Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Pysäkki on peltojen keskessä. Lumet pelloilla ovat sulaneet, mutta ojissa on vielä talven tähteitä; myöskin aitovarsilla ja pohjoispuolella ratavallia on jäljellä vanhaa nietosta, kuin kuolleen talven aavetta. Muuta ei ole enää talvesta jäljellä. Mutta ei ole vielä kevätkään. Maa on ruskea syksyn kulon jäljeltä. Sen pinnan alla on vielä routa.
Usein kun selkä kastui rukoilemisesta, tahi jalat märissä ojissa jäähtyivät, joutui äijä sängyn omaksi. Tätä nykyä oli hän taasen maannut useita päiviä. Kamari, missä hän sairasteli, oli pienoinen putka siinä tuvan perässä. Loukossa oli tiilikakluuni, seinissä hyvin vanhat sinikuvaiset tapetit.
Ja ainahan oli Matti valmis auttamaan, jos ketä vallattomat kiusasivat ja sitten tuo tapaus tuolla peltotiellä: siellähän Elsa joutui pahaan pulaan vallattomain poikain kanssa yks kaks, oli Matti paikalla ja ojissa kieriskelivät vallattomat. Eikä nuot tuommoiset tapahtumat olleet ollenkaan vähäpätöisiä viidentoistavuotiaan tytön mielestä, ne kohottivat tavattomasti Matin arvoa hänen silmissään.
Nuoressa nurmikossa kukkivat maahumalat ja vuokot, ojissa rehottivat matarat ja nokkoset, ja puista satoi tuulen vähänkin hengähtäessä lakastuvia kukkaskissoja. Pelloilla vetelivät aurat kiiltävän mustia vakoja levähtäneeseen maaperään, ja siemeniä kylvettiin jo multaan itämään.
Tosin hänen nähtiin usein kesällä keräilevän turilaita, heinäsirkkoja ja kaikenlaisia matoja, ja kuuttomina öinä nähtiin hänen hiipivän kuni virvatuli ojissa; palava päre kädessä ja puhua jupisten itsekseen kokoeli hän siellä onkilieroja, joita silloin mateli ulos.
Tuppu talutti häntä toisesta käsipuolesta, eikä antanut sitä kunniasijaa ottaa itseltään pois minkään tekosyyn nojalla. Pahimmissakin ojissa, kuiluissa ja rapakoissa hän joko käsipuolesta kannatti ja ohjasi häntä, tai kun ei muutoin sopinut, otti tytön syliinsä ja kantoi hänet pahojen paikkojen ylitse.
Ojissa oli jäätä. Koirat haukkuivat talojen ympärillä; ja kädet vaippansa alla, pienet mustat puukengät jalassa ja vasu kädessä hän astui nopeasti keskellä tietä. Hän kulki metsän läpi, sivuutti Haut-Chênen ja saapui Saint-Gatieniin. Hänen jälessään, tomupilven keskellä ja myötämaan jouduttamina, syöksähtivät postivaunut eteenpäin kuin pilvenpatsas.
Vesi lorisi ojissa; hanget olivat katujen reunoista sulaneet ja siellä täällä oli ainoastaan alta veden kalvamia ja päältä mustuneita jääkuoria, jotka hauskasti kopisivat ihmisten käydessä niiden ylitse.
Kaapin luona seisova tyttö riensi punottavin poskin Olavia kohti, joka nousi häntä vastaan riensi ja kietoi hurmautuneena kätensä hänen kaulansa ympäri: »Nyt vasta minä alan ymmärtää millainen sinä oikein olet!» »Ja minä millainen sinä oikein olet...!» Syysilta käveli mustissaan. Käveli teillä, hiipi kedoilla ja istuskeli metsissä ojissa kuultava vesi polkujen suuntaa osotti.
Eukko moitti siitä itseänsä ja sanoi olevansa huono äiti, ja päivitteli sitä, että hänestä tuntuu kuin katoaisivat hänen Johanneksensa kasvot katoamistaan hänen muistostansa, kuin unohtaisi hän, mitä poika oli tehnyt siellä, miten hän oli nauranut, ja itkenyt ja miten puihin kiipeillyt ja miten ojissa juosta vilistellyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät