Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Mutta hän pyrki lohduttamaan, kietoi suojelevasti kätensä hänen selkänsä taa ja koetti viihdyttää. Eikä Elli päässyt mihinkään, hänen täytyi kuunnella. Päivä sitten vähitellen valkeni. Se oli tuollainen päivä, jolloin aurinko ei pääse esille huuruisen pakkasen takaa, jolloin kaikki on raakaa, väritöntä ja harmaata. He ajoivat virstoittain hiljaista, natisevaa menoa.
Reki töyttelehti korkeimpiin paikkoihin ja laaksopaikat meni koholla, tien vieressä puut vain vilahtelivat silmissä. Mooseskin oli hyväntuulen näköinen sitä katsoessaan. Marttakin katsoi, miten Nella oikein matalana syyti kavioitaan jälkeensä päin ja pakkasen kireä lumi lakkaamatta siristen tuiskusi reen ketaralautaan.
Porstuan ovi avattiin, ja Ison-Olan käskettiin seisoa portailla tallilyhty kädessä, valmiina ottamaan heitä vastaan. Hiukkasen odotusta vielä, ja aisakello helisi selvästi aivan likeltä, puuliiterin takaa ... nyt he jo kuulivat pakkasen valittavan anturan alla. Kapteeni asetti kynttilän porstuaan, jonka lattialle oli ripoiteltu katajia, sillä se oli vasta pesty ja märkä.
Tuntui se aivan varmalta ettei huomenna enää näy Jukkea työpaikalla. Huomisaamu valkeni poutaisena. Kirteä aamupakkanen paukahteli nurkissa. Laakson helmaan laskeutui pakkasen usva harmaaseen lavaan ja kuuretutti kumpujen tuuheita puita. Helisten kiiri rakentajain moukarin iskuista huikea kaiku kaikkialle laaksoihin ja vuoriin auringon nousun punertavassa ilmassa.
Työmehiläisten ensimäinen kerros pitää suljetuista kennoista kiinni, toinen kerros peittää sen, sen taas peittää kolmas ja niin yhä edelleen viimeiseen saakka, joka muodostaa pintakerroksen. Kun tämän pintakerroksen mehiläiset tuntevat pakkasen pistoja, tunkeutuvat ne joukon sisään, ja toiset täyttävät vuoroonsa niiden paikat.
Ja olin minä kolme päivää ilman ruokaa ja kärsein paljon niistä haavoista, joita minä saanut olin; sillä vaikka ne suuria eivät olleet, niin ne kuitenkin pakkasen tähden särkivät.
Muisto tuosta iloisesta ja reippaasta naisesta jäi yhä mieleen, kuin utuisen verhon takaa loistavana, vaikkakin päivä päivältä heikosti himmenevänä valona.... Oli sunnuntai aamu helmikuun lopulla. Aurinko teki verkkaan nousuaan, haalevansinervälle taivaalle, kuin hyisen pakkasen tahmetuttamana, joka huokui kylmyyttä kaikkialla. Kaupunki uinui vielä hiljaisuudessaan.
"Onpa se jotenkin kolkkoa ja tuuli oli pimeään asti Pohjaisessa, waan sitten se tyyntyi aiwan tyyneksi, mutta luoteelta näkyy toki nousewan paksu musta pilwi", wastasi Matti. "Jääksi jänkä on merellä, hyyksi lonka luotehella", sanoi ukko siihen. "Mitä, isä, luuletteko pakkasen tulewan?" kysyi poika wuorostansa. "Minä pelkään", sanoi wanhus ja huokasi raskaasti.
Siinä tuo suomalainen seisoi yksin, välittämättä pakkasesta ja uhkaavasta vaarasta, tyynenä, kärsivällisenä ja liikkumattomana kuin kivikuva. Pakkasen hän kärsi tottumuksesta ja vaaran hän arveli kyllä voittavansa, vaikka susien ulvonta ja silloin tällöin poikkirasahteleva oksa muistuttivat hänelle, ettei se ollut kaukana.
Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: "Vielä mä tuohon mutkan muistan, mutkan muistan, keinon keksin kynnöllesi, kylvöllesi, karjoillesi, kasvuillesi, kuillesi kumottaville, päivillesi paistaville: tungen kuuhuen kivehen, päivän kätken kalliohon; annan pakkasen palella, vilun ilman viivytellä kyntöjäsi, kylvöjäsi, elojasi, toukojasi; saatan rautaisen rakehen, teräksisen tellittelen halmehillesi hyville, parahille pelloillesi.
Päivän Sana
Muut Etsivät