United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aluksi en nähnyt muuta kuin vakavat, teräväpiirteiset kasvot, kuin millähän kummallisella puu-ukolla, ja leuvat vippasivat kuin kalalla. Tässä valossa hän näytti omituiselta. Sitten hän kohotti vaharullan ylös ja kuletti sitä edestakaisin valaistaakseen paikkaa. Minä nyt näin, että olimme maanalaisessa käytävässä, joka näytti johtavan maan sisään.
No mihinkä Matti on jäänyt?" Mickelsoni rykäsi, avasi jo suunsa aikoen jotain sanoa. Mutta ei siitä sanoja tullutkaan, vaan rykäys vielä ja sitten astui hän vähän peremmäksi penkin luo, pihalle katselemaan ikkunasta. "Tuota ... kyllä hän kanssa tule heti." Mutta Mickelsonin käytös näytti Sannasta niin omituiselta, ettei hän saanut oikein selvää, mitä hänen piti tuosta ajatteleman.
Mathieu tuntui heistä omituiselta mieheltä, jonka, sen sijaan että rakasti maata ja tahtoi sitä hedelmöittää, olisi pitänyt tyytyä ihastuttavaan vaimoonsa. Muuten oli tämä kaikki niin vierasta heille... He pakisivat, olivat olevinaan ihastuksissaan saavutetuista tuloksista, mutta tämän tekivät he syystä, että näyttäisivät rakastettavilta.
Minusta tuntuu, sanoi hän äkkiä, kuin olisimme me hyvin vanhat ystävät, aivan kuin veli ja sisar. Minusta tuntuu vähän niin omituiselta ajatella, että sinä tulet minun miehekseni. Voisimmehan me olla yhtä hyvin ystävät näinkin, vai mitä? Miks'ei, vastasin minä todellisuudella, ystävyytemme ei lisäänny vihkimisellä.
»Tietysti meidän on jäätävä kotiin»... Hän katsahti äkkiä Jakobiin päin. »Hyvä ystävä, ethän sinä vain istuudu tuolille, jossa on minun kureliivini... Se on kyllä vähän ikävää, he pyysivät meitä ihan varmasti vastaamaan, tulisimmeko tänä iltana niin että kyllä tämä tulee näyttämään hyvin omituiselta ehkä panevat ihan pahaksi.» »Ei, ei, mene sinä vaan.
Tuntui omituiselta avata ovi tuohon rakennukseen. Tässä on siis tuleva kotimme, koti tämän illan jälkeen. Olimme taas hilpeällä mielellä. Irene iloisena johdatti minua huoneesta huoneeseen. Sirosti ja arvokkaasti olivat ne sisustetut. Huomasin, että Irene ja äitinsä olivat ottaneet selville, mistä minä pidin, millaisesta sisustuksesta ja järjestelystä.
»Anna sille leipää, sitä se itkee», sanoi Nikkilä, joka oli seurannut pojan liikkeitä ja hommista nähnyt hänen ajatuksiaan. Emäntä joudutti pojalle palan käteen ja poika heti tyyntyi. Mutta vanhempi katseli saanutta, leuka alkoi täristä, suupielet mutruilla ja viimein pyrki esiin ääni, joka pidätettynä turskahteli nenän kautta ja kuulosti niin omituiselta, että Nikkilää nauratti.
"Ja minä sanon Teille, että hän on melkein kuoleman tuskalla odottanut seuraavan päivän tulevan, jolloin Elina kävisi semmoiseen yhteyteen, että hänen tulisi jättää Holtin koti. Niin se on. Näyttääkö tämä kaikki Teistä omituiselta? Minusta se näyttää jalolta". En sanonut mitään siitä. "Patriootti" oli hetken vaiti, ja sitten rupesimme puhumaan toisista asioista.
Kaikki tämä tuntui vaatimattoman, ystävällisyyteen tottuneen nuorukaisen mielestä niin omituiselta ja mahdottomalta, että hän tunsi itsensä melkein sanattomaksi eikä oikein tietänyt, mitä hänen piti tehdä. Vihdoin hän nousi ylös ja laski kätensä tytön olkapäälle ja lausui hiljaa: Regina!
»On siis päätetty», virkkoi hän hymyillen kyyneleet silmissä, »että ensi kerralla tulette minun luokseni ja avaatte sydämenne minulle, ettekä lähde enää juoksemaan ympäri Bostonia outojen ihmisten joukkoon». Edellytys, että me muka emme olisi outoja toisillemme, ei tuntunut minusta enää sanottavasti omituiselta.