Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
ELMA. Se kukkaskihermä, Mi sisussansa kylmän kärmeen kätkee, Mä olin nyt, se rauhan lähettiläs, Mi valkeen kauhtanansa alla peittää Sotaisen, veripunertavan lipun. Mä olen kirottu, mun sieluni jo vapisevi pimeyden portill'. HANNA. Ei! Tänne, tänne tulkoon kirous! Mä saatoin tämän. ELMA. Minä yksin syypää. Mit' haasteli hän kyhky raukasta? Tää tarina mun mieleheni toi Mun Tykoin kohtalon.
Yhä syvemmälle mädäntyneen yhteiskunta-elämän syitä seuraten hän joutuu erään toisen nykyajan henkisen anarkistin vaikutuspiiriin, nimittäin Tolstoin, jonka Pimeyden valta tässä esiintyy itsenäiseksi elämän-sisällykseksi sulatettuna. Ei vaisto, ei tunne, ei järki, ei vapaus, rakkaus eikä totuus riitä hänen mielestään enää paatunutta ihmiskuntaa pelastamaan.
Ehkä se muiden lisänä on kylläkin hyvä sotamies." Frey näytti ymmärtäneen. Se haukkui ikäänkuin voittoriemusta ja loikkasi eteenpäin. Yhdeksän aikana, yön pimeässä saavuttiin Martigny'n yli kohoaville kukkuloille. Vähän savua ja viimeinen punertava hohde pimeyden keskellä oli ainoa, mitä enää oli jäljellä Bartolomeon rauhallisesta kodosta.
Sen puun takana olin minä hyvässä piilossa ja taisin puutarhan ja niityn yli nähdä yön pimeyden peittämään avaraan maailmaan. Ilse oli äsken puhunut uhkaavasta myrskystä, mutta tähtitaivas ei milloinkaan levinnyt kirkkaampana aron ylitse kuin nyt!
Tämä hyväksyttiin, ja Julian hieno, lännetärmäinen olento katosi provessorin viittaan, jonka tyttö nauraen kääri ympärilleen. Ja eteen päin matkustimme yön pimeyden ja usvan lävitse. Tämä ehkä oli kuitenkin vähän hullusti asetettu, ajattelin sitten.
Tämän opin mukaan oli alussa kaksi rajattoman ajan synnyttämää jumaluusolentoa: valon jumala Ormuts, joka ilmestyi aurinkona, ja pimeyden paha henki Ahriman, yön herra.
JUHANI. Mutta hän ei huom... Niin, hän ei huoli vaikka kirkkuisin hänelle enkelin kielellä. Herra siunatkoon meitä, veljet! sillä ei nyt muuta tällä erällä kuin nyt pojat! Silloin he kaikki viskasivat kekäleensä kohden kummitusta, joka vasaman vauhdilla läksi juoksemaan pois neljän jalan jytinällä, ja kauan vilahtivat hohtavat hiilet hänen seljässänsä halki öisen pimeyden.
Olimme kaikki niin hiljaa ja kuitenkin tunsimme itsemme hyvin onnellisiksi. Tunsimme sen sentähden että *rakastimme* toisiamme. Aurinko paistoi sinä hetkenä, katsos, Iida! tuo auringon säde, joka päivä päivältä valaisee kodin, on sen tilan paras kuva. Se karkoittaa sieltä kaiken pimeyden ja sen varjot vaan kirkastavat valoa.
Taikka pitkäisenä jyrähdellen Pyhät laki-sanat, liiton-sanat Lausui, lausui kaiken kansan kuullen, Kansan, joka seisoi vuoren alla, Vapisten ja hiljaa rukoellen: Sillä Herran kiivauden ääni, Tulen liekki pimeyden yöstä, Sekä vuoren värinä ja suuri Soiton pauhu kansan peljästytti. Silloin tunsit Jumalasi, kansa!
Se kuvailee sielua, joka kulkee äärettömän avaruuden kautta tuon muodottoman, äärettömän, rajattoman pimeyden kautta, jota me sanomme avaruudeksi, ja jossa summattomain matkain päässä tähdet kimaltelevat. Sielu on kuvattu valoisaksi olennoksi ihmisruumiin rajapiirteissä, mutta sanomattoman ihana on tämä olento.
Päivän Sana
Muut Etsivät