Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Renato herttua huokasi "en koskaan voi unohtaa rakkauttani, mutta voin sen voittaa. Sinä et saata ymmärtää, Villon, kuinka minä olen kärsinyt ja kuinka vieläkin saan kärsiä. Se on tuommoinen muisto, jota ei koskaan saa sydämmestä poistetuksi vaan se kestää kuolemaan asti." Runoilija ei vastannut; hän kohotti vaan silmänsä taivasta kohti.
Hän oli rikas, hän oli ylevä, hän oli kaunis. Koko mailma hänen tiesi arvokkaimmaksi aatelismieheksi, mitä voi löytyä. Herttua Renato vuorostaan astui esiin. Nuoruus, ylevä sulo, kasvojen kauneus ja sielun kauneus, kaikki avut, jotka neidon sydämmen saavat sykkimään, ne hänelle olivat. Niiden lisäksi kruunu.
Samassa kuului askeleita etusalista, ja heti jälkeen vanha naispalvelija astui sisään, ilmoittamaan, että tuomari Scharnachthal, ja kolme muuta ylimystä hänen seurassaan, pyysivät tulla sisälle. Kaksi näistä ansaitsikin tämän arvonimen. Ne olivat Adrian von Bubenberg ja Lothringin nuori herttua Renato. Kolmas sitä vastaan oli runoilija Beit-Weber.
Mutta heti jälkeen, nostaen ylös päänsä, hän jatkoi: "Tämä raha ei minulle riitä, sire; löytyy vielä toinenkin lupaus, jonka rohkenen Teidän Majesteettinne muistoon johdattaa." "Lupaus, sinulleko?" "Ei, sire. Lothringin nuorelle herttualle." "Minun tyttäreni pojalle!" Renato kuningas huudahti, mutta äänellä, joka ilmoitti vastenmielisyyttä; "hän on siis täällä? En tahdo häntä nähdä!"
Kauan aikaa vielä nuoren herttuan silmät tarkastivat sitä paikkaa rannalla, johon kenties ikipäiviksi Hedwig oli kadonnut hänen silmistänsä. Kuukautta myöhemmin Renato Lothringilainen palasi herttuakuntaansa. Koko väestö riensi häntä vastaan ja tervehti häntä pelastajanansa. Ainoastaan muutamat kaupungit vielä pitivät Burgundin herttuan puolta. Hän valloitti ne väkirynnäköllä.
Tuo kalpea, surumielinen tyttö, jota oli kutsutta Johannaksi ja jonka oikea nimi oli Johanna Harcourtilainen, astui vuodetta kohden ikäänkuin joku vaalea haamu, tarttui nuoren herttuan käteen ja puhui niin vienolla äänellä, että joka sana kuului huokaukselta: "Renato serkkuni, teidän tulee totella äitiänne; teidän tulee etenkin totella minua, joka teitä rakastan, ilman toivoa tulla milloinkaan rakastetuksi.
Jo ensimäisen tappelun alussa nuori Renato herttua, vaikka vasta hiljan oli kahdennen kymmenennen ikävuotensa täyttänyt, rohkeni lähettää serkulleen Burgundin herttualle verisen kintaan, ikivihan merkiksi. Sitten hän, yhdistyen Craon'in herran johtamain kuninkaallisten joukkojen kanssa, aloitti uljaasti taistelun." "Yksinäänkö?" "Melkein.
"Sanotaan nuoren herttuan sairastavan jotakin hivutautia", kreivi sulavasti ilmoitti. Sen jälleen kumartaen maahan asti, hän lähti. Villon kiirehti oitis kuninkaan luo. "Sire, olettehan sanonut: ei murhaa! ei myrkkyä! Tuo mies aikoo tappaa Renato herttuan! olen sen nähnyt hänen silmistänsä!" "Jos niin on asian laita, niin sano serkulleni Lothringista, että hän on varuillansa.
"No, hyvä Jumala, sitä, jota juuri tulimme teiltä pyytämään, vaatteenne, hattunne ja vaeltajasauvanne." Renato Lothringilainen ei näyttänyt rakastavan turhia puheita. Vastaukseksi hän vaan riisui yltään ruskean hameensa; hänen toverinsa teki samoin. Tämän alla kumpikin kantoi yksinkertaista matkapukua, puoleksi verasta, puoleksi nahasta.
Campobasso suostui. Seuraavana päivänä makasi hän kuolleena, puukko rinnassa. Glorieux oli kadonnut. Pari päivää jälkeenpäin Renato herttua vietti häitään Johannan kanssa pääkaupungissansa, joka silloin oli kokonaan juhlapuvussa. Jolanda herttuatar oli kovin kalpea ja näytti riutuneelta. Usein painoi hän kätensä sydäntä vasten.
Päivän Sana
Muut Etsivät