Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Entäs allekirjoitus, kenen se on tehtävä? kysyi Nehljudof. Joko syytetyn itsensä, taikka jos se on vaikeata, niin tekee sen Anatol Petrovitsh, saatuaan valtakirjan. Ei, minä menen ja otan hänen oman allekirjoituksensa, sanoi Nehljudof iloissaan siitä, että saisi tavata Maslovaa ennen määräpäivää.
Nina katselin häneen tarkemmin ja hämmästyin kokonaan. Martin Petrovitsh itki! Kyynel toisensa perästä vieri hänen silmistään poskelle ... mutta kasvoilla asui selvä raivo... "Mene nyt!" kiljasi hän vielä kerran, "muutoin tapan sinut, jumaliste! Jott'ei kenenkään iskisi mieleen..." Hän väräytti koko ruumistansa syrjään ja irvisti suunsa, niinkuin metsäkarju.
Olkapäät koholla, virkatakki levällään, salkku kainalossa tämä kulki puolijuoksua käytävää pitkin, jymäytteli kengänkorkojaan lattiaan ja heilutti vapaata kättään niin, että se oli kohtisuoraan hänen kulkusuuntaansa. Mihail Petrovitsh pyysi tiedustelemaan joko olette valmis, sihteeri kysyi häneltä. Tietenkin, minä olen aina valmis, syyttäjänapulainen sanoi. Mikä juttu on ensimmäisenä?
Hän kuunteli minua loppuun asti, muutaman kerran pyörittäen päätään. "Ei tuosta hyvää tule", virkkoi hän, "ei nuo uudet temput minua yhtään miellytä." Seuraavana päivänä tuli Martin Petrovitsh meille päivällisille.
"Martin Petrovitsh!" puuttui mehevällä bassollaan puheesen viskali. Hänkin oli juonut paljon, mutta siitä oli vaan kasvanut hänen arvokkaisuutensa. "Entäpäs, jos herra tilan-omistaja olisi suvainnut lausua totuuden? Kyllähän te teitte suuren työn, vaan mitäpäs ... Jumala siitä sentään varjelkoon ... mitäpäs, jos kiitollisuuden sijaan ilmaantuu jonkunlainen kontroversi?"
"Heti paikalla, Eulampia Martinowna, heti paikalla!" huudahti Sletkin. "Martin Petrovitsh itsekin hyväksyy käytöksemme", jatkoi hän, kääntyen jälleen minuun. "Ensin hän tosin oli pahoillaan; jopa valittikin, ennenkuin käsitti ja pääsi perille, ymmärrättehän. Hän oli, kuten muistatte, tuommoinen kiivas, tulinen mies.
"No," virkkoi Martin Petrovitsh ja vaipui ajatuksiinsa. "Mutta", äänsi hän jälleen, "kukaties tahtoisitte katsella huviksenne meidän puimalavaa? Kyllä Wolodka tulee teille näyttämään. Wolodka, hoi!" huusi hän vävyänsä, joka yhä vielä talutteli hevostani pihalla. "Saatapas nuori herra puimalavalle ja näytä ylipäänsä koko minun talouteni. Minun pitää hieman nukahtaa! Kas niin! Voikaa hyvin!"
Synkkämielisyyden puuska päättyi tavallisesti siten, että Martin Petrovitsh alkaa viheltää ja äkkiä jymisevällä äänellään käskee valjastaa hevosen troskainsa eteen ja lähtee sitten ajelemaan jonkun naapurinsa luo, jonkunmoisella reippaudella heilutellen vapaata kättänsä lakkinsa lipun kohdalla, ikään kuin sanoen että täss' on poika joka ei huoli mistään! Venäläinen hän oli.
Toisin vuoroin taas Maksimka läksi vetämään venyttämään kaikkein hienoimmalla äänellä jonkinlaista surullista laulua, josta ei eroittanut muuta kuin: "Ko-a-u-o-o-o ol-ta Hy-ly-y-y-ka-ä-ä-si !" Mutta Martin Petrovitsh pyöritteli päätään, puheli katoavaisuudesta, kuinka kaikki on mullaksi muuttuva, kaikki kuivettuu kuin kukkainen kedolla; kaikki katoaa, eikä hänen sijansa enää häntä enää tunne!
Ja jos minä ammun häneen, niin ei minua laki saa syyhyn, sillä tottahan jokainen on oikeutettu puolustamaan omaisuuttaan. Ja minä ammun, jumaliste minä ammun!" Hän hyppäsi talon edustalle. "Martin Petrovitsh! Varokaa! Jos ette te tule alas, niin minä ammun!" "Ammu vaan" vastasi käheä ääni katolta. "Ammu vaan! Tuoss' on sulle siksi aikaa tuomisia!" Pitkä lauta lensi samassa katolta.
Päivän Sana
Muut Etsivät