Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Kynttilää hänellä ei ollut pimeänä vuoden aikana, mutta osataanpa lukea päreenkin valossa. Ja hauskinta oli kirja kädessä istua Ison Männyn pitkällä oksalla, varisten raakkuessa sen latvassa.
Hän lauloi: "Ma oksalla ylimmällä oon Harjulan selänteen". Kun laulu oli päättynyt, lausui Antti-setä: "Onhan sinulla hyvä ääni; mutta kaunis on itse laulukin. Tiedätkö kenen tekemä se laulu on?" "Opettaja sanoi, että sen on tehnyt Sakari Topelius", vastasi Antti. "Aivan oikein. Tunnetko mitään muuta, mitä Topelius on kirjoittanut?"
Hän vaikeni hetkeksi, leukaansa sivellen, ja minä istuin syvästi tuskastuneena oksalla; jalkani vetäytyivät suonenvedon tapaisesti yhteen pidättääkseni kenkiä paikallaan ja veri syöksyi päähäni, sillä minä en edes tohtinut hengittää vapaasti. Ja tuo mies kertoi kaikki niin laveasti kuin mahdollista eihän sitä näkynyt loppua tulevan.
Laulu «Kyyhky oksalla» oli nukuttanut heidätkin, ja painettuaan äidin suudelman kunkin poskelle ja puhuttuaan Pirkolle vastatulleesta ja saatuaan lapsirakkaalta kunnon eukolta vakuuttavat lupaukset heidän hyvästä hoidostaan, riensi Elise puolisonsa luokse. Innokkaasti laamanni kuunteli mitä Elise kertoi Saarasta.
Siis molemmat me samalla ikävyyden oksalla vaikertelemme ja varromme heitä, ja jos emme heitä enään saa nähdä, niin yhdessä harmenemme, yhdessä murehdimme toinentoistamme lohdutellen. Ken tulee pitkin tietä tuossa? HANNA. Se suuri tietäjä-akka. ELMA. Jolla on niin ihmeellinen voima katsoa tulevaisuuteen. HANNA. Tapahtuvan sanotaan, mitä hän ennustaa. Hänelle en pistäisi kättäni minä.
Ainoa etuisuus, joka nyt enään saatetaan sanoa synnynnäiseksi on oksien lukumäärä; niiden lukumäärän mukaan katsotaan lapsi enemmän taikka vähemmän jaloksi, sillä varustettuna monella oksalla saattaa yksi puu toimia ja vaikuttaa enemmän kuin toinen.
Vihdoin näki hän eräässä ikkunassa juuri sellaisen oravan, josta Mai oli puhunut, oikean pienen täytetyn elukan, pitkähäntäisen, joka istui oksalla. Melkein vavisten innosta kiiruhti hän sisään, osti leikkikalun ja lähti sitten kotiin aarteineen.
Entinen oma kulta ei enää hoia; Niin se mun jätti kun pienen linnun poian. Toivoni raukeni, meni juuri tyhjään, Ei ole mulla nyt ilopäivää yhtään. Enkä mä itselleni näin luullu käyvän; Ikäväni kestää kuolemapäivään. Olen ma kun oksalla varpunen pieni; En tieä kuhun otan matkan ja tieni. Nuoruus rientää ja aikani kulkee; Jopa noista vaivoista väsymyski tullee.
Ja niin hän oli laulanut ja iloinnut, ja oma laulunsa ja oma ilonsa oli ylin onnensa ollut sillä ei ollut vielä mikään hänen mielensä hyviä murtanut. Niin päivänä muutamana, kun istui riippukoivun oksalla, joka metsäpolun päällä keinui, niin astui ihminen ohitse ja itki, riensi vaimo alaitse ja valitti. Oli metsä vaiennut, oli lakannut lintujen laulu, oli päivä pilveen mennyt.
Silloin aina uinahdettiin kuin lintu oksalla ja sitten taas lähdettiin. Woi kuinka hauskalta se kuitenkin tuntui, sillä olihan se ikäänkuin uusi elämä olisi todellakin alkanut kajastaa eikä mikään silloin tuntunut raskaalta. Tällä tawalla olimme kolme kuukautta ponnistelleet. Kumma kyllä, mutta totta on, ettei mieheni koko sillä ajalla paljon ryyppinyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät