Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Riensi häntä vastaan eräs nuori tyttö, kantaen sylissänsä pientä, riepasta lasta, Eerikin ja hänen vaimonsa ensimmäinen rakkauden hedelmä. Rinnoillensa äiti lapsensa otti, istui tuuhean tuomen juurelle talon viheriällä pihalla, säteilevällä katsannolla povensa hän paljasti, ja pienoinen nautti ihanata ravintoonsa.
Hän tuntee vielä koko olennossaan suloiset hyväilyt, hänen povensa on niin täynnä lämpöä, pienet, pehmeät käsivarret tuntuvat vielä hänen kaulallaan, lapselliset suudelmat ikäänkuin huokuvat vienoa kukkaistuoksua hänen huulilleen ja onnen kyyneleet vierivät hänen poskiaan pitkin...
Mutta nyt soinnahti tuo ääni niin kummallisen heikolta ja särkyneeltä... Niinkuin kanteleen kieli, joka katkeaa, niinkuin sävel, joka hukkuu nyyhkytykseen... Ei! Eihän täällä ollut ketään. Yön ääniä ne olivat, jotka täten pilkkasivat häntä, taikka nousivat ne sitten hänen oman paatisen povensa syvyydestä... Noinko tulisi hän niitä täst'edes aina kuulemaan?
Tytön nutun napit eivät kestäneet kovaa tempausta, vaan lensivät irti. Hänen valkea povensa aaltoili, ja Boleslavin katse ikäänkuin kietoutui huntuun... »Onko minun hänet kuristettava vai häntä suudeltava?» ajatteli Boleslav ja tavotti hänen kaulaansa. Hengenhädissään tarrasi Regina vastaan.
Otan sun lapseksi omaksi, annan sulle laulun armon, juuret juutan maa-emohon, työnnän latvan taivahalle.» Vaikes tammi taideniekan. Seisoi mies aholla yksin, yössä aukean elämän. Tunsi polttavan povensa, sydämensä seisahtavan vaivasta sanattomasta, ailuesta ankarasta. Pyhä on hetki hengen tuskan.
Ja tuostapa neitosen rintahan On syttynyt outo mieli, Povensa kuulevi huokaavan, Mut kertoa voi ei kieli; Hän kuohujen keskehen istuksen, Siin' ainakin Vilhoa vuotellen. Niin Vilhon venhe nyt kiiruhtaa Kuin Pohjolan vankin myrsky, Se kons' on aaltojen harjalla, Kons' yltäki käypi hyrsky; Mut itse perässä hän pelvott' on, Vaan Annasen poski on ruusuton.
Kenties missä hän minua Vartioi nyt väijyksissä, Kuin minä Suvantolaista. Voipi nuolta katkerata Kätkeä povensa alla Minun vaivaisen varalta. Kun näkevi kuusen alla Väijyväni Väinämöistä, Jo salassa murroksesta Nopsan nuolen linkoavi Masmalooni, maksahani: Miks ei tehtykin minulle Silmiä joka sivulle, Joka kulmalle käsiä, Nähdäkseni, lyödäkseni Joka surman suuta vasten. Missä veikot viipynette?
LOUHI: Kautta kuun, lävitse päivän, ylitse taivahan yheksän, kysy tältä impyeltä, kenen lasta kantaa hän povensa alla? Ethän liene ensimmäinen, ken joutui revon ritahan. V
Ja kuitenkin hän tunsi povensa pohjasta ilmeisen katkeruuden tuota suhdetta vastaan kumpuavan. Onneksi hän ehti sen merkitä mielessään. Ja silloin hän oli sen herra ja saattoi estää sen ilmi purkautumasta. Kuitenkaan hän ei voinut olla tekemättä vielä pientä kysymystä, jonka alta se pilkisteli. Oletko nyt onnellinen? Onni! virkahti Aura katkerasti. Minä en tiedä, mitä se on.
Päivän Sana
Muut Etsivät