United States or Laos ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tuntemattoman "sällin" hoidosta ei pidetty lukua, vaan sain maata kyökissä höyläpenkillä, laukku pääni alla ja palttoo peitteenä. Vieläpä sain opettajan vaimolta monia toriakin siitä, kun kyökkiin tuli työtä tehdessäni roskaa. Saavuttuani kuuden vuoden perästä opettajana samaan paikkaan, tuntui hyvin omituiselta. Useasti kävin siellä ollessani kyökissä istumassa, ajatellen elämän muuttuvaisuutta.
Hän sanoi itsellään olevan kiireellistä asiaa ja pyysi päästä heti kirkkoherran puheille. Piikojen olisi tehnyt mieli kysyä asian laatua, mutta mies näytti niin omituiselta, että he vain kävivät ilmottamassa kyökissä olevan sellaisen ja sellaisen puheillepyrkijän. Kirkkoherra ei ollut vielä pukeutunutkaan, mutta käski kuitenkin päästää miehen kansliaan.
Tuntui sangen omituiselta keskustella Olga Herzenin kanssa ajatellessa, että hän oli hamasta lapsuudestaan elänyt niissä piireissä, joiden mielipiteet ja toimet ovat painaneet leimansa kokonaisen aikakauden sivistykseen ja suuntaan.
Usein ovatkin jälkimäiset kehittyneempiä ja yleisihmistyneempiä muotoja edellisistä. Omituiselta senvuoksi tuntuu, että uskonnollisella taholla enemmän kannatetaan kehittyneempää tanssia kuin tanssitaidon alkeismuotoja, niinkuin leikkejä ja rinkihyppyjä.
Meistä tuntuu omituiselta, että te jo neljänkymmenenviiden vuotiaina, jolloin meillä alkaa elämän nautintorikkain osa, aloitte tuntea olevanne vanhoja ja katsella taaksepäin elettyyn ikään. Teillä oli aamupäivä, meillä taas on iltapäivä elämän valoisin osa».
Kerran he kaatuivat, kelkka meni nurin ja monta kertaa ympäri, mutta yhtä pian olivat he jaloillaan taas ja nauroivat koko tapahtumalle... Mitähän, jos olisi joku muu niin sattunut ... eiköhän olisi... Vaan me ei huolita mistään! No me ei huolita ... tässä on kaksi semmoista, jotka eivät mistään huoli! Tuntui niin omituiselta, että he ovat kaksi semmoista, jotka eivät mistään huoli.
Mutta joka kerta tuntui se minusta niin omituiselta, melkein peloittavalta. Mieleeni ajautui kummallinen tunnelma, ettei Irene minulle kuulu. Mutta tätä koetin karkoittaa pois, sillä olihan minulla jo vakuutusta, ettei Irene olisi vastaan, kun milloin pyytäisin vaimokseni. Tästä epävakaisesta asemasta kehittyivät asiat itsestään. Irenen äiti oli oppinut luottamaan ja kunnioittamaan minua.
Eroselle oli ennen terveenä miesnä ollut pienoinen virka, vaan sen oli hän tautiin taipuessaan antanut pois, mitäpä vainaja viralla. Ja nytkö hänen sittenkin oli hankittava takaisin se virka; työntekijää hänessä kyllä oli ... mutta ... mutta ... se tuntui niin omituiselta.
Henrik tuli nyt oikeastaan ensikerran täydellä huomiolla ajatelleeksi, että Gabriel, se sama roteva ja hyväluontoinen oma veli, asui täällä vieraassa Turussa ja kävi jossain nokisessa ja rasvaisessa konetehtaassa tavallisena työmiehenä. Kaukaa ajatellen se ei ollut koskaan niin omituiselta ja suoraan hämmästyttävältä näyttänyt.
Sen romuliaisen harmaan seinän ääressä on vain yksi puu-arkku ja sen vieressä lattialla pari savimaljaa, huokoisesta astiasavesta tehty vesipullo, puupikari sekä puhtaasta, loistavasta kullasta komeasti valmistettu ruukku, joka näyttää kovin omituiselta sitä ympäröitsevään köyhyyteen katsoen.