Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Hyvä, Birger! Hän on rakastunut. Tyttö kuuluu varmaankin työmiesluokkaan. Entä sitten jos olisikin niin?! Sitä tyttöä sinä et nai.
Minä en ole enää mikään lapsi. Minä olen rakastunut, minä sanon sen sulle enkä kenellekään muulle, ja minä vien sen rakkauteni salattuna muassani hautaan. Hän ei voi minua rakastaa no, ei pidä hänen myöskään saaman tietää, mitä minä hänen tähtensä kärsin. Kärsit, ystäväni! Mutta kenties hän sinua rakastaakin... Ei, ei...
Mutta mitä syytä sinulla on uskoa, että Eeva on häneen rakastunut? Sekö, että hän oli Joosepin kanssa täällä tanssiaisissa? VARJAKKA. Niin, sekin. Ja juuri se osoittaa, ettei hän minusta välitä. JUNKKA. Oliko Eevalla ja sinulla ennestään puhutut välit? Kirjeellisesti? VARJAKKA. Ei.
Osaan sangen hyvin jäljitellä armollisen neidin käsialaa; unhottunutta asiaa koskevasta kirjoituksesta voimme tuskin itse päättää, kumman kättä se on. HERRA TOPIAS. Oivallista! Vainuan sotajuonta. HERRA ANTREAS. Minun se jo tuikkaa nenääni. HERRA TOPIAS. Hän sitten luulee, että nuo kirjeet, joita sinä kylvät, ovat sisareni tyttäreltä ja että tyttö on häneen rakastunut, niinkö?
Matkarahoja saadakseen hän nyt kokosi ja järjesti runoelmansa ja julkaisi ne syrjäisessä Kilmarnockissa kesällä v. 1786 kuudensadan kappaleen suuruisena painoksena. Näissä touhuissa Robert Burns oli jo toukokuulla rakastunut uudestaan, ja syvemmin kuin koskaan ennen!
Huomannut minä olin sinut jo ennen, väitti Johannes. Mutta minä näin kuin uusin, ensikertaisin silmin sinut. Ja mitä näit minussa? keimaili Liisa. Rakastavan naisen, vastasi Johannes vakavasti. Ja rakastuin itse siinä silmänräpäyksessä. Se oli totta. Sokeasti, ehdottomasti, mielipuolisesti hän oli rakastunut.
Lukuun ottamatta ripillelaskemispäivää, jolloin Rejer'in oli vallannut jonkinmoinen ystävyyden tunne koko naispuolista nuorisoa kohtaan, oli Rejer vaan yhden ainoan kerran elämässään toden perään rakastunut, nimittäin karjapalvelija Jörun'in sisarentyttäreen, joka palveli nimismiehen luona.
Tämä oli Henrikille ihan odottamaton kannatin sille suunnalle, mihin hänen mielitekonsa muutenkin nyt kallistui. Tavatoin elämänilo tempasi Henrikin uudella voimalla, eikä hän mitään epäillyt enää, ei välittänyt entisistä epäilyksistään. Hän oli rakastunut korvia myöten.
Viimeiset hyvästit hän sanoi minulle ikkunaan, ollen itse jo asemasillalla. Minä tempasin ikkunan auki ja työntäydyin vyötäisiä myöten ulos. Rouva alkoi perääntyä ja heilutteli kättään hyvästiksi, hänen ihana hymyilynsä hurmasi minut, olin kuin rakastunut, hän ei ollut minulle enää vanha, ei harmaa, hän oli nuori, täynnä elämänvoimaa, täynnä henkisyyttä.
Kuta enemmän sitä ajattelen, sitä vähemmän todenmukaiselta se minusta tuntuu että minä toden perään olisin rakastunut kummalliseen, puolisivistyneesen, tavallisuudesta poikkeavaiseen olentoon, ainoastaan sentähden että näen hänen kasvonsa alinomaa edessäni. Minä voin vallan turvallisesti tätä olentoa lähestyä; kuta enemmän minä olen hänen seurassansa, sen mukaan on harhaus häviävä.
Päivän Sana
Muut Etsivät