United States or Guam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hyvin Viion Elsa ja Ojanniemen Marikin ansaitsisivat yhtäläisen onnen. Mutta heidän kumpaisenkin osaksi tuli tuo liian tavallinen 'orvokinkohtalo', josta Fröding runoili: det som drömmer vackrast och det som blickar mildast, brutalast och vildast skall brytas mot jord och besudlas med mull.
Suuret siniset silmät, pyöreät, säännölliset kasvot, kehittymättömät vielä, vaan lapselle erittäin kauniit. Ja nuo silmät jo yksin. »Kenen sinä sanoitkaan?» »Viion Elsa, Ojanniemen Mari, Lämsän Liina ja Kerin Fiina.» »Niin, vaan nuo kaksi: tuo jolla on sievä puku, ja tuo kaunis?»
Sitten Elsa kertoi siitä, kun he leikkivät kuninkaanpojan morsianta. Ojanniemen Mari oli morsian, ja sitten tulivat Jorin pappa ja mamma ja Jori ja paljon muita. Jori ei muistanut. »Vähän sinä muistat!» ja Elsa kertoi yhä uusia ja uusia asioita, joissa Jori oli yhdessä. Hän kertoi senkin, kun he Marin kanssa löysivät kadulta kahden markan rahan.
Mutta nyt hän uskoi kuitenkin, että Jumala oli sallinut sen Ojanniemen Marin äidille, kun Mari oli sen rahan huomannutkin. Ja Elsa sääli Marin äitiä, joka oli köyhä ja kivulloinen. Niin oli raukka laiha nytkin, kun Elsa kävi siellä. Ja kiitteli paljon ja siunaili Elsan äitiä. Ja hänellä oli hyvä mieli siitä, että raha oli annettu Marin äidille ja että hän oli nauhansa antanut niille rouville.
Kristiina arveli vähän aikaa, meni sitten Ojanniemen Sannan luo ja niiasi, aivan kuin herrasväellekin, kun ne käydessään jotakin antoivat. Sitten meni Ville ja muut pienemmät pojat pakkautuivat hänen jäljestään ja niiasivat. Sanna syleili pienempiä hellästi. Ori hirnaisi liiterissä. »Joo, joo», sanoi Vimpari. »Kyllä kuullaan. Vaan odotahan, että kirkon aika ohi menee.»
Montinin Jori nauroi ja huusi: »Flickor, kom då si!» Muutamia tyttöjä kapusi töyräälle ja kummissaan katselivat pakenevia, vaan kun huomasivat Ojanniemen Marin, niin remahtivat nauramaan. »Pappa o' mamma, kom då si!» huusi joku tytöistä. Pappa ja mamma tulivat lähemmäksi töyrään alle ja joku rouva kolmantena. Nauroivat hekin nähdessään nyt sen kumman.
Ja Ojanniemen Marin päätti hän myöskin ottaa. Mari raukka, joka oli sairastanut ja puhunut hänestä houreissaan ja oli kaivannut häntä. Hän oli varma, että kaikki mieltyvät Mariin. Heitä olisi kolme, joista kaikki pitävät, Hulda, hän ja Mari.
»Osaapahan äitini.» Nikkilä ei virkkanut mitään ja vajosi mietteisiinsä. Vähän väliin hän hymyili omituista hymyään, joka vaivasi Elsaa, niin että hän yritti lähteä pois, vaan Nikkilä kysyi: »No, Elsa, sanoiko äitisi, että riisiryynipuuro teille on syntiä?» »Ei sanonut mitään, vaan kun pyysin, niin lupasi rahan Ojanniemen Marin äidille, käski ostaa sillä leipiä, jotka minä sitten vein.»
Mitä se olisi ollut, jos olisivat sanoneet, että heidän ei sovellu ottaa, vaan selitettiin, että jos sopisikin, niin ottaisivat jonkun oikean ja kunniallisen ihmisen lapsen. Kun hän selitti, että Elsa ei ollut mikään huono ihminen, niin naurettiin täyttä kurkkua sille. »Kyllähän tuo tunnettiin. Sellaisiapa ystäviäkin oli kuin Ojanniemen Mari! Merkkipä on jäänyt hänen hyvyydestään: äpärälapsi!
Liisa enin hokelsi ja väkivetoon tahtoi, että hänen pitää päästä morsiameksi, muuten hän ei rupea. Ojanniemen Mari oli Elsan mielestä sopivin, se kun oli sievin ja pienin ja se kuninkaan poika oli myös pieni. »Sinä olisit, Liisa, muka sen morsiamen äiti ja se kuninkaan poika veisi sinut mukaansa, ja sinä saisit siellä ruokaa laittaa ja hoitaa kaikkea... Mari olisi morsian.»