Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Onnettomuuksieni jälkeen kohtaa minua vaan toisinaan äkillinen pyörrytys, ja nyt juuri tunsin väristystä ruumiissani. Elkää olko siitä millännekään, te, jolla ei ole muuta ajattelemista kuin onnellisuuttanne. Silloinpa minulla vasta onkin ajattelemista, sillä minä olen todella onnellinen. Ei vielä, odottakaahan toki, sanoittehan: tänä iltana?
Odottakaahan toki vielä, sanoi herra de Tréville pysähdyttäen, lupasinhan teille kirjeen akatemian tirehtörille vietäväksi. Oletteko liian ylpeä ottamaan sitä vastaan, nuori herrani? En suinkaan, herra, vastasi d'Artagnan; ja minä vakuutan teille, ettei sille käy niinkuin tuolle toiselle.
Hän jatkaa anteeksi pyydellen: »Sohvallehan tuohon teidän pitäisi; mutta sattuivatkin nuo vaatteet pesuun ja siihen; mutta tulkaahan nyt tänne, on täällä meillä karmastuoli. Ei, äiti ei ole kotona, lähti kaupungissa käymään, mutta odottakaahan, odottakaa, eihän ole kiire. Istukaa nyt...»
"Ei siitä mitään mene, mutta rovastille menee hautaamisesta testamentti-lehmä", selitti apulainen. "Rovastillekos se meneekin, hm! Mutta mihinkään se ukko nyt taas jäi niin kauaksi? Minun pitäisi joutua kotiin ja nyt menee tässä suotta koko päivä." "Rovasti meni ruoalle, mutta kyllä se kohta tulee; odottakaahan hiukan." "Eipä minulla olisi aikaa."
Ja päästäkseen erilleen tästä aineesta sanoi hän: "Odottakaahan hieman, herra Froment! Minä näytän teille erään mestariteoksen, teille, jolla on niin hyvä arvostelukyky." Hän piti todellakin Mathieutä jossakin määrin arvossa, sillä hän tiesi, että Mathieullä oli nopea, aina työskentelevä ajatus.
»Me lähdemme yhdessä», vastasi Alli, uskaltamatta päästää häntä näkyvistä. Sitä paitsi hän myöskin toivoi saavansa selkoa hänen piilopaikastaan. »Odottakaahan vähän», sanoi hän ja juoksi sanomaan toisille, mihin aikoi lähteä, ja riensi takaisin. Antero sill'aikaa istui jalkojaan katsellen ja supisten itsekseen: »Ihan musta. Minun ei olisi pitänyt syntyä. Ihan musta.»
»Odottakaahan vähän», sanoi tyttö, »minä panen enemmän tuohta jalan alle. Ensin heiniä, sitte tuohta; Teille pitää tulla lämmin vaikka miten.» »Jumala tiennee, tekeekö sitä lämminkään paremmaksi», vastasi Elias. »Mikä kerran on turmiolla, ei siitä tule kalua. Sitokaa kiinteämmälle säärestä. Niin, niin, ei enää. Nyt se on lujassa, kuin olisi oma ihoa. Kiitoksia! Auttakaa minua ylös.
Sellainen mehevä tyttö! No hiis! Mutta olkaa huoletta. Kyllä toimitan vielä. Hihhihhii! Vai täällä te nyt ? Hm! Mutta siellä näkyy jo keltanokkia olevan, niin että Niin, niin! Kyllä ymmärrän. Ei juuri teidän ikäisenne herra mielellään sinne mene poikien joukkoon. Mutta odottakaahan vaan, kyllä, kyllä minä teille vielä hankin, kyllä minä hankin, hankin. No hyvästi vaan Täytynee lähteä sitten.
"Odottakaahan!" huusin minä, "tästä menee tienhaara oikealle, ja on luultavaa, että hän on sen valinnut." "Ratsastakaa siis te sitä, minä ratsastan toista." "Odottakaahan ... minä kuulen kavioiden kopsetta!" "Oikein, tuolla on hänen hevosensa". Suuri musta hevonen, joka oli Savaryn, oli yhtäkkiä tullut laukkaa muutamasta karhunmarjapensaasta edessämme. Satula oli tyhjä.
Mahtaa olla siitäkin lisähuolta. Tokko se on enää kotona ollenkaan, ei häntä tapaa, vaikka kävisi joka päivä. Missä se on nytkin? Jos lienee mennyt metsään paikkoja katselemaan. Odottakaahan, tullee tuo tuolta, houkutteli Anna Liisa.
Päivän Sana
Muut Etsivät