Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
En unta uneksinut Mä sulle, synnyinmaa, Kun luulin: päivä kirkas Jo sulle sarastaa. Se nouseva on kerran Lomista pilvien, Ja siunauksen tuova On runsaan Suomellen. Voi teitä, kehnot, raukat, Te maamme onnettuus, Kurjissa sieluissanne On valhe, kavaluus. Pyhimmät aatteet, tunteet, Mi syömmet innostaa, Ne teiss' on ulkokuorta, Ja tyhjää pakinaa.
Margreta ei sanaakaan vastannut tähän pitkään puheesen; hän oli ehkä vähän kalpea, vaan seisoi aivan levollisena siksi kun äiti ensin suudeltuaan hänen otsaansa ja sanottuaan häntä järkeväksi Greetakseen oli mennyt matkaansa, mutta sitte puhkesi hän kyyneliin; kaikki hänen sydämensä jänteet värisivät; tyly käsi oli paljastanut hänen pyhimmät tunteensa, joiden olemassa oloa hän ei itsekään ollut tietänyt.
"Kenties yhden ainoan kerran eläessään, mutta hän ei voinut toisin tehdä, ei voinut toisin tehdä sydämensä vaatimuksien ja omantuntonsa tähden, sillä tunnon ja sydämen vakuutukset ovat ihmiselle sekä lujimmat että pyhimmät.
Toisella puolen tätä notkoa on vieläkin salaisempia kammioita, joihin ei hevillä ketään lasketa, ja joihin valo pääsi ainoastaan pienistä aukoista niiden kupulaeissa. Nämät olivat naisellisen yksinäisyyden kaikkein pyhimmät paikat, joissa haremin kaunottaret uhkeita kylpyjään nauttivat.
"Nokian tappelun perästä ja sen kuultuaan Flemingin sotawäki on tullut ihan raiwoiseksi. Sotaherrat owat jättäneet raa'an joukkonsa nojaan kansan pyhimmät oikeudet.
Ens' elon antajat, pyhimmät tuntehemme Ne hyytää huoli maan, alhaiset askaremme. Kun sielu ennen toivon lentimin Jo liehui tähtitarhan tuolla puolla, Nyt soppihin se suostuu ahtaisin, Kun onni kiiltää, hukkuu ajan vuolla.
Kosk' oli tuomio luettu, Väärä neuvo vahvistettu, Pahoin päätetty asia, Sattuvat sotaurohot Ilon kanssa Jesuksehen, Ilon vaikka ilkeimmän; Poijes kaapun purppuraisen Kiskoit, ruumihin kivulla, Antan oman pukunsa. Kohta ulvos kiiruhusti Kuljettavat kuolettaansa, Surmatansa surkeasti, Ristin päällä piinatansa. Itse kantoi kuolemansa, Vaipui ruumis ristin alla, Notkistuit pyhimmät polvet.
Työ, aatteet sinut lempijäkseen luki, Pyrinnöt piirihinsä pyhimmät; Ja kansaas lempes, tules, intos tuki, Sa sille huo'uit tuntees syvimmät. Lujaksi renkaaksi Sa tahdoit tulla Sukumme miesten suureen ketjuhun. Mut voi, näin kesken kevättänsä sulla. Jo päättyi ties ja sammui sydän sun! Niin nukkuos nyt huomassa sa Herran Kepeiden multain alla isänmaan! Jää hyvästi! Ja kiitos! viime kerran.
Etkä ajattele sitä, mitä ihmiset tulevat sanomaan. Nora. Sitä en voi ollenkaan ottaa lukuun. Sen vain tiedän, että tämä tulee minulle välttämättömäksi. Helmer. Oh, se on kauhistavaa. Näin voit sinä laiminlyödä pyhimmät velvollisuutesi. Nora. Mitä sinä siis luet minun pyhimpiin velvollisuuksiini? Helmer. Ja sitä minun on tarvis sanoa sinulle!
Nuoko minun parhaimmat, pyhimmät tunteeni pelkkää naivisuutta, jolle kehittyneet ihmiset pilkallisesti nauroivat? Käänsin silmäni pois. Minua sekä harmitti että hävetti. Vaistomaisesti olisin tahtonut häntä vastustaa, mutta se kait oli vaan loukattua itserakkautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät