Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. toukokuuta 2025
Hellu peljästyi; oli kuin jäinen virta olisi pitkin ruumista valahtanut alas jalkoihin saakka. Hän laski pussinsa nurkkaan ja tuli varpaillaan Annin luokse. Ainoa silmäys vaan ja hän ymmärsi kaikki. Pikku Anni ei enää itkenyt eikä nauranut, ei tarvinnut enää heidän apuaan. Jäykästi ja harvaan hän ohkaili kätkyen pohjassa ja katsoi kattoon silmiä räpäyttämättä, juuri kuin hakijaa odottaen.
»Mr Utterson», sanoi hän katsoen häntä suoraan silmiin, »oliko se isännän ääni, tuo?» »Se tuntui kovin muuttuneelta», vastasi Utterson hyvin kalpeana, mutta silmää räpäyttämättä. »Muuttuneelta? Kyllä, uskoisinpa sen! Olisinko minä ollut kaksikymmentä vuotta isännän palveluksessa enkä tuntisi hänen ääntänsä, uskooko herra sitä?
Olen nähnyt pahintakin, silmiäni räpäyttämättä, enkä ole askeltakaan peräytynyt rohkealta tieltä, jonka kerran valitsin. Minä en ole peljännyt enkä vavissut, en katunut enkä itkenyt sitä päivää. Mutta nyt ei ole enää niinkuin ennen. Juuri nyt tänä päivänä, tänä iltana vaivaa minua levottomuus, minua melkein vavistuttaa ja mieleni tekee väistymään pois sen tieltä, jota en näe.»
Ja siksikö te äsken kadulla pakenitte minua? kysyi rouva Sorvi veitikkamaisesti. Pakenitte ja jätitte minut ystävänne saateltavaksi? Juuri siksi, vastasi Antti silmää räpäyttämättä. Olin liian suuressa mielenkiihkossa. Olen vieläkin, kuten näette, vaikka toivon voivani jotakuinkin hillitä itseni. Rouva Sorvi näki sen ja nautti siitä sanomattomasti mielessään. Mies mielenkiihkossa! Hänen edessään!
Montinin rouva meni ottamaan sen ja niiasi. Pukki ojensi taas uuden ja sen meni Montinin herra ottamaan ja kumarsi. Sitten ojenteli pukki aina uutta ja milloin joku vanhempi ihminen, milloin joku lapsi kävi tarjotun hakemassa. Tytöt kinoksella kaula pitkällä katselivat silmiään räpäyttämättä ja henkeään pidättäen. »Vimparin Aappo!»
»Sen verran arvoa niille aina annetaan», tyttö vastasi ja katsoi nuorukaista suoraan silmiin, »että sen, joka uskaltaa niitä itselleen toivoa, sen täytyy uskaltaa muutakin kuin kukkia pyytää sillä sellaista uskaltaa kuka kulkija tahansa.» He katselivat silmää räpäyttämättä hetkisen toisiinsa. »Pannaan mieleen!» virkkoi nuorukainen merkitsevällä äänellä. »Hyvästi!» »Hyvästi!» kuului puutarhasta.
Nuori sydän on päässyt rauhaan kärsimyksistään. Me kaipaamme sinua, vaan iloitsemme onnestasi, jota nyt enää ei mikään häiritse...» Tuira seisoi ja katsoi ruumista, joka hankituksissaan makasi arkussa, mikä oli asetettu keskilattialle tuolien päälle. Hän seisoi liikahtamatta, katsoi silmää räpäyttämättä. Tiesi kuinka kauan olisi seisonut!
Reaalikoululainen poika katseli silmiänsä räpäyttämättä pelokkaana vanhukseen. Heidän läheisyydessänsä, nurkassa, istui rakastunut pari: nainen oli lyhyttukkainen, kasvot tarmokkaat, vaaleaverinen, hyvännäköinen, aivan nuori tyttö muodikkaassa puvussa; miehellä oli hienot kasvonpiirteet ja lainehtiva tukka, hän oli kaunis nuorukainen, puettu guttaperkka-nuttuun.
Mutta hän ihastui heti Nalleen, pyysi päällikön seuraavana päivänä puheilleen ja kysyi häneltä, mitä hän vaatisi elätistään. Kymmenentuhatta, vastasi mustalainen silmää räpäyttämättä. Johtaja luki hänelle heti rahat pöytään.
Ja sentähden tyttöä vaan hirvitti ja hän oli vaan hyvillään, kun niitä ei enää näkynyt. Mutta pitkä- ja laihakaulainen poika, joka oli silmiään räpäyttämättä tuijottanut vankijonoon ratkaisi kysymyksen toisella tavalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät