Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Kun nämä matkalaiset kolmen tunnin kuluttua kohtasivat toisensa venheen luona, oli matkueesen liittynyt Lamik Rikkut ja hänen setänsä Jaakko Tudekas, ja hänen tyttärensä, jotk' olivat ainoat norjan kieltä puhuvat lappalaiset, jotka löytyivät Kautokeinossa. "Keitä nämä ovat?" kysyi kreivi. "Kautokeinolaista väkeä, joka käräjiltä palajaa," vastasi Thorsen.
Joka kerta, kun André oli pitänyt puheen Finmarkenin asuttamisen tärkeydestä, lausui Lamik Rikkut, vastustamisen sijasta, ain'ijan kohta ja säntillensä hänen hyväksyntänsä ja vahvistamisensa "amen'ella". André raivostui ja polki kenttää niin että tömisi samalla, kun lappalaispoika katseli hänehen lempeillä silmillänsä, nosti kätensä ylös ja rukoili, "ett'ei hän vihastuis."
Kun maamajassas istut, laps käsvarrellas, niin ajatellos hänen isäänsä, jok' on korkeiden muurien sisälle suljettu, ja rukoile Jesusta, että Hän pian tulis vankihuoneen oven avaamaan, että vangittu siit' ulos vois käydä." "Lamik," sanoi Seimke, "vapauteni on vankiutta, ell'en sitä sinun kanssas jakaa saa!" "Terveisiä isälles," sanoi Rikkut. "Kyllä, hänelle vien terveisiä."
Lappalainen pääsi haltijatarten valtakunnan jäseneksi, ollen onnellinen saadessaan olla ainoastaan palvelijana; ja istua ovensuussa, samalla kun André ylimmillä kunniaistuimilla istui. "Nyt käymme kirkkohon, Lamik," sanoi André viikko viimeisen kokouksen jälkeen. "Minä olen pappina, ja sinä olet lukkarina, ja sinun on sanominen: amen." "Mutta miss' on seurakunta?" kysyi Rikkut.
Mutt' ei auttanut mikään. Olga liittyi vaan likemmin Andreas Thorseniin. Kenties yks tunsi toisen uhraavan ja alttiiks antauvan luonteen toisen myötätuntoisesta mieltymyksestä. Seimke ja Lamik Rikkut olivat hänen mieltyneitä orjiansa; sill' Olga otti aina puolustaaksensa heitä joka kerta, kun hän huomasi, että nämä Andrén vallitsemishimosta kärsiä saivat.
"No, mitä se marmori on?" kysyi Seimke. "Se on erästä valkoista kiveä", sanoi Lamik Rikkut kiireesti. "André on kertoellut minulle siitä. Kerrotaanhan sadussa, että huoneet ovat vallan valkoiset ja niiss' asuu haltijattaria." "Onko marmori niin valkoista kuin lumi?" kysäs Seimke epäillen. "Ei juuri täydesti niin valkoista", vastas Olga.
"Päästäkäätte meidät sisään," anoi Seimke. Vanginvartija avas oven. Lamik Rikkut nous seisoalleen, hänen kahleensa kalisivat. "Seimke!" sanoi hän. Seimke otti lapsen ja nosti sen ylös käsivarsillaan. "Totisesti, totisesti sanon minä sinulle!" virkkoi hän kyyneleitä tulvaavin silmin, "ell'et Jumalan valtakuntaa vastaan ota, miten pieni lapsi, et suinkaan pääse sisälle sinne!"
"Terveisiä poroille", anoi Lamik Rikkut. "Minun on niitä tervehdittävä," sanoi Seimke itkien. Vanginvartija avas oven, ja Olga astui sisään. Olga astui vangin luo ja tarttui hänen kätehensä. "Lamik Rikkut", pyysi hän, "André lähettää minut, vaimonsa, sinun luokses ja pyytää: anna anteeks hänelle!"
Tämä kaikki tapahtui semmoisella kiiruulla, ett'ei tuo nuori tyttö ennättänyt selvitä ensi hämmästyksestänsäkään, ennenkun Lamik Rikkut huulin hyypynyisin ja lupalla korvin kääntyi isänsä maamajahan takaisin. Kun André oli venheen soutanut keskijoelle, paiskasi hän airot linkkuun ja kapsahti seisoalleen. Samassa silmänräpäyksess' ymmärsi Olga uhkaavan vaadinnan hänen kasvoissansa.
Eikö Andrélla jo lapsuudest' ollut vakaa tunto siitä, että kaikki oli hänen tähtensä? Samoin kuin Lamik Rikkut oli runoilijakin jumala, jota tuomitsemaan ei kenelläkään oikeutt' ollut. Täss' oli hengellinen sukulaisuus molempien fanttasiioissa: ne lensivät taivaasen. Ens hetkenä seisoi André kivellä korkeammalla polvillaan olevata joukkoa. Varo sinuas, varo sinuas, runoilija!
Päivän Sana
Muut Etsivät