Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
"Hyvin", vastasi Rolf, antaen kätensä vaipua. "Taistelu on nyt lopussa. Minua uuvuttaa." Niinaa kauhistutti tuo vastaus. Rolf oli jo poissa niin toivottoman kaukana hänestä. Jo alkoi tulla hämärä huoneessa, ja Rolf yhä vielä makasi. Niina ei huolinut ottaa tulta, kun pelkäsi siten herättävänsä hänet.
En kauemmin voi kärsiä sun uppiniskaisuuttas! Kuollos myös sinäkin! Ettekö mun käskyäni tajunneet? ROLF JUTE. Armoa tälle kunnianarvoiselle, vanhalle miehelle! Olkaa varoillanne, herra päällikkö, ett'ei hänen verensä kalvavana myrkkynä laskeu teidän omaantuntoonne! OTTO RUD. Antaisinko hänelle armoa?
"Jos sinusta näytän rumalta, et saa katsoa minua ollenkaan", sanoi hän, tahtoen päästä irti. "Sanopas, oletko voinut oikein hyvin viime aikoina?" "En oikein, ehkä mutta " "Miksi et ole puhunut minulle?" "Minä en tohtinut. Minä tiesin, että sinä silloin heti kieltäisit tanssimasta". Rolf kuiskasi hänen korvaansa jotakin, joka sai koko hänen muotonsa loistamaan ilosta ja kainosta onnesta.
Sehän luonnollisesti vaan jälleen herätti kaipauksen ja äitin-aistin, joka nyt oli hänessä nukuksissa! Rolf ei osannut sanallakaan lohduttaa vaimoansa; sillä olihan sama asia suruna hänelläkin. Mutta jotakin oli tehtävä hänen huvitukseksensa, hankittava hänelle enemmän toimittamista.
Kaikki ne rakkauden osoitukset, joita Rolf näinä viikkoina sai kokea, koskivat häneen kovasti ja vaikuttivat mielenliikutuksia, jotka olivat niin vaaralliset hänen taudissaan. Ne yhä kiihdyttivät ikävää ajatusta: miksi oli hänen lähteminen pois kaikkien niiden luota, jotka häntä tarvitsivat? Niina vaan ei aavistanut, miten heikko hän oli.
Hänen oli "lähdettävä pois" ja jätettävä Niina tuetta ja avutta, ehkäpä jo ennen, kuin hänen päättävä päivänsä ehti tulla. Eikä lääkäri saisi ottaa syliinsä pienokaistaan niin palavasti ikävöityä ei hoidella sen äsken sytytettyä, arkaa elontulta, ei nähdä sen ensi askeleita eikä kuulla sen ensi naurua! Rolf ei kyennyt nöyrästi taipumaan välttämättömyyteen, joka odotti häntä.
Hän oli kasvanut hyvin ankarassa, vanhan-aikaisessa kodissa, jossa lapset, isän tullessa huoneesen, nousivat ylös ja seisoivat kuin kynttilät seinän vieressä, jossa rottinki oli nurkassa isän kirjoituspöydän takana, aina valmiina muistuttamaan, jos vaan vähänkin sotkeutui läksyssä tai sattui tekemään pienimmänkään rikoksen; niin ett'ei Rolf koskaan saanut maistaa lapsuuden huolettomuutta.
Eikö kuningaskin, sotiessaan maansa vihollisia vastaan, valitse rohkeimmat ja kekseliäimmät sotamiehistään, jotka hän lähettää vihollisen leiriin ottamaan selvää vihollisen hankkeista? Niin on ainakin vanha Rolf kertonut...
ROLF JUTE. Onko helvetti minua vastaan liitossa, että minun täytyy teidänkin kanssanne taistella. ANTERO S. Vanhuksen käsi pettää, tylsä on ijällisen miekka! ROLF JUTE. Minä yhdistyn teidän katkeraan murheesenne, herra raatimies!
Suokaa minulle sananen kahdenkesken, ennenkuin kuolin-tuomionne on pantu toimeen! Silloin lupasitte sopivan tilaisuuden tultua palkita hyvän työni. Tehkää se nyt! Säästäkää raatimies Suurpään henki! OTTO RUD. Tämä tilaisuus ei ole sopiva! Pyydä toisten jotakin toista! ROLF JUTE. Vaan huomatkaa, herra päällikköni! Minä en pyydä hänen henkeänsä hinnatta, en maksotta!
Päivän Sana
Muut Etsivät