United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Satamassa höyrysi vaaleiksi maalattuja matkustajalaivoja. Ne olivat kuin suuret vesilinnut. Linnoituksen kirkon sininen katto ja kullatut pyörykät loistivat heleinä sinistä taivasta kohti. Elämä oli niin valoisaa, niin riemuisaa, kuin lemmen unelma. Oikealle jäivät Kaivopuiston vihreät kummut ja sirot huvilat.
Sa ilmaa henkiä saisit, Siniseestettä hurmaavaa, Mi raitista nuoruutta antaa, Elinintoa riemuisaa. Niin silmäs tarkistuneina Isot tutkis ja pienetkin, Ja ma itse jo mitätönnä Sun eessäsi seisoisin. En suontani kaupaks saata Elon, aatosten, tunnelmain, Ett' armosta sais ne maata Ajanvietteenä naisten vain.
Ei leiju kukka lemmen Nyt järven lahdella, Ei vuokko, niinkuin ennen, Kukoista rannalla, Ne loistosat kukkaset poisti Hyy talvinen, hanki ja jää, Mi ennen niin sievästi loisti, Sen surmasi hyyteinen sää. Ei pohjan satakielen Nyt ääni helkykään, Ei helky, munkin mielein Niin alavaksi jää. Vaan katselen pohjolan tulta, Tuota roihua riemuisaa Oi lempeni! säihkyvä kulta! Oi tuttua leimuavaa!
Mutta kun huomensynty jo nous rusosorminen Eos, laivoin laskivat kohti akhaijein leiriä laajaa; tuulen myötäisen soi noutavanuoli Apollo. Nostivat maston taas, levähyttivät valkean purjeen. Tuuli sen pullistutti, ja riemuisaa kohinaansa pauhaten kuohuvat aallot soi kokan kiitävän alla. Laivapa laskettain yli aaltojen matkasi tietään.
Ja siinä hän urkujen mahtavasti soidessa, johon yhtyi seurakunnan voimakas ääni, tunsi kuin olisi hän heittäytynyt johonkin, joka oli loistavan kirkasta, ei riemuisaa, mutta suloista, ei onnellista, mutta rauhallista, ja siinä hän oli kuin vähän koholla maasta aivan kuin leväten liikkumatta minnekään, ajattelematta mitään... Kotona oli äiti yksinään. Elsa huomasi, että äiti on itkenyt.
John Anderson. John Anderson, mun ystäväin, kun vietettiin me häät, sull' oli mustat hiukset ja sorjat poskipäät. Jo otsaas kurtut sait, John, ja lunta hiuksiss' on; mut siunaan valkohapsias, mun ystäväni, John. John Anderson, mun ystäväin, kun noustiin kukkulaa, sun kanssas monta päivää mä vietin riemuisaa.
Mahdotonta oli tädin mielestä ihmislapsen olla niin kaunis. Ja hän melkein uskoi, että Nanna, hänen ristityttärensä, muuttuu tuossa enkeliksi ja semmoisena eroaa heistä liitelemään kirkkauden asunnoihin. Kuolema ei ollut hänelle muuta kuin katoaminen tuonne siniseen kirkkauteen. Ja hänestä oli niin riemuisaa kuulla Nannan haluavan kuolla, hän itki aina sitä iloa.