Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Yht'äkkiä hän, kun lehti tehtyään kierroksen pöydän ympäri taas rasahti hänen edessään, hypähti ylös. Hyvät herrat! huusi hän ja hänen poskensa hehkuivat taas, hänen silmänsä paloivat. Aikomukseni oli esittää isänmaan malja, tulin keskeytetyksi... Hänen kätensä vapisivat, hänen huulensa värähtelivät.
Silloin minä kohtasin teidät, jota minä olin lapsuudestani saakka kuvitellut hengeksi, joka tahtoi ja jonka täytyi tyttäreltä vaatia sovitusuhria hänen vanhempainsa rikosten tähden, sovitusuhria, joka olisi yhtä kauhea kuin syykin; mutta tavattuani teidät ja katsahtaessani teidän sydämeenne, kauheat kuvat särkyivät pirstaleiksi ja paloivat liekeissä, joista nousi nuori, jalo olento, jonka katse oli vapaa ja sydän valmis sovitukseen.
Eikä kuitenkaan ollut pyhissä kirjoissa mitään, joka sitä vastusti, ei mitään, joka edes huojentaisi sen painoa tahi auttaisi sitä kantamaan... Hänen syvät, tummat silmänsä paloivat synkästi, ja hän painoi kättä otsaansa, jonka takana nuo surulliset ajatukset taukoamatta työskentelivät.
Mitatakseen ja jakaakseen aikaansa käytti Alfred kuutta yhtä suurta vahakynttilää läpi kuultavain kalvojen suojassa; siten suojeltuina vedolta paloivat kynttilät kukin juuri neljä tuntia, näyttäen ajan kulumista. Vuorokaudesta määräsi Alfred kahdeksan tuntia ruumiin lepoa ja ylläpitoa varten, kahdeksan hallitusasioihin ja kahdeksan lukemiseen ja rukoilemiseen.
Vaikka ukko kokosi kaikki syntysanansa ja vaikka hän yhä voiteli Siirin kasvoja viinalla, johon oli luettu pakkasen synty, ja siveli ristiin tiaisen sulalla, niin mitä enemmän ukko voiteli, siveli ja luki kipusanojaan, sitä suuremmaksi tuska yltyi Siirin kasvoissa. Ne paloivat kuin tulessa, ihan koko kasvojen luuli lohkiavan pois.
Tuo ajatus kipeästi poltti Antin sydäntä ja kun hän, juoppouden lakkoon langetettuna, pääsi vapauteen, ei rohjennut hän mennä sinne, mihin hänen halunsa ja toivonsa paloivat, vaan astui raskailla, epävakaisilla askeleilla kohden kolkkoa kotoansa. Kymmenen vuotta oli kulunut. Järven rannalla oli talo, tosin pieni, mutta hauska ja siisti. Pellolla aaltoili ruis, kauniina ja lähes tuleentuneena.
"Kukas sitä nyt isäntää pelkääkään, joka aina on niin hyväluontoinen, mutta enhän minä nyt toki viitsi isännän vieressä istua." Annu aukasi sen aitan oven, jonka kynnyksellä Aapo istui ja meni sisään. Aapo meni jälestä. Hän oli kummallisesti hurmaantunut ja tunsi, kuinka poskensa paloivat.
Iivanan talosta saatiin vaan ukko pelastetuksi ja muukin väki pelastui töin tuskin, hypäten ulos alasti huoneistaan; kaikki muu jäi valkean valtaan. Paitsi hevosia, jotka osuivat olemaan ha'assa, paloi kaikki karja, kanatkin orsillaan paloivat; rattaat, aurat, harat, vaimoväen arkut, vilja aitoissa, kaikki paloi puti puhtaaksi.
Hänen kirkkaat silmänsä paloivat ilosta, antaessaan loppumattomalla ruokahalulla leivoksen toisensa jälkeen kadota suuhunsa ja mahtavasti verottaessaan makiais- ja hedelmälautasia.
Jo nyt Rauhalinnan vanha kreivi säikähti. Kaksi neljättäkymmentä ajast'aikaa oli hän elänyt Ameliensa kanssa onnellista avioelämää. Kreivinna oli aina ollut niin lempeä ja hiljainen. Mutta nyt äkkiä hän oli läähättäen tullut suutelemaan miestänsä, ja hänen silmänsä paloivat niin kummallisesti ja tuo sekanainen puhe huh!
Päivän Sana
Muut Etsivät