Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Hän tuli takaisin, kertoi maisteri Nymarkin olevan siellä ja kysyvän, kuinka rouva jaksaa ja saisiko hän tavata. Alma punastui. »Käskekää tänne», hän sanoi nopeasti. Häntä kummastutti, että hän niin hätääntyi ja että sydän alkoi lyödä. Ja kädet vapisivat. Mitä varten? Oliko hän aivan hupsu? Hän koetti hallita itseään ja näyttääntyä aivan levolliselta. Vetäisi hihan alas ja nosti päänsä tyynyltä.
Mielihyvällä hän sen ohessa muisteli Nymarkin hienoja kasvonpiirteitä, hänen sorjaa vartaloaan ja hänen hehkuvia silmäyksiään, silmäyksiä, jommoisia ei John hänelle enää pitkään aikaan... Omatunto hiukan soimasi, että hän niitä muisteli ilman vierovaa tai moittivaa tunnetta. Mutta sen äänen hän pian tukahdutti. Oliko hänen syynsä, jos Nymark häneen rakastuisi? Ja mitä pahaa siinä oikeastaan oli?
Laskeutuessaan vuoteelle, Alma taaskin muisteli Nymarkin sanoja: »Pelko on heikkouden merkki.» Mitä oli hän millä tarkoittanut? Kummallisesti hän tänä iltana oli häneen katsonut. Sporttia? Miehet rakastavat sporttia?... Joutavata! Lupa-aika oli kulunut melkein loppuun, viimeisiä päiviä vietti rehtori Karellin perhe maalla.
Sattuisi juuri pahaan aikaan.» Alma meni avaamaan ja palasi hetken päästä takaisin Nymarkin seurassa. John rypisti hiukkasen otsaansa. »Sinulla taitaa olla kiirettä, John», sanoi Nymark. »Onpa vähäisen, jos totta puhun. Mutta istuhan yhtäkaikki.» »Enhän minä kauvan viivytäkään. Tulin vaan pientä asiaa.» Alma pisteli uutterasti neulaansa, eikä katsonut vilahdukseltakaan ylös. »Mitä se oli?»
Seuraavat päivät hän sitä vaan ajatteli. Mutta joka kerran kun etehisen kello soi, säpsähti hän ja luuli Nymarkin tulevan. Kun ei se sitten ollutkaan hän, tunsi hän itsensä ikäänkuin pettyneeksi ja kävi pahalle tuulelle, vaikkei hän suinkaan aavistanut sitä miksikään syyksi. Eikähän se aivan ainoa syy ollutkaan. Muuta tuli siihen lisäksi. Muuta, joka ei oikeastaan ollut juuri mitään.
»Saanko tulla teitä noutamaan illalla, kosk'ei John lähde mukaan?» »Tahdotteko tehdä niin hyvin?» »Suurimmalla ilolla. Siis, näkemään asti, rouva Karell.» »Näkemään asti!» He kättelivät toisiaan ja ovi sulkeutui Nymarkin jälkeen. »Hän on ystävällinen ja hauska», ajatteli Alma yksin jäätyään, »ei kumma, että hänen seurassaan viihtyy».
He puhuivat vuoron totta, vuoron leikkiä; ja väliin oli taas leikki ja totuus niin sekaisin, ettei toista voinut toisesta eroittaa. Mutta yhä enemmän tuli Alma siihen päätökseen, ettei Nymarkin vertaista seurakumppania ollut. Viimein katsoi Nymark säikähtyen kelloonsa. »Puoli viisi! ja minun kun piti mennä Laganderiin päivällisille.» »Entäs nyt?»
He olivat tulleet likelle kaupunkia, kun remmi taas laukesi Nymarkin luistimesta ja hänen täytyi kumartua alas sitä korjaamaan. »Alma, odota hiukan, elä jätä», hän sanoi. Mutta Alma ei huolinut kuulla, luisteli vaan eteenpäin taakseen katsomatta. Rannassa hän otti luistimet käsivarrelleen ja nousi ylös sitä puolta katua, jossa varjo oli. Hiipien hän kulki liki seinää kuulumattomin askelin.
Kun muistui mieleen Nymarkin äskeinen puhe, täytyi hänen naurahtaa. Se oli niin hurjaa, niin vallattoman vapaata. Turvallisesti hän nojautui Johnin käsivarteen ja puristi sitä rintaansa vasten.
Ovella hän vielä pysähtyi ja katsoi taakseen. Tupa oli lämmin ja kodikas; ihmiset ystävällisiä. Hän oli viihtynyt siellä hyvin, ja kuitenkin koko ajan odottanut paluumatkaa, jolloin he taas kahden lähtisivät ulos yksinäisyyteen. »Hyvästi, hyvästi», kuului vielä kerran kaikkien huulilta. Sitten hän sulki oven ja astui Nymarkin rinnalla talon nurkkien ja seinien pimennoksista alas jäälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät