Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. marraskuuta 2025
Everstiluutnantti hymyili Pekan käsitykselle asiasta ja vastasi: "Saatpa tosin käydä sukulaistesi luona sill'aikaa kuin minä oleskelen Turussa, mutta sitte matkustamme paljoa kauemmaksi aina Venäjän rajalle". "Eihän tuo raja liene paljoa tuolla puolen Paimiota?" kysyi Pekka levottomasti. "Ompa hyvin kaukana monta kymmentä peninkulmaa".
Ja jotenkin luonnollistahan onkin, että puvun kuosi on lainattu sieltä, mistä puvun ainekin. Venäläisen vaikutuksen puheeksi tultua muistuu tässä mieleeni eräs sen vaikutuksen edustajoita, jonka tuttavuuden teimme Riion Pekan talossa. Siellä oli näet meidän ollessamme vieraana Repolan kansakoulun opettaja.
Tuntui kerrassaan omituiselta lasketella höyryn voimalla tätä autiota järveä sen lukemattomien saarien lomitse, joissa ei näkynyt vivahdustakaan asutuksesta ja joka oudolle näytti sellaiselta sokkelolta, mistä ei mitenkään olisi voinut omin neuvoineen selvitä. Saattajana oli meillä Pekan kaksi poikaa, toinen perämiehenä, toinen koneenkäyttäjänä.
Minä huomautin ukko Menderin tuonnottain Pekan kertomuksen johdosta arvelleen sen olleenkin ison huuhkajan. "Niin sanoi isä, kun ei nähnyt Pirua, vaan minäpä näin senkin, että sillä oli leveä parta", sanoi Pekka. En huolinut epäilystäni ilmaista, mutta luulenpa sittenkin, että vanha Mender ehkä oli oikeassa.
Ja sen hän tekee, vaikka Pekan toisinaan juovuspäissään sanotaan olevan niin pahan häntä vastaan, että lyö häntä. Haa! Lyö häntä. AINA. Se on kauheata! Tokko Voipalan vanhemmat tietävät, että Pekka sillä tavoin käyttäikse Elliä vastaan? JAAKKOLA. Tuskinpa tietävät. Elli koettaa sitä salata vanhemmiltaan kuten muiltakin. Jos kuitenkin huhun kautta ovat saaneet siitä vihiä, sitä ei voi tietää.
Kun nyt Pekka otti riepupalan ja pyyhki silmistäni kyyneleet, niin olin taas niinkuin en olisi itkenytkään. Vähän vielä näpisteli sormia, vaan en tuosta ollut millänikään. Pekan hyvyys teki minut iloseksi, jotta aloin puhella ja naureskella ja leikeissäni tartuin tormailin Pekkaa partaan. Pekka muka vikisi kun minä vedin, ja se nauruani kutkutteli.
Voimmeko rehellisesti tunnustaa itseämme viattomiksi niin kauan kuin toimetonna katselemme kauheaa petoa? Voi voi, eikö jo olisi aika musertaa tuon viinaperkeleen päätä? Kauhistuksen tuli leimusi Pekka Juntusen silmissä. Kiroussanaa ei kukaan ollut koskaan kuullut lähtevän Pekan suusta sen koommin kuin hän heränneeksi tuli. Selvästi huomattiin, ettei se nytkään lähtenyt kevytmielisyydestä.
Maisteri Salonen kosi suullisesti iltamassa ylioppilastalolla, mutta Katri sanoi, ettei hän voi mitään vastata, ennenkuin hän on kysynyt mammalta. Seuraavana päivänä Pekka Salonen soitti rouva Mannerin ovella, ja rouva itse tuli avaamaan. Ei virkkanut sanaakaan rouva, vaan puristi kauvan Pekan kättä ja katsoi häntä silmiin.
Ei muuta ääntä kuulunut, kuin tuo suksen mieto sihinä ladun syöpyneessä urassa ja sauvan suoveron heikko kiljahdus aina pukatessa eteenpäin, kuin miehet laskivat Kerimäen rinnettä Korpilammelle. Tervaspölkkyjä oli vahaiset kasat, joita isäntä määräsi Pekan peittoamaan lateesen.
Seuraavana päivänä hautajaisten jälkeen oli nuoren isännän ensimmäisenä huolena neuvotella Pekan kanssa, mitä olisi myötävä sen pikku velan maksamiseksi, mikä oli hautajaisten vuoksi täytynyt ottaa. Pekka sanoi, että sitä varten tulisi myydä vaan pari tynnöriä tervaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät