät iloisina vedessä: «Katso tänne! Täällä on iloa ja riemua.
Se seisoo vankina rautaristikkonsa keskessä, niinkuin maahan upotetussa kukka-astiassa, loppumattoman huonerivin puristuksessa. Sen alla ei rehoita ruoho, ei rapise sora, ei hengitä avoin maa; sen toisella puolella on asfaltista valettu katukäytävä, toisella kivihiilitervassa imetetyistä pölkynpäistä laskettu katu.
Minusta viime kevät oli niin ylen kaunis, ja minä olin niin onnellinen että elämä oli niin kaunista. Mutta sitte tuli kesä ja syksy, ja ruoho alkoi kalveta ja lehdet kellastua, ja minun tuli niin kovin ikävä.» »Niinkö, että sinulla on ollut ikävä kesä...?» sanoi tyttö hellästi. »Kovin ikävä näetkös, kun minä en voinut unohtaa sitä minun kaunista kevättäni, vaan sitä alati ikävöin.
Päivän Sana
Muut Etsivät