United States or Oman ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun tätä suurta nimeä mainittiin, ja huuto kuului: "munkki kuolee!" melu joka taholta oitis taukosi. Koko armeija vaikeni ja kokoontui Courgevaux'in ympärille niinkuin nousuvesi. Mäen kukkulalla makasi kuoleva uros. Hänen vieressään yhä Villon, joka häntä kannatti, Fridolin, joka pyhki jääkylmää hikeä hänen otsaltansa, ja Frey, joka nuoli hänen veristä kättänsä.
Mutta hänellä oli uljautta kylliksi tunkeaksensa tuon luonnon herättämän halun sydämmensä syvimpään pohjukkaan; ja sulkien silmänsä, purren hampaat yhteen, marttiiran ylevä kalpeus kasvoillansa, hän mumisi vaipuen alas istumaan: "Se ei vielä ole kylliksi! ei, ei vielä!" Tähän tuskan huutoon vastattiin kumealla murinalla. Koiran pää pisti esiin. Se oli Frey, St. Bernhard vuoren uskollinen vartija.
"Frey parkani!" tämä sille sanoi, "tulet jäähyväisiä minulta ottamaan. Sinun täytyy jäädä..." Uskollinen eläin ei sitä ollut kuulevinaankaan. Turhaan koetettiin sitä ajaa takasin, se pyrki yhä vaan uudestaan isäntänsä luo. Villon rupesi välittäjäksi. "Eikö sitä kutsuta Frey'ksi?" "Niin on sen nimi." "Merkitseehän Frey vapaata?" "Kyllä." "No sitten! antakaa sen vapaasti meitä seurata. Ken tietää?
Herttuan koirat olivat ylpeitä jäniskoiria, ylhäisiä metsäkoiria. Sveitsiläisien sitä vastaan verikoiria sekä talonkoiria, jotka olivat tottuneet tappelemaan härkien ja karhujen kanssa. Frey, tuo karkulainen St. Bernhard tunturilta ja veli Starck'in arvokas seuralainen hyppeli sekä haukkui niiden etupäässä ja näytti johtavan niitä.
Sen korkeiden muurien takana oli paljasta iloa ja valoa. "Se on Aigle'n herran, Torrens'in kreivin asunto", kylänvanhin selitti; "hän pitää luullakseni par'aikaa suuria pitoja Lombardialaisille." "Kuulkaa!" sanoi Fridolin äkkiä, "Frey murisee." Kaikkien silmät kääntyivät koiraan. Kuono länttä kohden, se haisteli ilmaa, nosti korvansa pystyyn ja haukahti. "Vait!" veli Starck käski.
Ehkä se muiden lisänä on kylläkin hyvä sotamies." Frey näytti ymmärtäneen. Se haukkui ikäänkuin voittoriemusta ja loikkasi eteenpäin. Yhdeksän aikana, yön pimeässä saavuttiin Martigny'n yli kohoaville kukkuloille. Vähän savua ja viimeinen punertava hohde pimeyden keskellä oli ainoa, mitä enää oli jäljellä Bartolomeon rauhallisesta kodosta.
Sitä saavuttaakseen tuli heidän langeta polvilleen ja paljastaa rintansa. Tällä välin seisoivat Courgevaux'in kukkulalla Hallwyl, Waldemann, Scharnachthal, Bubenberg ja muut päälliköt piirissä munkin ympärillä, joka oli kuolemaisillaan ja nojautui Fridolin'ia sekä Villon'ia vasten; jälkimäinen oli itsekin haavoitettu. Tämän ryhmän sivulla Frey, joka tuon tuostakin ulvahti.
Bartolomeo samassa jatkoi: "Ber'in miehet ovat tulossa tänne; Aigle'n miehet saapuvat tappelun melun kuultuansa..." Frey keskeytti hänet uudella murinalla. Kaikki olivat ääneti ja seisoivat alallaan erään kallion takana. Toisella kädellä pidättäen Frey'tä, veli Starck käski toisella sitä vaikeneen, ja koira vaikeni. Useampia varjoja, kulkien linnasta alas, alkoi tulla näkyviin pimeässä.
Kuningas, sä kiitä jumaloita! Niiden lahja on suuruuteis. Frey hän yksin kasvatti peitoin viljat, Yli-isä suojeli rauhaa maan. Thorin voima oli, jonka muinoin Tunsit sodissa omakses'; Itse unhotettuna vaan sa taidat Kaatua kuin korvessa kaatuu puu." Fjalar istui aatoksissa, sitten Ylpeästi hän lausui noin: "Puhut voimista näkymättömistä, Vaadit haamuja mua uskomaan.
Koira vaikeni paikalla. Ei aikaakaan, niin sieltä päin, johon Frey oli haukkunut, kaukaa, järven puolelta kuului marssivan joukon astunta, ja kohta jälkeen loppusäveleet eräästä saksalaisesta laulusta, jonka jälkeen marssittiin. Epäilemättä oli tälläkin puolen kuultu melua. Laulu raukesi äkkiä. "Kuka siellä?" kylänvanhin kysyi, astuen yksin keskelle tietä. "Bern ja pyhä Vincent!" vastattiin.