Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Sinulla on elämä edessäsi. Tahdon elää sinun elämääsi. En vain tätä, täällä pinnalla, vaan myös sitä siellä alhaalla pohjavesissä. Noin nousi ja laski, läikkyi ja väikkyi heidän keskustelunsa. Joka aamu erkanivat he jälleen, mutta joka ilta painautuivat he jälleen aina lähemmä toisiaan. Oli kuin olisi pimeys valkeutta, valkeus pimeyttä rakastanut. Siksi yhtyivät he yön kuutamolla.
Ja rautatiestä he juttelivat, juttelivat tästä ihan uudesta ihmeestä ja kummasta ... että kaikkia sitä vanhoillaan kuuleekin. Vieläkö hänet nähneekin, arveli Liisa, mutta Matti sanoi, että eikö tuota uskone näkemättäkin, johon ei Liisa virkkanut mitään. Mutta sitten kun kissa oli vähän aikaa uunilla kehrännyt, sammuttivat he päreen ja painautuivat vuoteelleen pitkäkseen...
Nyt taas hän tähysteli yli päänsä ja virkkoi: Elä nouse, isäntä, sinne ylös ... minä olen ihan syytön ... se on ihan valetta se luulo ... elä lyö sillä puukolla ... siinä ei ollut kuin yksi näkijä ... vaan Piatta ei sano ... se ... on ... se ... on... Jännityksellä kuuntelivat läsnäolijat jokaista sanaa ja painautuivat sitten itsekseen huoaten ajattelevaisina istumaan.
Hänen käsivartensa kietoutuivat vyötäisteni ympärille, ennenkuin tiesinkään. Hänen huulensa painautuivat huulilleni, ennenkuin ehdin vastustaa tai estää häntä. Hänen hartautensa edessä tavanomainen neitsyellinen arvokkuus olisi ollut naurettavaa. Hän ei kosinut. Hän veti minut syliinsä ja suuteli minua ja piti itsestään selvänä asiana, että me menisimme avioliittoon.
»En, en minä voi kulkea koko Vähän-Kohisevan läpi ja sillan poikki ja minun pitäisi viedä mennessäni vasikatkin kotiin.» »Eikä täällä ole missään venettäkään?» Metsä katsoi neuvotonna, päivännoudot toisella rannalla painautuivat miettimään. »Minä niin mielelläni teitä auttaisin!» virkkoi joki. Nuorukaisen silmissä leimahti rohkea välähdys. »Osaatko uida?» huudahti hän tyttöön kääntyen.
Synkkämielisiä, katkonaisia, mutta samalla sointuvia ääniä kuului ikäänkuin alituisen hiljaisen vedenloiskeen säestäminä. Lapset astuivat verkemmin ja painautuivat lähekkäimmäksi toisiansa kiihkeästi odottaen ja hiukan pelokkaan uteliaina. Vedenloiskeen ääni kuului yhä lähemmältä. Kuusikko oli tiheää ja synkkää heidän ympärillään.
Tyytyväisinä haukottelivat ihmiset asunnoissaan iltapuolella päivää ja painautuivat aikaisin levolle, arvellen, että kyllä nyt yöllä puhkeaa satamaan. Niin tekikin. Aivan pystysuoraan tulla rapisti aamuun asti. Usvana kohosi talven tallentamat kätköt metsien peitosta ja alangoilta.
Mutta onnelliset kihlautuneet jatkoivat matkaansa entistä verkemmin, painautuivat kyljikkäin entistä lähemmäs ja kietaisivat käsivarret tiukemmin toistensa ympäri; siten se tuntui yhä lämpimämmältä, yhä hurmaavammalta, yhä autuaammalta. Sillä he rakastivat toisiaan, ja se heidän rakkautensa oli tulista, oli kaunista, oli hienoa. Joskus pitkästä ajasta palaa tuo vanha koti niin selvästi mieleeni.
Näkyi olevan tulossa oikein ankara sadekuuro, ja hän luultavasti ajatteli, että se väkisin ajaa matkustajat salonkiin. Eikä hän siinä erehtynyt. Muutaman minutin kuluttua oltiin keskellä myrskyn myräkkää. Satoi ja tuuli kuin viimeistä päivää. Yksitellen painautuivat kansimatkustajat salonkiin. Ja kun siellä näytti olevan mahdollisimman suurin määrä väkeä, astui kippari pilettipönttöineen sisälle.
Kuulivat ja painautuivat pelokkaina kokoon, niinkuin ukkosen ja rankan rajuilman talonkattojen yli kulkiessa... Vene luvattiin hänelle seuraavaksi aamuksi. Koko talonväki tarjoutui hänelle soutajiksi. Piika pikkaraiselle ei Väinämöinen sensijaan ollut rohjennut sanoa mitään, vaan oli päättänyt tyynesti odottaa, mitä tuleman piti ja miten tämä hänen äkilliseen lähtöönsä suhtautuisi.
Päivän Sana
Muut Etsivät