Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Hän astui kiivaasti ovellepäin, niin että tyttö vetäytyi polvilleen. Mutta tämä ei hellittänyt, vaan tarttui sitä epätoivoisemmin Uutelan takin liepeeseen ja hänen polviinsa. Hän oli käynyt kasvoiltaan valkoiseksi kuin palttina, siniset silmät tuijottivat pelästyneen mielettöminä.
Sanattomana prinssi jäi häntä katselemaan, ihaili hänen suortuviaan, jotka valuivat aina alas hänen polviinsa saakka, hänen valkeata otsaansa, joka loisti yhtä kirkkaasti kuin kuu, ja hänen poskiansa, jota vieno puna sulostutti. Prinssi lähestyi häntä vavisten ja suuteli hänen oikeata poskeansa. Tyttö heräsi heti, avasi silmänsä ja katseli prinssiä ihmetellen.
Hän painoi samalla hymyllä kättään rintaansa vasten ja asetti esille tyynyn, jolle hän pakoitti Sauluksen maata. Itse hän istui hänen viereensä, ja nojaten kyynärpäitään nostettuihin polviinsa katsoi hän veljensä kasvoihin. Saulus kuunteli Mirjamin sanoja ja seurasi hänen liikkeitään vaitonaisena.
Kun olin sulkenut oven ja, paraplyy kädessäni, seurasin häntä, tapasin hänet kaminin-ristikon kulmalta istumasta se oli matala rautakehä, jossa oli kaksi litteätä poikki-pienaa, johon sopi asettaa talrikkeja kattilan varjosta, jossa hän huojutti ruumistansa edestakaisin ja hieroi käsiänsä polviinsa, niinkuin tuskissaan oleva ihminen.
Sen nyt arvaakin, sanoi Henrik. Tohtori kääntyi nyt Henrikiin päin, löi kämmenillään polviinsa ja sanoi, niinkuin uutta puheainetta alottaessa: No, entä sinä, Henrik? Minäkö? Minä olen ajatellut antautua lakitieteen alalle. Henrik keksi tämän asian juuri nyt ja ihmetteli, ettei hänelle ilmestynyt mitään vastaväitteitä tämmöistä aijetta vastaan, jos se olisi ollut tosi.
»Nyt minä pääsin selville!» huusi hän. »Sehän on ollut Taavetin rouva!» ja Miina istahti nauramaan lyöden käsiä polviinsa. Neiti Smarin ja Esteri kummastuneina katsoivat vuoroon toisiaan vuoroin Miinaa ymmärtämättä mitä siinä oli naurettavaa. Miina viimein sai sanotuksi: »Kaikki on ollut valetta!» »Hän valehteleeko? huudahti Esteri.
»Niin sinun kauttasi minä huomasin että syksykin voi olla kaunis, jopa paljoa kauniimpi kuin kevät, sillä syksy on viileämpi, tyynempi ja hiljaisempi. Ja silloin vasta minä ymmärsin mikä elämän kauniiksi tekee ja mitä ihminen etsii.» Tyttö oli hivuutunut maahan hänen eteensä ja istui nyt käsivarsiaan hänen polviinsa nojaten ja häntä silmiin katsellen: »Puhu vielä siitä samasta!
Hän harppasi, niinkuin olisi tuli häntä polttanut, ja hyppäsi yhdellä loikkauksella vallilta alas, samaa tietä, jota hän oli pannut kilpailijan menemään. Onnistuen paremmin kuin tämä, tuli hän jokseenkin eheänä alas eikä huomannut edes sitäkään, että nyrjäytti jalkansa ja sai pari mustelmaa polviinsa. Tuskin hän oli tullut alas, kun hän heittäysi kaatuneen päälle ja alkoi täyttä kurkkua ulvoa.
Trofeea! nauroi Otto. Voi täyteinen! Mihinkä me tämä ripustetaan? Elä, Otto, anna tänne, minä vien sen museooni saareen muistoksi »kahakasta Kontojärvellä». Otto nauroi yhä polviinsa takoen, niin makeasti, että muidenkin täytyi siihen väkisinkin yhtyä. Eikö siis mitään sen pahempaa?
Hän istahti penkille, nojautui polviinsa, katsoi lattiaan synkkänä ja poltti tupakkaa... Raskaan äänettömyyden keskeytti Kenonen sanoen hädissään: »Lempoako sinä Ihalainen yhä elät, vaikka Pyhäselän pohjaan menit?» Ei Antti vastannut. Kenonen tunsi polviensa vapisevan. Pitkän äänettömyyden kestäessä huokasi neuvotonna Kenonen: »Voi sun hitto!»
Päivän Sana
Muut Etsivät