United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silittää Ailin päätä, nousee, menee päällysnuttunsa luo, etsii taskusta. Missä se minun sikarikoteloni lienee! Menee oikealle. Mikä kumma häntä nyt vaivaa? Sinä et taida tuntea vielä oikein häntä. En ollenkaan. Omituiselta hän vaan tuntuu. Niin, hän on omituinen mies. Vaikka päältäpäin totisen näköinen, ivaa hän mielellään kaikkea. Minusta tuntuu, kuin olisi hänkin tyytymätön oloihimme.
"Suokaa anteeksi herra Henderson", lausuin minä, "mutta kun teitä aina on kodissani kohdeltu uskollisena ja arvossa pidettynä ystävänä, tuntuu vähän omituiselta, että te viime aikoina käytte meidän luonamme aivan kuin outo muukalainen." "Te teette väärin, kun moititte minua noin, neiti van Arsdel", sanoi hän innokkaasti.
Ainoastaan muuan käsiseppä kalkutteli yksinään joitain pieniä, tilapäisiä takeita. Muut missä lienevät olleet, eikä ollut tehtaan omistajakaan kotona. Tuntui niin omituiselta tuo seisaus paikalla, jossa luonnon voimat ikäänkuin yllyttämällä yllyttävät ihmistä pysymään mukana. Niinkuin sanoin loppuu rattailla kulettava tie tehtaalle.
»Minä en aiokkaan mennä pois», sanoi hän, ja hänen kasvoillaan väreili mielenilme, joka osotti hänen myötätuntoisuutensa selvemmin, kuin tuhannet sanat, »Ette saa pitää meitä niin sydämettöminä, kuin olemme ehkä näyttäneet jättäessämme teidät yksin. Olen tuskin voinut nukkua rahtuakaan viime yönä, sillä mieleeni johtui alinomaa, kuinka omituiselta teistä mahtanee tuntua, kun heräätte aamulla.
Tuommoinen äkillinen lähtö, ilman mitään miettimistä, tuntui vähän omituiselta mielestäni; mutta kun olin saanut kylliksi tämän sumukaupungin iloista ja elämästä, niin kokosin tavarani ja hyppäsin hakijani kanssa ajurin vaunuun; toisilla vaunuilla tuotiin kirstuni ja muita tarpeitani, ja sitä menoa huristettiin väkirikkaita sumuisia katuja myöten Viktoria-tokalle, jossa laiva Sunderland jo oli täydessä lähdön puuhassa.
Häntä ei nukuttanut, vaikka olikin levon laita koko matkalla ollut vähän niin ja näin. Tämä matka kaikkineen tuntui hänestä hiukan omituiselta. Niinkuin hän, hiljainen kotipeltojen mies, nyt olisi siirtymässä tutuilta vaoilta suuren maailman pitkille, päättömille saroille. Totta oli, että hänen entinen raatajaintonsa oli tänä kesänä taas noussut, maattuaan pari vuotta kuin lamauksissa.
Poislähtiessään piti jokaisen vieraan ottaa mukaansa hieman hautajaiskonvehteja ja suuri sahramirinkeli, joka tottatosiaan näytti sangen omituiselta riippuessaan kultakirjopukuisten ja kaikenlaisin arvonauhoin koristeltujen herrojen käsivarrella.
Tuntui niin omituiselta ajatella, että hän kaikkien noiden silmissä yhä edelleen oli nuori, lahjakas pankkiherra, jota eräänlainen sädekehä ympäröi, sentähden että hän niin nuorella ijällä oli kohonnut niin vaikuttavaan asemaan. Hän, joka ei enää ollut mitään, jolle tuo kaikki ei enää merkinnyt mitään, senjälkeen kuin hän oli nähnyt onnensa temppelien häämöttävän!
Jaska sai sen haravansa päähän ja sanoi siihen kompasanan, jota Heikki ei ymmärtänyt, ja kaikki rupesivat kohti kurkkua nauramaan. Se oli jotakin heidän välisiään. Liisa punehtui vähän ja löi leikillään haravan varrella Jaskaa takaa. Sitten hän taas tuli Heikin viereen haravoimaan. Omituiselta tuntui Heikistä nyt ensi kerran ponnistella työssä kotiväen kanssa.
»Naisten riippumattomasta asemasta seuraa luonnollisesti, kuten oloihin perehtymätönkin voi huomata», sanoin minä, »että nykyjään ei enää solmita avioliittoja muista syistä, kuin rakkaudesta». »Sehän on itsestänsä selvää», vastasi tohtori Leete. »Kuinka omituiselta tuntuu ajatella maailmaa, jossa kaikki avioliitot ovat solmitut rakkaudesta!