Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Bashkirit eivät tehneet kapinata. Rauha vallitsi linnamme ympärillä. Mutta sovun rikkoi äkkiä eripuraisuus. Mainitsin jo harrastaneeni kirjallisuutta. Runoni, vasta-alkajan kokeiksi, olivat jommoisiakin, ja runoilija Aleksander Petrovitsh Sumarokov joitakuita vuosia jälkeenpäin kiitteli niitä paljonkin. Kerran sain sepittäneeksi runon, johon itse olin hyvin tyytyväinen.
Silloin Bansh tavallisesti tinkaisee viinaa, ryyppää, ja huima ajo alkaa taas." "Te taidatte olla myöskin innokas metsämies, Luka Petrovitsh?" "Olisin ollut kyllä ... en nyt, nyt on minun aikani ollut ja mennyt vaan nuorena miehenä ... mutta näettehän se ei sovi meikäläiselle miehelle. Aatelismiehen rinnalle ei käy meidän miehen pyrkiminen.
Souvenir'in pää pilkisti ovesta ja katosi jälleen. "Martin Petrovitsh! nouse nyt ja istu, ja kerro kaikki järjestyksessä!" komensi äitini päättävästi.
Ihan minä eilen illalla ajattelin: Herra Jumala, ajattelin minä, eiköhän vaan ukko ole tullut päästään piloille?" "En ole tullut, hyvä rouva, päästäni piloille", vastasi Martin Petrovitsh. "En ole minä semmoista sorttia. Mutta minun pitäisi kysyä teiltä neuvoa." "Mistä?" "Epäilen vaan, tokko tämä teille mieluista lienee, siinä katsannossa että..."
Siinä puhutaan kuolemasta. Niin minusta tuntuu, että se on mainion hyvin sanottu, mutta ymmärtää minä vaan en sitä voi. Etteköhän te, hyvä ystävä, selittäisi tuota minulle? Ensikerran kuin tulen, niin silloin selittäisitte." Näin sanottuaan läksi Martin Petrovitsh pois.
"Minäpä luulen", jatkoi korkea herra, "että teidän sukunne on paljoa vanhempi: sen alkupää menee aina niihin aikoihin, jolloin maailmassa vielä oli mastodontteja ja megaloterioita..." Näitä tieteellisiä nimityksiä ei Ivan Petrovitsh ymmärtänyt laisinkaan, mutta sen verran hän käsitti, että korkea herra tahtoi tehdä hänestä pilkkaa.
Oikeassa kädessään hän piteli vapaa, jonka toinen pää hiljalleen heilui veden pinnassa. Sydämmeni säpsähti ehdottomastikin. Rohkaisin kumminkin itseni, astuin hänen luokseen ja tervehdin häntä. Hän rupesi hitaasti puristelemaan silmiänsä, niinkuin olisi vasta herännyt. "Martin Petrovitsh!" alotin minä, "kalojakos sitä ongitaan?"
Minä vastasin Ovsjanikov'ille, että kukaties herra Ljubosvanov on sairas. "Mikä sairas! Lihava mies, niin ett'ei itseensä mahdu, ja kasvotkin ovat, taivas nähköön, semmoiset pulleat, vaikka onkin mies vielä nuori... Mutta kukapas sen nyt oikein tiesi ja arvasi." Ovsjanikov huokasi syvään. "No jätetään jo aatelismiehet sikseen", aloitin minä. "Mitäs sanotte minulle tilallisista, Luka Petrovitsh?"
Siinä hän istui seinän ja biljardin välillä. Souvenir se pujahteli edestakaisin hänen vatsansa ohitse, härnäten häntä ja vinkuroiden. Martin Petrovitsh tahtoi sysätä hänet pois edestään ja työnsi äkisti kätensä eteenpäin.
"Mutta nousehan sinä, Martin Petrovitsh, ja käy istumaan", toisti äitini toistamistaan. "Pois on minut ajettu, rouva kulta", voivotti vihdoin Harlow, heittäen päänsä taaksepäin ja ojentaen kädet eteen. "Pois on ajettu, Natalia Niholajewna! Omat tyttäret omasta kodistani..."
Päivän Sana
Muut Etsivät