United States or Kiribati ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitten näen sinut vyötäisiä myöten, joihin on kiinnitetty valkoinen ruusu, aivan varmaan äidin ruusupenkistä otettu, joita siellä oli vain yksi semmoinen suuri, minä tunnen sen siitä, että sen yksi lehti punertaa. En saa sitten selväksi muuta ajatusta, kuin että minun pitäisi sitoa säkin suu ja viedä säkki aittaan ja mennä muuttamaan vaatteita.
Tuodaan kahvia sisään ja leipäkoria kantaa pieni kirkassilmäinen tyttö, joka katsoo rohkeasti kasvoihin, jota naurattaa ja joka ei välitä sitä peittää. Niiaus on lyhyt, katkaistu nytkähdys, ikäänkuin pakosta tehty ja armosta annettu, mutta jota samoin kuin lyhyitä helmoja täytyy kärsiä aikansa. Kaksi mustaa palmikkoa ulottuu alapuolelle vyötäisiä.
Saat olla huoletta ... ei se sinulle enää mitään ... se lähtee jo... Ei minun tähteni tarvitse, sanoi Marja raukeasti, tuskin kuuluvasti Se lähtee jo. Juha ei vielä oikein uskaltanut katsella Marjaa. Nyt hän näki hänet. Sen olivat posket ontot, nenänpää oli terävä, rinta painunut, palmikko, joka ennen oli täyteläisenä vyötäisiä tavoitellut, pisti huivin alta esiin hienona kuin pellavavihko.
Mutta vaikeuksiahan pitää olla, ne ovat oikeastaan suotaviakin ja tervetulleita, kunhan eivät ole voittamattomia. Olisi päästävä pienen sivuhaaran poikki, joka tulee myllystä. Olen oikeastaan saaressa. Taas kala laskee, mutta pysähtyy. Minun täytyy kai astua veteen, jota siinä on vyötäisiä myöten. Mutta olkoon, ei auta, kala on otettava.
»Ja minkä paikan noiden oman hyötynsä tavoittelijain joukossa», virkkoi herra Duncan Campbell, »määräisimme muutamalle jalolle kreiville, joka oli niin kiivas Covenantin puoltaja, että v. 1639, rykmenttinsä etupäässä, ensimmäisenä kahlasi Tyne-joen poikki, vyötäisiä myöten vedessä, päästäksensä kuninkaan väen kimppuun?
He ampuivat vankeja paljaalla ruudilla silmiin, kaivoivat heidät vyötäisiä myöten märkään maahan ja kivittivät heidät hitaasti kuoliaiksi. Kun tämä hirmutyö oli tehty, ryhdyttiin saalista korjaamaan. Kädet sidottuina viskattiin Bertel ja hänen seuralaisensa hevosen selkään ja niin alettiin ajaa metsää kohti.
Kun neiti Fanny sanoi noin pitkään: "Oo ", oli hänen äänessään selvä ajatus: Tuossako nyt siis oli se sinun suuri aatteesi! Kaikkea malttia menettämättä tuli Liisa kuitenkin sisälle. Mikäs on? kysyi isäntä hiljaa häneltä. Vettä tulee! Jaska nostettiin ylös vyötäisiä myöten märkänä.
Päällä oli hänellä väljä sudennahkaturkki, jonka vyötäisiä sitomassa oli paksu hirvennahkahihna ja siitä riippumassa pitkä, käyrä miekka. Kaikki, joita hän puhutteli tai joiden ohitse hän kulki, paljastivat päänsä hänen edessään. Hän kulki kuin halliten markkinapaikalla, tarkastellen, järjestellen ja toruenkin, kun sille päälle sattui. Nähtyään Panun viittasi hän häntä luokseen.
Viimeiset hyvästit hän sanoi minulle ikkunaan, ollen itse jo asemasillalla. Minä tempasin ikkunan auki ja työntäydyin vyötäisiä myöten ulos. Rouva alkoi perääntyä ja heilutteli kättään hyvästiksi, hänen ihana hymyilynsä hurmasi minut, olin kuin rakastunut, hän ei ollut minulle enää vanha, ei harmaa, hän oli nuori, täynnä elämänvoimaa, täynnä henkisyyttä.
Pari kertaa hänen katseensa vilahti oveen päin. Sisään astui nuori, suloinen impi, virvokkeita tuoden. Hän oli puettuna valkoiseen, melkein harsonhienoon musliinipukuun. Vyötäisiä kiersi karmosiinipunainen, keveäpoimuinen silkkivyö, jonka tupsukas pää riippui alas vasemmalta puolen. Jalassa hänellä oli turkooseilla koristetut sahviaanitohvelit.