Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Kuin syksyn lehdet, toinen toisen jälkeen, putoovat puusta, kunnes oksa yksin alasti katsoo maahan, jätteisiinsä, niin Adamin myös siemen kehno: syösten rannalta yksitellen, seurasivat, kuin linnut kutsujaa, he Karonia. Noin kulkevat he yli aallon tumman, ja ennen kuin on rantaan toiseen päästy, toisella uusi odottaa jo parvi.
Niin, se maistuu todellakin mainion hyvältä myönsi isä. Oi Freedrik, sinähän olet loukannut kätesi, sehän näyttää oikein hirveältä huudahti Helka pelästyneenä. Hoh, ei se mitään ole. Palava oksa sitä vaan vähän raapasi vastasi Freedrik. Molemmat pojat ovat olleet oikein reippaita eivätkä yhtään säästäneet itseään sanoi isä hyväksyen.
Jasper ja Opas olivat päättäneet antaa ruuhten kulkea jonkun aikaa melkeen itsestänsä, ja se haudan hiljaisuus, joka vallitsi laajassa, melkeen rajattomassa metsässä, saattoi heidät huomaamaan jokaisen äänen, joka sieltä voi tulla. Kauan olivat he kuitenkin turhaan kuunnelleet, kun Oppaan tarkka korva luuli kuulevansa semmoisen rapsauksen, kuin jos kuiva oksa olisi polkastu poikki.
KNOX. Sinulle on annettu anteeksi hyvän tarkoituksesi tähden; mutta sinun olisi pitänyt ymmärtää, ett'ei minulla ole aikaa semmoisia epävakaisia toiveita varten. TAYLOR. Minä olin itse yhtä kurja kun ensi kerran tulin teidän luo. KNOX. Minä voin uudestaan istuttaa tuoreen puun, vaan en kuivaa. TAYLOR. Niin kauan kuin yksi vihanta oksa löytyy, voi toivoa kevättä.
Vuoren seinä ylhäältä alas oli melkein tasaista, kallio ilman vähintäkään halkeamaa. Ainoastaan yläreunassa, jossa vähän multaa oli kokoontunut syvennykseen, kasvoi puu, joka ojensi itsensä reunasta ulospäin. Suurin oksa, kuusi jalkaa pitkä, oli siksi vahva, että se hyvin hyvästi voi kannattaa täysikasvuisen ihmisen.
Ja monikin hento oksa, joka ensin näytti muutamia päiviä ilmassa häilyvän, kiertyi sitten puuhun ja sen oksiin ja hiipi niin hyväillen, voisi melkein sanoa sopusointuisesti, sen oksien väliin.
He palasivat takaisin laivaan ja toivat sieltä ruokavaroja, mattoja, peittoja, tyynyjä, kaikkea mitä taloudessa voidaan tarvita ja kantoivat kaikki luolaan. Lopuksi he saattoivat maahan vanhan, harmaahapsisen miehen, joka talutti kädestä nuorukaista. Hän oli hento ja kaunis, kuin lehtiin puhjennut oksa. He laskeutuivat kaikki alas luolaan ja olivat siellä kolmatta tuntia.
Sittekuin hän, niin hyvin kuin se pimeässä kävi laatuun, oli tutkinut haavansa ja huomannut sen vähäpätöiseksi, meni hän taas akkunalle. Päänsä koski johonkin esineesen ja taas pyryili hänen ympärillänsä hienoa lunta, joka oli niin kylmää että häntä oikein pöyristytti. Luminen oksa, joka oli kasvanut akkunaa vasten, oli sen särkyessä pistäytynyt huoneesen.
Ja hän, tuo ylhäinen, mi tutkimalla mua oksa oksalt' oli vienyt lehtein lähelle viimeisien, jatkoi jälleen: »Jumalan armo, joka mieltäs hellii, avannut tähän saakka puhumahan on suusi, mitä puhua sen sopii. Hyväksyn siis, se mit' on julki tuonut; mut nyt sun täytyy selittää, mit' uskot ja mikä syy sun uskomaan on saanut.»
Jos joku ääni taivaasta sen minulle ilmoittaisi! Mitään ääntä taivaasta ei ilmaantunut; kaikki oli hiljaista ja tyyntä. Kellot löivät napsuttivat tavallista tahtiansa. Lents katseli ison aikaa akkunasta ulos. Yö oli niin hiljainen. Ei liikkunut oksa, ei puu, ainoastaan taivaalla ajelehti lumipilviä kiitäen.
Päivän Sana
Muut Etsivät