Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. heinäkuuta 2025
Sekin sana syntyi kuninkaan huulilla enemmän jonkin salaisen ajatuksen ilmauksena kuin kysymyksenä. Nuori Perttilä tunsi verensä yhä enemmän kihoavan poskilleen ja kuningaskin huomasi sen. Isäsi ja minä olemme kerran olleet epäsovussa, lisäsi kuningas, ja hänen huulensa hymyilivät, samalla kuin keveä pilvi varjosti hänen kulmiaan.
Perttilä! toisti muukalainen, muististaan jotakin tapaillen, niinkuin tämä nimi ei olisi ollut hänelle aivan tuntematon. Se oli, muistaakseni, Bertelsköldin nykyisen kreivillisen suvun perintötalo. Mies katsahti herraan, mutta ei vastannut mitään. Tunnetteko kenties erään samannimellisen miehen majuri Kustaa Bertelsköldin?
Reginasta sanottakoon tällä kertaa vain, että hän vastustelematta, vaikkakin haikeasti huoaten kadotettua marttyyrikruunuaan, antoi viedä itsensä takaisin pimeään, yksinäiseen vankihuoneeseensa. Mutta Perttilä palasi tyttärineen Isokyröön, isä mietiskellen sukunsa tulevaa suuruutta, tytär entisiä iloja ajatellen.
Kummin pitää kertoa enemmän kuninkaasta! virkkoi Jonathan, joka ei oikein ymmärtänyt alkemiaa ja kemiaa. Voi, jos saisin nähdä hänet kerran oikein likeltä! Saathan sen, tämän näköinen hän oli, virkkoi välskäri ja nosti poikaa korvista tämän takertuessa vanhan sedän käsivarsiin. Valtiopäivämies Joonas Perttilä oli aikoja sitten kyllästynyt valtiopäiviin ja Ruotsin pääkaupunkiin.
Oletteko valtiopäivämies Perttilä? kysyi käherretty mies mielistelevällä äänellä. Olen. Millä voin teitä palvella?
Kun hän oli lopettanut lukemisensa, katseli hän ajatuksiinsa vaipuneena tuota kaunista, vaaleaveristä nuorukaista, joka yhä oli polvillaan hänen edessään. Nouse ylös! sanoi hän vihdoinkin. Perttilä nousi. Tunnetko tämän kirjeen sisällön? En, teidän majesteettinne.
Minä kiitän sinua ... minä rakastan sinua!... Sinun täytyy tulla mukaani, minä en enää koskaan sinua jätä. Mutta sinä et kuule minua. Sinä olet niin kalpea ... auta, Jumala!... Hän on kuollut! Tyttäreni! Ainoa lapseni! huudahti musertuneena Perttilä, tuo vanha, rautainen talonpoikaiskuningas.
Pidä suusi, Larsson, sinä et tiedä, mitä kaikkea Suitian Klaus teki vastasi Perttilä vihaisesti. En sano mitään kaikista niistä, joita hän ja hänen miehensä tappoivat ja kiduttivat. Mutta muistatko Severi Sipinpoikaa Sorsankoskella?
Etevimmät seurakuntalaiset haudattiin kirkon lattian alle. Talonpoikaiskuningas Aaron Perttilä oli kumminkin omasta ja sukunsa puolesta luopunut tästä kunniasta. Vaikka oli kopea eläessään, oli hän kuollessaan nöyrä. Kirkkomaan luoteisesta nurkasta oli hän valinnut itselleen erikoisen aidatun paikan. Sileä kivi, johon kirjaimet A. P. ja vuosiluku 1638 oli hakattu, oli hänen ainoa muistomerkkinsä.
Sinä et ole enää mikään lapsi, Meri. Jos et jaksa elää isäsi luona hänen vanhoilla päivillään, saat mennä asumaan talooni Ilmajoella. Olet vapaa ... mene, lapseni! Perttilä tunsi tyttärensä. Hän oli lausunut sanat "mene, lapseni," lempeämmällä äänellä kuin tavallisesti ja niihin suli tyttären sydän heti paikalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät